Luin urheilukirjan

Luin elämäni ensimmäisen urheilua kaunokirjallisesti lähestyvän kirjan.
Opuksen nimi on Pitkä Juoksu, sen on kirjoittanut Jean Echenoz ja se ilmestyi Ranskassa 2008 nimellä Courir.
Kirjan liepeet esittelevät Echenozin Goncourt-palkituksi myyntimenestyjäksi ja hänen 127-sivuisen rääpäleensä "mainioksi tarinaksi kestävyysjuoksija Emil Zatopekista". Echenozin humoristisen ja niukan kerronnan luvataan etenevän kuin veturi.

Ennen Echenoz´ta luin Alexander McCall Smithin yhdeksännen suomennetun Mma Ramotswe-seikkailun, Echenozin jälkeen Carl Hiaasenin lastenkirjan. Molemmat teokset onnistuivat luomaan Echenozia uskottavamman ja nautittavamman vaikutelman peilatusta, tulkitusta, sormeillusta todellisuudesta.
Taide pärjää huonosti urheilussa. En ole vielä törmännyt kirjaan, jonka tasoa urheiluosuus olisi kohottanut. Jopa John Updiken, John Irvingin ja Pat Conroyn kaltaiset mestarikertojat työntävät varpaansa vaarallisiin vesiin kajotessaan urheiluun.
Punastuminen vaanii lukijaa lauseesta toiseen; on suuri helpotus jos siltä säästyy.   

Kulttuuriuunoilla kääntäjillä on sormensa sopassa, ainakin Suomessa. Eniten suomennettu sektori, jenkkikirjallisuus, tarjoaa kaksi vakavaa ongelmaa. Urheilusanasto on soluttanut sikäläisen kielenkäytön perinjuurin, papiston saarnauksia ja presidenttien juhlapuheita myöten.
Ilman baseball-liturgiaa rahvas Oregonissa epäilisi kuuluvansa eri kansakuntaan kuin rahvas Floridassa. Oxford-aksenttiin koulitulla suomentajalla ei ole toivoa tajuta lukiotason jenkkifutiksen merkitystä Alabamassa tai juniorikoriksen asemaa New Yorkin ghetoissa.
Kääntäjien puolustukseksi todettakoon, että baseball-terminologian luontevat suomennokset ovat yhä tilauksessa.
Kääntäjien häpeäksi todettakoon, että täkäläinen jefu-jengi on ehtinyt luomaan lajiinsa täysin toimivan suomalaisen käsitteistön
Kääntäjien tarvitsee vain kysyä.
He eivät näytä vaivautuvan. Joko kääntäjät päättelevät urheilun epäolennaiseksi linkiksi tarinassa tai olettavat suurkuluttajansa, keski-ikäisen naisen, olevan ulalla meni urheilusuomennos oikein tai väärin.  

Elokuva eksyy urheiluun kirjallisuutta ahkerammin muttei sanottavasti tyydyttävämmin tuloksin.
Kliseet jylläävät: kaikkien aikojen luuseri pomppaa kaikkien aikojen katuojasta kaikkien aikojen voittajaksi.
Sarjakuvamainen väkivalta jyllää: Rocky.
Kahden huterasti katsomiskelpoiseksi muistamani urheiluleffan kiehtovat elementit ovat ei-urheilullisia.
Rainassa Unelmien Kenttä (Field Of Dreams, 1989) urheillaan hintsusti, duunataan hupsuja takki auki.
Omaa Luokkaansa (A League Of Their Own, 1992) on aiheeltaan niin herttaisesti ulkoavaruudessa - hameeseen sonnustautuneiden seksikkäiden ja rääväsuisten naisten pallopeliliiga - ettei naapurin Ismo onnistuisi mokaamaan sitä krapulasta tärisevällä videokamerallaan.

Pitkä Juoksua on luettu etupäässä kiltillä silmällä Suomessa. Jukka Kemppinen löytää tekstistä Kafkan ja Svejkin. Hesarin Matti Mäkelä sanoo romaanin ravistelevan urheilukirjallisuuden tapaa kirjoittaa yksilön elämästä ilman yhteiskuntaa. Sinne tänne kirjan arvostellut Jouni Huhtanen muistuttaa Echenozin varioivan lähteitään vapaasti.
En tunnista kolmikkoa urheiluihmisten kaartista.
Veikkaan porukan Tshekkoslovakiassa, Tshekin tasavallassa, Slovakiassa, Böömissä & Määrissä olevan kurkkuaan myöten täynnä samaa vanhaa Kafkaa ja Svejkiä. Katsokaa välillä muualtakin, he pyytävät.
Jokainen kynään tarttunut ihminen tietää, että kaikki kirjoittaminen - mukaan lukien urheilukirjoittaminen - yhteiskunnallisessa tyhjiössä on mahdottomuus.
Urheilu ei varioi lähteitään vapaasti. Ihminen juoksee satasen 9,99 tai 10,00, ei sinne päin. Numerot eivät hievahda vaikka urheilija mitä puhuisi ja kynäilijä kuinka säveltäisi. Numerot ovat ensimmäinen, viimeinen ja ainoa lähde.

Urheilu pärjää huonosti taiteessa luultavasti juuri numeroidensa takia. Tosielämä palvelee taidetta, siitä irtoaa fiktiota loputtomiin. Tosielämä on, John Le Carren sanoin, tuhertamista. Urheilun johtava tavoite on fiktion tilapäinen mutta täydellinen poissulkeminen, tuhertamisharhautus, ohimenevä kirkas hetki.

En lue ikinä toista kaunokirjallista teosta urheilusta. Heti ensimmäinen aiheutti ajattelua.

Salossa, maanantaina 23.8.2010
Heimo Elonen