Sunnuntaina kello 14

Ruotsi kellistettiin äänin 3 - 1, mikä on tietysti mukava asia.
Lopetin tosin länsinaapurin kaadolla hekumoinnin 17.2.1980, ja päätös koski kaikkia urheilumuotoja.
Urheilua vähänkin tarkempaan ja pidempään seuranneet kyllä tietävät, mitä kyseisellä päivämäärällä tapahtui.
Kun kerran jostakin maasta tuli vielä Juha Mietoa sadasosasekunnin kovempi karju, kaikki onnekkaat viimeisten sekuntien maalit menettivät potutusarvonsa.
Sen vuoksi en lämpene tippaakaan sille päälleliimatulle uholle, jolla maailman vanhinta yleisurheilumaaottelua nykyään markkinoidaan, vaikka meneehän se sohvakansaan.
Ja kyllähän Olympiastadionilla oli taas mukava käydä työkeikka heittämässä. Siinä määrin kuin Helsingissä käynti ylipäänsä voi mukavaa olla.

Meinasin jo lähteä väliyöksi kotiin, kun en ymmärtänyt sanaakaan Subin sämpylänmyyjän ammattislangista matkalla hotellille.
Oli kumminkin niin kova nälkä, että jonkinlaisen kanaleivän salaatin ja öljyn kera sain käteeni sönköttäessäni, että päässä humisee yleisön pauhu yhä.
Eipä humissut perjantaina, ei. Lauantaina se olisi käynytkin hyvästä selityksestä, mutta ensimmäisenä iltana niin väittäminen oli valetta.
Missään tapauksessa perjantain oikea ei yleisömäärä ei ollut lähes 25000, ja siinäpä onkin ensi vuoden ottelun markkinoijille päänvaivaa.
Onkohan perjantai-ilta sittenkään oikea ajankohta? Nyt vielä sattui samalle päivälle Taiteiden yö, jonka poikkikultturellit sirut narskuivat tossujen alla aamulenkillä niin, että hirvitti.
Mitähän oikeasti tapahtuisi, jos ottelu alkaisikin lauantaina kello 16 ja sunnuntaina kello 14, kuten vanhoina hyvinä aikoina?
Mitähän tapahtuisi, jos kuuluttaja ei rupeaisikaan kierrättämään aaltoa, koska dramaturgin laatimassa käsikirjoituksessa niin lukee, vaikka yritys on tuhoontuomittu katsomon aukkojen vuoksi?
Minkähänlainen vaikutus tuolla olisi, jos kasisatasen juoksua ei tarjoasikaan mikään firma, vaan urheilijat?
Latistuisikohan tunnelma pahasti, jos VIP-vieraita ei kutsuttaisi ollenkaan, eikä yrityslippupakettejakaan myytäisi?
Saisivat hyvin tärkeät henkilöt keskustella jossain muualla jostain ihan muusta kuin yleisurheilusta. Mielensä tekee kumminkin.
Vaikka takavuosikymmenten maaottelut joskus katsomossa aavistuksen porsasteluksi menivätkin, vaihtaisin sen kossunhuuruisen hengen koska tahansa nykyisen muovimeiningin tilalle.

Selvisin lauantaina hotelliaamiaiselta ehjin nahoin, vaikka joku pölvästi oli jättänyt keskelle ruokasalia valtavan pylvään, jonka takaa joku tupsahti kahvikuppeineen eteeni joka kerta, kun hain maukasta graavilohta lisää.
Alle tusinan verran niitä santsauskeikkoja sentään taisi olla.
Hyppäsin ruotsalaisten valokuvaajien autoon kartanlukijan paikalle. Kuulema osaisin neuvoa tien Leppävaaraan.
Takapenkiltä ne oikeat ohjeet tulivat, ja voi sitä hyväntahtoisen vinoilun määrää, kun iltapäivällä palasimme Espoon puolelta vielä pidemmän harhalenkin jälkeen.
Mutta Leppävaarassa oli hauskaa! Siellä urheiltiin, mitä nyt kuuluttaja Pettisen Atte soitteli musaa ja kävi pari kertaa kysymässä, että ei kai tuo kuulu liian isolla.
Ei tullut kaupallisia tiedotteita eikä valotaululla käsketty hakkaamaan päitä yhteen laskulla kolmeen.
Attekaan ei kertaakaan suorastaan leikitellyt kehonsa hallinnalla eikä hypännyt kolmiloikkaa sektorin ohi, mutta ilmeisesti tämä yltiösuvaitsevaisuuden aika on hänetkin temmannut mukaansa.
Kuoma esitteli sukupuolineutraalisti poikien 300 metrin aiturit Johannaksi, Jessicaksi, Oonaksi ja Madeleneksi...
Katsomossa istuivat Jukka Uunila, 84, ja Jaska Taipale, hieman vähemmän. Oikeat VIP:t.

Olympiastadionilla riittää edelleen remonttia. Ainakin äänentoistolaitteisto pitää saada merkittävästi parempaan kuntoon kuin maaottelussa.
Katsomonosassa A7 eli etusuoran varrella tapahtumia seuranneilta on tullut valituksia siitä, ettei kuulutuksesta saanut mitään selvää, juhlapuheista puhumattakaan.
Sellainen on jo aika huono tilanne, jos on pulittanut pääsylipusta useita kymppejä per päivä.
Hieman ennenaikaista taisi myös olla stadionin uuden juoksuradan markkinointi "maailman nopeimpana".
Tekisi mieleni ihan ensin viisastella, että eiköhän siihen vaadittaisi hieman lämpimämpi ilmanala kuin yleensä Helsingissä järjestettävissä merkittävissä yleisurheilukilpailuissa.
No, kokkapuheet sikseen. Kuitenkin maaottelun jälkeen lienee selvää, että kyseinen superlatiivi koskee korkeintaan etusuoraa.
Pidemmillä matkoilla kilpailleet kuvailivat kaarteita aika musertavin sanankääntein.
Puhuttiin muun muassa pyöreäkulmaisesta neliöstä, ja manattiin, etteivät naisjuoksijoiden hennot hartiavoimat riitä vastustamaan niin kovia g-voimia.
Jalkapalloväki katselee tässä kohtaa taivaalle vihellellen niitä näitä, vaikka Olympiastadionilla ensi vuonna pelattavat jalkapallo-ottelut olisi helppo luetella jo nyt.