Panostus nuoriin alkaa näkyä

Kansainvälinen olympiakomitea järjestää tänä vuonna ensimmäisen kerran 17-vuotiaiden nuoriso-olympiakisat 14-26.8. Singaboressa. Niitä edeltävät maanosakarsinnat.
Euroopan nuoriso-olympiakarsinnat pidettiin 21-23.5. Moskovassa. Suomalaisyleisurheilijat urheilivat siellä loistavasti. Nuoret tekivät kaikkiaan kolme Suomen ennätystä, ja saavuttivat kolme mitalia ja seitsemän muuta sijoitusta kahdeksan joukossa. Nuoriso-olympiapaikan saavutti peräti seitsemän yleisurheilijaa.

Nuorten arvokilpailuhistoria on M/N19-sarjassa jo pitkä. Suomen menestys nuorten EM -kilpailuissa, joita on järjestetty aina vuodesta 1966 lähtien, on vaihdellut eri vuosikymmeninä.
Nuorisourheilun huippuajan muodosti kuitenkin 1990-luku. Suomen nuoret saavuttivat vuosina 1995 ja 1997 kahdeksan ja vuonna 1999 peräti kymmenen EM -mitalia. Maiden välisessä pistekilpailussa Suomi oli parhaimmillaan neljäs.
Nuorten MM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 1986 lähtien. Ensimmäinen suomalainen nuorten maailmanmestari oli Petri Keskitalo, joka voitti 10-ottelun tuloksella 7623 pistettä vuonna 1986 Ateenassa.
Vuoden 1994 Lissabonin MM-kilpailujen saalis oli seitsemän mitalia. 1990-luvulla Suomen nuoret voittivat kaikkiaan 22 MM -mitalia
Nimet Ingberg, Närhi, Harju, Koivula, Frösen, Manninen, Pöyry, Utriainen, Karjalainen, Ojaniemi, Reinikainen, Uppa, Heikkinen jne. olivat vahvasti esillä 1990-luvulla.
M/N17 sarjan arvokilpailuhistoria on lyhyempi. Se lähti liikkeelle 1980-luvulla koululaisten MM-kilpailuista. Vuonna 1991 järjestettiin ensimmäiset EYOF -kisat.  MM-kisoja on pidetty vuodesta 1999 lähtien, ja Suomi on osallistunut niihin kaikkiin.

Suomen Urheiluliitossa elettiin 1980-luvulla ja 90-luvun alussa vahvaa aluetoiminnan aikaa. Suomi oli jaettu viiteen eri alueeseen. Aluepäällikön tehtävänä oli johtaa oman alueensa valmennus- ja koulutustoimintaa, leiritystä, nuorisotoimintaa ja seuratoiminnan kehittämistä.
Työtä tehtiin yhteistyössä piirijaostojen kanssa.
Nuorisovalmennus eli leiritys, leirikouluttajat ja valmentajakoulutus, lohkaisi alueen budjetista ison osan.
Aluetoiminta lakkautettiin 1990-luvun lopulla, ja resursseja suunnattiin piiritoiminnan tukemiseen. Panostamalla piiriorganisaatioihin ja päivittäisvalmennukseen yritettiin lisätä ammattimaisen ja koulutetun valmentajakunnan käyttöä. Tavoitteena oli, että piireihin olisi saatu päätoimisia valmentajia ja kouluttajia. Osa piireistä kykeni vastaamaan haasteeseen ja palkkasi työntekijän hoitamaan piirin valmennus- ja koulutusasioita.  Valitettavasti kaikkien osalta tämä ei onnistunut.
Vuonna 2005 panostus päivittäisvalmennukseen kasvoi entisestään ja painopiste siirtyi seurojen tukemiseen. Liitto palkkasi päätoimisen nuorisovalmennuspäällikön hoitamaan nuorisovalmennusta.
Kuluvan vuoden alusta lukien liitolla on yhden nuorisovalmennuspäällikön sijasta neljä päätoimista ja kaksi osa-aikaista aluevalmennuspäällikköä, joiden päätehtävänä on oman alueen nuorisovalmennuksen tehostaminen.

SUL oli 2000-luvun alkupuolella mukana KIHU:n nuorisourheilututkimuksessa. Tutkimuksessa selvitettiin mm. nuorten liikunnan ja ohjatun harjoittelun määriä.
Tulos oli häkellyttävä; nuorten harjoitteluun ja liikkumiseen käyttämä aika oli todella pieni. Harri Hakkaraisen johtama ”Hyvä harjoittelu” -selvitys tuli samaan tulokseen muutama vuosi myöhemmin.
Tutkimusten kautta silmät avautuivat viimeistään. Oli otettava uusi suunta nuorisovalmennukseen panostaen.
Suunta on ollut oikea, mutta asenteiden muutokseen on annettava aikaa. Varsinkin maksullisuuden synnyttäminen on herättänyt vilkasta keskustelua, mutta nyt yleisurheilusakin uskalletaan ottaa sen suhteen uusia avauksia ammattimaisuuden suuntaan.
Tämän ovat  mahdollistanut valmennusmaksut, jotka käytetään valmentajan palkkaukseen tai korvaukseen. Maksut eivät ole tietenkään itseisarvo vaan se, että valmentajalle saadaan aikaa olla läsnä urheilijansa harjoituksissa.  
Usein se onnistuu korvauspolitiikan kautta. Huippu-urheiluun suuntautuneen lahjakkaan nuoren valmentaminen ei voi olla sellainen harrastus, josta puuttuu harjoitusten seuranta.

Harjoitteluun liittyvien määrä- ja laatuasioiden vahvistamiseksi strategiakaudella 2010 - 13 luodaan ELMO-nuorisovalmennusohjelma.
Enemmän liikettä ja monipuolista osaamista korostava ohjelma kattaa kolme keskeistä nuorten harjoittelua ohjaavaa osa-aluetta: kilpailu-, leiritys- ja koulutustoiminnan. Näiden kaikkien merkitys on vahva ja ohjelman tavoitteena on antaa oikea suunta urheilijoille, ohjaajille ja valmentajille.
Suunta, joka ohjaa harjoitteluun, mikä antaa mahdollisimman hyvät eväät myös huippu-urheiluun.

Aluevalmennuspäälliköiden keskeisenä tehtävänä on saattaa lahjakkaat urheilijat laadukkaaseen valmennukseen.
Meillä ei ole varaa hukata nuoria urheilijoita vaan pyrkiä luomaan sellaisia nuorisovalmennusryhmiä, jossa nuoret lahjakkaat urheilijat viihtyvät ja saavat parasta mahdollista valmennusta yrittäessään nousta yleisurheilun eturiviin.
Toisena keskeisenä tavoitteena aluevalmennuspäälliköillä on tehostaa kykyjen etsintää ja luoda nuorelle urheilijalle sellainen polku, joka mahdollistaa oikeanlaisten valintojen tekemisen.
Kaiken perustana on kuitenkin seuratoiminta. Ilman toimivia seuroja, tavoitteemme jäävät torsoksi.
Seuran kivijalkaa on vahvistettava koulutusten ja kannusteiden kautta sekä mahdollistamalla päätoimisten henkilöiden palkkaamisen seuroihin.
Siinäkin suunta on oikea. Neljässä vuodessa olemme nousseet 30-40 päätoimisesta 60 päätoimiseen seuratekijään.
On selvää, että tulosten tulee näkyä jollakin aikavälillä. Enää ei voi olettaa, että yleisurheiluseura pystyisi pelkästään ”iltapuhteena” tehdyn seuratyön kautta pärjäämään kovenevassa kilpailussa.
2000-luvun panostus nuorisovalmennukseen alkaa jo näkyä. Kuopio SM-hallikilpailut M/N17 antoivat tästä esimakua.

Kahdeksan Suomen ennätystä tässä sarjassa tänä vuonna jo tässä vaiheessa kautta kertoo, että käsissämme on lahjakkaita urheilijoita.
Heidän tietään kohti yleisurheilun eliittiä tulee tasoittaa monin eri tavoin.

HELSINGISSÄ 1.6.2010
Harri Aalto, seurapalvelujohtaja SUL
Tapio Rajala, koulutuspäällikkö SUL