Kuin entisellä tytöllä

Trrr..kalinkalinkalin...missä pipo...entäs tumput, ja hiivattiinko ne pilkkihaalarit jo eukko sulloi?
Vähän tuollaistahan se homma, taas kerran, oli viikonlopun kotimaisissa yleisurheilupippaloissa.
Tampereen Ratinassa oli sunnuntaina koolla erittäin edustava joukko kotimaisia huippuja, mutta mitenkäs he olisivat hieman yli kymmenen asteen kelillä ihmeisiin innostuneet.
Eikä paljon paremmalta näytä, kun katsoo ensi viikonlopun sääennusteita Bergeniin, tuohon maisemiltaan hienoon norjalaiseen rannikkokaupunkiin, jota kaiketi vanhan mantereen sateisimpanakin pidetään.
Viime kesänä siellä oli EM-joukkuekilpailun "Mestiksessä" ihmeellisen hyvä tuuri. Kaupungin yllä näkyi jatkuvasti valtavan synkkiä pilviä, mutta itse stadionilla, Fanan kylässä, paisteli enimmäkseen aurinko.
Siksi kannattaa suhtautua varauksella 5 - 10 vuorokauden ennustuksiin. Vielä eilen illalla Bergeniin luvattiin ensi lauantaiksi ja sunnuntaiksi aurinkoista 18 - 19 asteen säätä, mutta nyt ne ovat vaihtuneet 12 - 14 asteen kuurosateiksi.
Mieli muuttuu vielä monta kertaa kuin - Antero Mertarantaa lainatakseni - "entisellä tytöllä", mutta parasta kun ei liikoja murehdi.

Miettimistä ja työmaata riittää ihan tarpeeksi, kun yritämme pitää 11 vastustajasta ainakin 3 selän takana loppupisteissä. Tuskinpa nuo italiaanot, hispaanot ja helleenitkään koleista kuuroista tykkäävät yhtään sen enempää.
Itse aprikoin eniten sitä, majoitetaanko Suomen joukkue taas siihen samaan hotelliin kuin viime kesänä. Se oli niin moderni, että vessassakin oli läpinäkyvä ylhäältä alas ulottuva kulmaikkuna.
Oli kyllä kiva katsella telkkaria syötyjen leipien makasiinista käsin, mutta ehkäpä huonekaveri ei välttämättä olisi halunnut seurata toimitusta.

Senhän näkee sitten, mutta jo nyt on nähty, että tästä tulee hyvä yleisurheilukausi.
Suomalaiset ovat tehneet laajalla rintamalla vuosikausiin parhaita tuloksiaan.
Nyt ruvetaan toden teolla huomaamaan, miten iso merkitys kestävyysjuoksun maailman huipulle tunkeutuneilla Janne Holmenilla ja Jukka Keskisalolla oli muihin lajinsa harrastajiin.
Jannen työn jatkajia tosin ei juuri nyt ole framilla, mutta Joonas Harjamäen ja Janne Ukonmaanahon kehitys esteissä sekä Matti Räsäsen ennätysvire vitosella ja kympillä menevät osittain Jukan piikkiin.
Hän on esimerkillään näyttänyt, että ainakin Euroopan kärkipäähän tunkeutuminen on edelleen täysin mahdollista, joskin merkittävästi työläämpää kuin niinä vuosikymmeninä, joina tehtiin lapsesta asti muutakin työtä kuin istua kyyrötettiin tietokoneen äärellä.
Monessa muussakin lajissa on ilmiselviä nousun merkkejä havaittavissa, mutta vastaavasti on myös lajeja, joissa niitä joudutaan odottamaan ilmeisesti vielä turruttavan pitkään.
Kuten viime vuonnakin EM-kilvan joukkueesta löytyy reippaasti alle kaksikymppisiä urheilijoita, joiden siihen yltäminen yksi per laji -järjestelmällä on jo saavutus sinänsä.
Viimeksi junnut hoitivat rootelinsa Bergenissä kerrassaan mainiosti, ja ihan samaa odotan nytkin, koska kyseessä on kaikin tavoin fiksuja ja järki päässä hienosti toimivia nuoria ihmisiä.

Kunhan saan osanottajalistan silmeni eteen, laadin ajankohtaisemman roknoosin, mutta realistinenhan tässä pitää olla.
Mikäli Suomi säilyy EM-pääsarjassa, jota käsittääkseni ei enää saisi kutsua superliigaksi, se vastaa hyvinkin jääkiekkomaajoukkueen pääsyä MM-välieriin.
Se ei tänä vuonna toteutunut, eikä jalkapallomaajoukkueenkaan viimeaikaisilla tuloksilla juuri kannata rehvastella, joten jospa jollakin porukalla loksahtaisi kaikki kohdalleen.
Vaan osattaisiko sellaista saavutusta arvostaa Suomen nykyisessä mielipideilmastossa ja ennen kaikkea MM-jaliksen vyöryessä joka tuutista sisään jos uloskin?

Timanttiliigaan pitää kajota tälläkin kertaa.
Olipa erikoinen tv-lähetys lauantain ja sunnuntain välisenä yönä New Yorkista! En tosin havainnut siinä mitään väliä, vaan vuorokausi vaihtui toiseksi sauman isommin hankaamatta...
Ei hidastuksia, ei kunnon grafiikkaa ennen eikä jälkeen juoksun tai kenttälajisuorituksen, ja kameramieskin taisi käydä hodarilla pari kertaa justiin samaan aikaan kuin ohjaaja ostamassa kokisgallonan.
Se tuntuu jokseenkin käsittämättömältä, kun tietää, millä hartaudella pohjoisamerikkalaiset tilastoivat esimerkiksi jääkiekkoilussa, jenkkifutiksessa, koriksessa ja baseballissa kaikkea mahdollista ja mahdotontakin.
Ammattiliigoissa pelaajien sukupuolielämästäkin pidettäneen taulukkoa samaan malliin kuin muinaisessa DDR:ssä.
Mutta että ei saada IAAF:n korkeimman yleisurheilukilpailusarjan telkkarilähetykseen oikeastaan mitään muuta kuin kuva ja ääni aikaan!
En totisesti kadehtinut Pasilassa kököttäneitä Canal+:n selostajia, joista Tapio Korjus pelasti paljon tilannereagoinnillaan.

Nykissä muuten ei tainnut musiikki pauhata kentällä - ainakaan jatkuvasti. Tampereella kilpailunjohtaja Pasi Oksanen kertoi tulleensa samaan ratkaisuun, joka osoittautui hyväksi.
Oli välistä todella nautittavaa seurata paikan päällä täysin musiikittomia urheilukilpailuja.
Vinkiksi Eliittikisojen järjestäjillekin: ottakaa mallia, ja saatte kiitoksia muiltakin kuin minulta!
Tai jos kuitenkin päätätte jotain soittaa, jättäkää hiphopit ja rapit kyydistä pois tai tipauttakaa matkan varrella roskikseen. Ne eivät kuulu yleisurheiluun!
En tosin välitä minkään muunkaan tyyppisen metelin soittamisesta kovin lujalla, vaikka hyvän heavyn ystävä olenkin.

Tampereella maanantaina puoliltapäivin 14.6.2010 sateen ropistessa ikkunaan
Antti-Pekka Sonninen
Päätoimittaja, Yleisurheilun Kuvalehti