Väärin valittu

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF sitten otti ja valitsi vuoden 2011 parhaiksi yleisurheilijoiksi Usain Boltin ja Sally Pearsonin.
Pearsonin palkitsemisen hyväksyn ja allekirjoitan täysin. Muistan kuin eilispäivän pilvisennuhruisen lauantai-illan Daegussa pari kuukautta sitten, kun Sally otti ja aitoi ensin 12,36 ja puolisentoista tuntia myöhemmin 12,28.
Kun oli ensin tuijottanut lukemia pari sekuntia, tajuntaan iski voimakkaana tietoisuus, että nyt tuli nähtyä lähietäisyydeltä jotain hyvin epätavallista - sellaista, jonka piti jäädä 1980-luvulle.
Ei ole Sallyn vika, että naisten 100 metrin aitajuoksu on koko lailla eri laji kuin miesten 110 metrin aitajuoksu.
Jos naisten pika-aitojen korkeutta nostettaisiin kymmenen senttiä, juoksijatyyppi muuttuisi ratkaisevasti. Enää eivät alle 170-senttiset, matalajalkaiset aiturit menestyisi, olipa askelfrekvenssi kuinka hirveä hyvänsä.
Viiden sentin korotus voisi vielä toimia 167-senttisellä Sallylla. Se olisi myös kätevä tapa siivota ennätysrekisteristä 80-luvun itäjyrät, mutta olettakaamme, että Sally juoksee nykyisiä aikojaan puhtain eväin. Sillä ajattelumallilla hänen loistokkuudestaan saa eniten irti.
Tuleehan noita kolareita näin matalillakin aidoilla ihan riittämiin. Käytännössä jokaisessa arvofinaalissa paine käy liian kovaksi ainakin yhdelle naiselle.
Ei kai olisi yhtään sen hauskempaa seurattavaa, kun 180 - 185-senttiset mimmit kompuroisivat samalla tavalla korkeammat länget kaulassaan!

Omassa päässäni asettelin järjestykseen mielestäni maailman 10 parasta naisyleisurheilijaa tänä vuonna ja päädyin seuraavaan tulokseen:
1) Sally Pearson, 2) Vivian Cheruyiot, 3) Valerie Adams, 4) Carmelita Jeter, 5) Veronica Campbell-Brown, 6) Lashinda Demus, 7) Anna Tshitsherova, 8) Olga Kaniskina, 9) Maria Abakumova, 10) Betty Heidler.
Joku saattaa kysyä, miksi hirmuajan 52,47 Dagussa aitonut Demus on noin alhaalla. Siksi, että hänen kesän toiseksi paras aikansa oli 53,31, eikä jatkuvaa kontaktia lajin muihin parhaisiin ollut.
Että miksikö kuulanainen Adams on noin korkealla? Siksi, että hänen voittosuoransa oli puhdas, ja hän jäi 14 kilpailustaan vain yhdessä alle 20 metrin. Sekin oli Daegun MM-karsinta.

Mutta sitten tähän Boltin valintaan, josta itse Primo Nebiolokin olisi voinut olla ylpeä.
Okei, okei - olihan hän Daegussakin ylivoimaisesti seuratuin urheilija, joka villitsi hillityt korealaisetkin käsittämättömään hurmokseen.
Ei voi olla koko yleisurheilulle kuin hyväksi, että tuhannet koululaiset kävivät stadionilla katsomassa Boltia.
Ja okei - kyllähän Boltin 200 metrin voittoaika 19,40 oli valtaisan hyvä, etenkin kun hänen ei pitänyt edes olla huippukunnossaan.
Silti 100 metrin aavistuslähtö jätti happaman maun suuhun osalle yleisurheiluihmisistä, ja myönnän lukeutuvani siihen porukkaan. Pitäkää ihan vapaasti kuinka idioottina hyvänsä.
Väitän, että siinä oli liikaa laskelmoitua teatteria ja vain puolittaista itkuraivaria.
Bolt tiesi pysyvänsä otsikoissa noinkin ja kirkastavansa kruunuaan onnistuneella kaksisatasella entisestäänkin. Tuplassa ei olisi ollut mitään uutta eikä ihmeellistä, mutta tässäpä oli.
Kun kerran Yohan Blake voitti 100 metrin maailmanmestaruuden, pinkoi loistavan osuuden 4x100 metrin ME-kiidossa ja juoksi kaksi viikkoa Daegun jälkeen 200 metrin kauden kärkiajan 19,26 ilman sen suurempia sirkusteluja, hänet olisi pitänyt valita vuoden miesyleisurheilijaksi.
Vuoden päästä saattaa olla pakko tehdä niin.
Myönnän toivovani sitä, sillä en syty enää yhtään Boltin eleille. Ne hauskuuttivat aikansa, mutteivät enää.
IAAF ei voi olla niin huojuva jättiläinen, että tarvitsee Boltin egoa ja loistetta pysyäkseen pystyssä.

Julkaisenpa näin ollen oman listani vuoden 10 parhaasta miesyleisurheilujasta anno domini 2011:
1) Yohan Blake, 2) Patrick Makau, 3) Usain Bolt, 4) Mo Farah, 5) Geoffrey Mutai, 6) Robert Harting, 7) Jesse Williams, 8) Christian Taylor, 9) Dylan Armstrong, 10) David Storl.  
Makau - Mutai? Ehkä tarvitaan taas vähän tarkentavia perusteluja. Maratonin ME on aina ME, vaikka se olisikin 36 sekuntia heikompi kuin ennätyskelvottomalla reitillä kovaan myötätuuleen juostu kaikkien aikojen kovin aika.
Armstrong - Storl? Kuulan MM-kärkikaksikon voimasuhteet olivat vielä Daegua lukuunottamatta ne, että Armstrongille 21,50 merkitsi rutiinitulosta ja Storlille täysosumaa. Palataan siihenkin asiaan vuoden päästä.

Vaan tekipä IAAF Monacossa ihan järkeviä päätöksiäkin.
Jos Doha olisi saanut vuoden 2017 MM-kilpailut, sillä olisi viestitetty, että Qatarin ja muutaman muun rikkaan öljyvaltion pyörittämä nykyaikainen ihmiskauppa, jota kestävyysjuoksijoiden kansalaisuudenvaihdoksikin kutsutaan, on ok.
Luokoot nyt ensin ihan oikean yleisurheilukulttuurin - myös naisille - ja harkitaan sitten uudelleen, mutta ei edes vielä vuodelle 2019, kiitos.
Samaa tietysti voisi sanoa Pekingin isännyydestä 2015, mutta sittenpähän tuo nähdään, onko siellä saatu oikeasti mitään aikaan olympiakisojen jälkeen.
Lontoon valinta isännäksi 2017 on koko yleisurheilun etu taistelussa jalkapalloilun ylivaltaa vastaan. Britit ansaitsevat isännyytensä, vaikka se tuleekin hyvin pian olympiakisojen jälkeen.
Milloin tulee USA:n vuoro ja missä kaupungissa?

Tampereella isänpäivänä (miksi ihmeessä sen pitää olla yksikössä isän- mutta monikossa äitienpäivä?) 13.11.2011 kello 12.07
Antti-Pekka Sonninen, toimituspäällikkö Yleisurheilun Kuvalehti