Faneja ja "faneja"

Enpä meinannut uskoa silmiäni lukiessani Veikkaaja-lehdestä SM-liigajäille palanneen Sami Kapasen muistoja MM-turnauksesta Saksassa 2010.
Kapanen kertoo, että paikan päälle pelejä seuraamaan ja siinä ohessa ryyppäämään ja rellestämään (vai olisiko sittenkin toisinpäin...) matkustaneet suomalaisfanit sylkivät pelaajien päälle, kun Suomi oli hävinnyt avausottelunsa Tanskalle.
Kirjoitan varmuuden vuoksi uudelleen: sylkivät.
Lisään myös fanit-sanaan lainausmerkit.
Edelleen Kapanen jatkaa, että päävalmentaja Jukka Jalonen sai kyseisen tappion jälkeen tappouhkauksia.
Kaikin tavoin täysin käsittämätöntä toimintaa, jonka käsittämättömyys kohoaa aika monenteen potenssiin senkin vuoksi, että vain kaksi kuukautta aiemmin samainen Jalonen oli päävalmentanut Suomen olympiapronssille Vancouverissa.
Toisaalta, kun on tottunut joka toisessa Tampereella pelattavassa SM-liigaottelussa seuraamaan joukkion, joka on ottanut nimekseen "Osasto 41" epäjumalansa mukaan, päätöntä meuhkaamista ja kaikkien muiden osapuolten halveksuntaa, tämäkään ei tullut täytenä yllätyksenä.
Kyseisen seuran oikeat fanit vakuuttavat muuten sanoutuvansa jyrkästi irti tuosta roskasakista. Toivottavasti ovat aidosti ja vilpittömästi sitä mieltä.

Mutta että sylkemistä ja tappouhkauksia vieraalla maalla oman maan kansalaisia kohtaan...huh!
Jääkiekkoväen "tosisuomalaiselta" ääriosalta ovat palikat menneet aikoja sitten pahasti sekaisin, ja toivon totisesti, ettei yleisurheiluväelle käy samoin.
Vähän sen suuntaisiakin mielipiteitä ajassa liikkuu. En tiedä, saiko kukaan MM-Daegun tiimoilta tappouhkauksia, mutta joidenkin vastuuhenkilöiden talojen rakennusmateriaaleja oli jo arvuuteltu netissä.
Ainahan mädät tomaatit ja kermakakut ovat lennelleet niin urheilun, kulttuurin, politiikan kuin talouselämänkin tantereilla, mutta suoranaiselta lynkkausmentaliteetilta sentään on normaalioloissa vältytty.
Nyt on tultu tilanteeseen, jossa kaikki urheilusta edes näennäisesti kiinnostuneet voivat hankkia internetistä ja roskalehdistä siteiksi tietoa mielipiteiden muodostamiseksi.
Tieto-sanakin joutaisi tässä yhteydessä sitaatteihin, niin paljon myös aivan tuulesta temmattua informaatiota tavalliselle kansalaiselle nykyään syötetään vasemmalta ja oikealta.
Huhujen, valheiden ja epäloogisten päättelyketjujen perusteella ihmiset muodostavat vankkumattomia mielipiteitä asioista, joista he eivät oikeasti edes välitä.
Heidän päässään vilisee jalkapalloilussa ja jääkiekkoilussa maksettuja mielikuvituksellisia siirtosummia ja miljoonapalkkoja sekä glamour-lajien supertähdille sattuneita huume- ja seksiskandaaleita.
Ne yhdistetään edelleen lähes täysin amatööripohjalta ponnistavaan suomalaiseen yleisurheiluun. Katkeruutta ja ärtymystähän siitä syntyy.
"Verorahoilla sitä" ja "meidän kaikkien rahoilla tätä"...

No, onneksi on olemassa vielä varmasti oikeita fanejakin.
Mieleen palaavat tuon tuostakin viimeiset tuntimme Daegun-reissulla.
Daegussakin oli siis koolla ryhmä, joka on kiertänyt kaikki yleisurheilun MM-kilpailut. He hyväksyivät ilomielin turistibussiinsa kaksi ylimääräistä kulkijaa, jotka tarvitsivat kyydin Daegusta Soulin - tarkemmin Incheonin - lentokentälle varhain maanantaiaamuna 4.9.
Olisin toki päässyt valokuvaaja Mika Kanervan kanssa sinne julkisilla kulkuvälineilläkin, mutta se olisi vaatinut selvästi hankalampia järjestelyjä kuin sen, että hyppäsimme mediakylästä taksiin ja hurautimme faniryhmän hotellille.
Mitaleitta oli jääty, ja kiekkofanilogiikan mukaan mukaan faniryhmässä olisi pitänyt vallita sellainen mieliala, että toivottavasti Suomen joukkue ei änkeä samaan lentokoneeseen. Muuten "rupiaa tulemahan ruumihia".
Vielä mitä! Aamukolmelta näimme pelkästään hyväntuulisia, pirteitä ja kaikesta näkemästään sekä kokemastaan täysin sydämen nauttineita matkalaisia.
Kokemus pani minut ajattelemaan ja häpeämään omaa narinaani koti-ikävästä, joka kieltämättä oli vaivannut parina päivänä kovastikin. Olin joillekin ulkomaalaisille kollegoilleni myöntänyt, että sen osasyynä saattoi olla vaisu suomalaismenestys.
Mika jutteli bussia odotellessamme pitkän tovin faniryhmän nestorin, yli 80-vuotiaan Veikko Lagerin kanssa ja herkistyi kyyneliin asti ihmetellessään, voiko noin hyväsydämisiä ja elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä enää nykypäivänä ollakaan.
Inchenonin kentällä olimme lähtöselvitysjonomme keulilla, ja pian saimme seuraa Suomen joukkueesta. Ei syntynyt rumihia, vaan aitojen urheiluihmisten välisiä keskusteluja, vaikka ei kai meistä juuri kukaan ollut nukkunut sinä yönä silmän täyttä.
Veikkaan, että ryhmä on koossa taas Moskovassa kahden vuoden päästä, eikä siellä ryssitellä eikä katkeroiduta vuosikymmenten takaisista asioista.
Yksi elämä on sittenkin liian lyhyt aika kulutettavaksi muiden syyttelyyn.

Noin muutenkin Daegun-keikan tympeimmät ja ahdistavimmat hetket ovat jääneet kuukaudessa kauas taka-alalle.
Loistavien urheilukilpailujen ohella mieleen nousee enimmäkseen hauskoja tunnelmapätkiä niin kämpältä, illanistujaisista kuin erilaisissa kulkuvälineissä vietetyistä hetkistäkin.
Tuli hikoiltua ja hikkailtua valtavan tulisen chilin syönnin jälkeen, kuunneltua netistä Jalmari Kolu -säätiön Pahojen poikien lauluja ja taivasteltua Albanian joukkueen pomon kertomusta siitä, kuinka hän oli rikastunut vajaat kymmenen vuotta sitten jalkapalloilun sopupelillä, jonka toisena osapuolena oli tamperelainen joukkue.
Muovituolikin romahti eräässä ruokapaikassa altani pari minuuttia sen jälkeen, kun brittikollega oli viereisessä pöydässä kokenut saman kohtalon. Ja taas lauloi Kanervan kamera...

Tampereella perjantaina 6.10.2011 kello 12.01, auringon hohtaessa pihakoivun keltaislla lehdillä
Antti-Pekka Sonninen, toimituspäällikkö Yleisurheilun Kuvalehti