Pidettyjä ja rikottuja lupauksia

Olipa poikkeuksellisen miellyttävä, joskin myös työläs viikonloppu ruotsinkielisen Pohjanmaan eli Österbottenin lakeuksilla!
Pedersören SM-viestien järjestelyihin ei juuri jäänyt toivomisen varaa, mutta enpä muuta odottanutkaan.
Olen aina pitänyt koulumme pakkoruotsia oikeutena eikä velvollisuutena ja ihastellut varsinkin pohjalaisten ruotsinkielisten tapaa tehdä asioita.
He ovat jämäköitä, mutta samalla kuitenkin hyvin lupsakoita ja huumorintajuisia ihmisiä, joihin voi luottaa.
Totesin sen heille itselleenkin, että tällainen tamperelaistunut savolainen tuntee olonsa paljon kotoisammaksi siellä kuin suomenkielisillä lakeuksilla. Se on kumma juttu, jota en osaa selittää, koska urheiluasioissa minua on aina kohdeltu niilläkin kerrassaan hyvin.
IK Falken lupasi loihtia Pedersören keskusurheilukentälle paitsi ensiluokkaiset puitteet, myös hyvän tunnelman.
Kun kohta a) pantiin kuntoon, kohta b) toteutui kuin itsestään, vaikka tokihan hellesäällä oli siihen osuutensa.
Kun vielä viestien urheilullinen taso nousi, ilman ainutta Suomen ennätystäkin, selvästi viime vuodesta, juoksujuhlasta nauttimiseen oli helppo tempautua ihan ensimmäisestä minuutista viimeiseen palkintojenjakoon saakka.
Tuli kumminkin rikottua yksi lupaus. Olin vannonut, ettei minua koskaan nähtäisi Seinäjoella Tangomarkkinoiden aikaan.
Minkäs teit, kun kartta näytti, että Pedersöreen pääsee kätevämmin sen kuin Vaasan läpi huristellen...
Lupaan, ettei siitä tule tapaa. Vika ei ole Seinäjoessa, vaan tangokulttuurissa, joka ei kolahda millinkään vertaa meikäläiseen.

Muutamat vilppilähdöt ja vaihtorikot aiheuttivat tietysti pulinaa puolesta ja vastaan.
Vaihtorikkoihin ja niiden vuoksi hylkäämisiin en ota mitään kantaa, koska niitä on paljain silmin toiselta puolen kenttää täysin mahdotonta havaita, jollei vaihto kerta kaikkiaan mene ihan pipariksi.
Kun vielä usein tarkkailee kilpailua sillä silmällä, että millekähän radalle pitäisi kameraa yrittää kohdistaa, on parasta jättää asian kommentointi heille, jotka seuraavat kapulan siirtämistä kädestä toiseen ihan töikseen.
Sen sijaan nykyinen kerrasta poikki -vilppilähtösääntö ei mielestäni sovellu viestikilpailuihin.
Se on kohtuuttoman ankara varsinkin nuorille, jotka muutenkin hermoilevat telineissä lähes tärinään asti.
On ajettu toiselta puolen Suomea ja yövytty kenties patjalla koulun lattialla ja ravattu vessassa mielessä ajatus "minun täytyy onnistua".
Sitten pieni horjahdus tai tuntemattoman lähettäjän tuntemattomat tavat tai vaikka korvan juuressa surraava kärpänen pilaa koko viikonlopun.
Jos joukkuekaverit tai valmentajat eivät malta tai osaa suhtautua asiaan oikein, yksikin väärä kommentti voi tuhota vieläkin enemmän. Piikkarit voivat lentää nurkkaan ja pysyä siellä.
Paluuta vanhaan ei voida sallia, mutta muutaman vuoden käytössä ollut sääntö sopisi viesteihin parhaiten. Yksi hötkyily sallittaisiin, mutta toisesta hylättäisiin, aavistipa silloin kuka tahansa.
Ei siinä televisiointiaikataulukaan varmaan sekaisin menisi.

Hieno juttu muuten, että Yle televisioi Pedersörestä niin pitkät lähetykset. Ei vain käynyt yhtään kateeksi selostajia Antero Mertarantaa ja Leif Lampeniusta, jotka istuivat pienessä kopissa kasvot kentälle eli aurinkoon päin koko pitkät päivät.
Ainut luksus heillä oli noin viiden metrin vessamatka.
Itse kysyin varovaisesti, löytyisikö mistään pöytää, kun pitäisi koko ajan jotain kirjoitella ja nettiä selata. Lehdistökeskus sijaitsi 150 metrin päässä, eikä sinne voinut lajen välissä kiiruhtaa.
Kului ehkä kaksi minuuttia, ja välinevarastosta minulle oli siivottu juuri sopivan kokoinen pöytä, ja konttorituolikin ilmaantui takapuoleni alle. Radalle oli matkaa ehkä 15 metriä, ja mitalistitkin kokoontuivat verhon toiselle puolelle sopivan viileään välikköön.
Pöydälläni oli sopivasti ruuvipuristin, jolla olisi varmaan saanut hankaliltakin haastateltavilta kommentin irti...Paitsi, ettei yhtään hankalaa haastateltavaa löytynyt.
Sekin hyöty oli, että osasin jo lauantain jälkeen ulkoa litanian, jolla mitalisteja opastettin pallilla käyttäytymään.
Pallilla ei saanut kätellä, niin tiukka aikataulu sittenkin oli.

On alkanut hyvin jännittävä viikko. Viimeiset EM-näytöt on sitten annettava Lapinlahdella sunnuntaina, mutta Lappeenrannassakin torstaina kuhisee - kiitos Caster Semenyan.
Itse jännään eniten kahta asiaa:
1) Miten toimitaan, jos Mikko Kivinen rikkoo sallituissa tuulissa pituuden EM-rajan, mutta Petteri Laxilta se ei onnistu? Entä jos Lax hyppää Lapinlahdella +2,1:ssä 800 ja Kivinen sallitussa 791?
2) Mitä tapahtuu, jos Antti Ruuskanen tai Ari Mannio paiskaa 88-metrisen, eikä Teemu Wirkkala kykene parantamaan kauden kärkeään?
Se lienee selvää, ettei Suomen joukkueeseen saada 50:tä urheilijaa, vaan noin 40.
Sekin on varmaa, että naisten osuus määrästä on hälyttävän pieni.
Kaikesta tästä ollaan paljon viisaampia sunnuntaina.
Tähän jos vielä 35 asteen helteen pukkaa, mielenkiintoiseksi menee!

Tampereella maanantaina 12.7.2010 kello 10.20 kesälle ja elämälle persoin ajatuksin
Antti-Pekka Sonninen
Päätoimittaja, Yleisurheilun Kuvalehti