Onnistuneen leirin pitkospuilta

Leiri Etelä-Afrikassa on edennyt vauhdilla ja vähintäänkin tavoitteiden suunnassa. Osa porukasta on valmistautumassa kotiinlähtöön ja osalla leiri jatkuu vilä viikonverran. Kokonaisuutena jo nyt ilmassa on harmonisen yhteistoiminnan humina, vaikkei HUMU ryhmästä ole kuultu kuin kaukaisia toisen tai kolmannen käden viestejä tänne hands & legs on -osastolle. Jännityksellä odotamme kerkeääkö se implementointi tänne iskeä ennenkuin kotimaa kutsuu leiriläisiä.

Ruokailussa asiat ovat loksahtaneet kohdalleen oikeinkin luontevasti, kunhan ensin saimme pääkokin oikeasti uskomaan, että syömme kaurapuuroa todella joka aamu ja toisaalta itse sopeuduimme siihen, että joka aterialla voi olla kanaruokaa. Ruoka on edelleen maittavaa ja annoskoot sopivia. Aina kun on ruokalassa vieraillut on nälkä siirtynyt, vähintään seuraavaan ruokailukertaan. Jos keskuksen ei maistu tai haluaa muuten vain vaihtelua ruokaan, niin kävelymatkan päästä löytyy kyllä pihvipaikkaa etc. Pihvipaikan huonona puolena oli ”painavat jalat” paluumatkalla, pihvin koosta riippuen 300-400-500g .

Näyttäisi näin kestävyysjuoksuvinkkelistä siltä, että peruskunnon rakentaminen on todella sitä tämän ajankohdan arkipäivää. Onneksi tuota aikaa rutkastivievää ja tossuja kuluttavaa harjoitusmuotoa rikkovat viikoittain toistuvat vauhti- ja maksimikestävyysalueen harjoitukset. Ja viikoittainen mäkivetoharjoitus on suoranaista rallattelua näissä olosuhteissa.
Jos jotain parannettavaa hakemalla hakee, niin toivoisi sora/hiekkapinnotteisia teitä löytyvän lähempää kuin nyt lähimmillään kymmenen kilometrin päästä. Tosin nuo löydetyt ovat erinomaisessa kunnossa jos ei ole satanut pariin tuntiin. Hiekkatiet muuttuvat sateella todella liukkaiksi, mutaisiksi vedenvirtausuomiksi koska salaojitus tai ojituskäytäntöä ei ole.

Paikalliset nurmikentät ovat osoittaneet harjoittelun edetessä puolensa, niinkuin yleensä hyvät että huonot. Hyvää nurmipinnoissa on jalkoja säästävä pehmeys ja sen kautta tuleva eksentrisen eli jarruttavan vaiheen lyheneminen.  
Toisaalta pehmeys aiheuttaa kontaktiajan pitenemisen myötä konsentrisen lihastyön  kasvun ja voimaa tuotetaan lihasta supistamalla hieman enemmän kuin normaalioloissa. Näiden asioiden vieminen mukana pidemmälle harjoituskauteen voisi olettaa voimapuolen kohentuvan tuon pehmeän alustan ansiosta.
Havaintoja myös lihas-hermojärjestelmän kuormittumisen kohdistumisesta etureisille on ainakin sopeutumisvaiheen hitailla vauhdeilla jokaisella. Vaikka ollaan ”vain” 1450 metriä merenpinnan yläpuolella on vaikutus havaittavissa em osatekijöiden summana.
Jatkossa onkin huomioitava myös iskutuksen sietokyvyn kasvattaminen harjoittelussa johtuen harjoittelusta pehmeällä alustalla, jotta askeleen ”muoto” korjaantuu. Nopea juoksu vaatii lyhyen kontaktiajan ja jarruttavan (eksentrisen) työvaiheen energian hyödyntämisen sitä seuraavassa ponnistusvaiheessa.

Huh huh – blogissa lipsahdettiinkin hieman ”pintaa” syvemmälle kuin oli ajatus. Sitä se teettää kun päivät on aikaa olla sorvin ääressä, siksi olisikin ensiarvoisen tärkeää, että urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat yhdessä lajivalmentajien kanssa pureskelisivat ja katsoisivat asioita paikanpäällä, eli siellä missä se raadollinen perustyö tapahtuu -leireillä.
Uskoisin ja toivoisin, että tähän on ainakin ennakkotietojen mukaan tulossa suhteellisen nopeasti parannusta onhan tuuma jalostumassa toimeksi jo heti kohta.

Lajiryhmien välinen edellä mainostettu harmoninen yhteistoiminnan humina näkyy ruokailujen yhteydessä puheensorinana mitä moninaisimmista aiheista.
Tosin leirin kakkos/kolmosviikolla puheensorina on välillä hieman vaimeampaa, johtuneeko kasautuneesta kuormituksesta vai juttujen puutteesta, osalla se saattaa olla lähestyvän kotimatkan tuomaa hiljaisuutta.
Laskinpa tänään illallisella yhdestä pöydästä neljä lasittunein katsein eteensä tuijottavaa ja käteensä nojaavaa  urheilijaa, joukossa oli otos lähes jokaisesta lajiryhmästä.

Yhteistoiminnan selkein muoto on keskustelu eri lajiryhmien valmentajien kesken. Aina voi oppia jotain uutta valmennuksesta, jos ei tekemisen kautta niin ainakin kysymysten ja kuuntelemisen kautta.
Kuten J.Kemppainen mainosti huippu-urheilijan parhaan kaverin olevan toinen huippu-urheilija, voin todeta valmentajan parhaan kaverin olevan toinen valmentaja. On mielenkiintoista ja kysymyksiä herättävää seurata eri maiden urheilijoiden harjoittelua niin kentällä kuin kuntosalillakin.
Asioita voi tehdä monella tavalla oikein ja ainoastaan yltiöpäinen kiirehtiminen voi olla onnistumisen ja kehittymisen esteenä.

Harjoittelua seuratessa onkin usein tullut mieleen harjoittelun aikajana ja sen asemointi. Onko aikajana kohdallaan lähestyttäessä suomalaisen yleisurheilun uskoakseni huippu-vuotta. Onko askelmerkit urheilija-valmentaja kaksikolla kohdallaan siten, että ollaan kokoajan tiukasti kartalla tekemisen suhteen? Onko kuormitus ja palautuminen annosteltu sopiviksi jaksoiksi pitkälle aikajanalle, joka menee tosi nopeasti ja kohta on jo omat koti EM-kilpailut ovella?
Mitkä ovat mittarit jolla peilataan harjoitustilaa ja varmistetaan oikeiden harjoitusärsykkeiden annostelu oikeisiin kohtaan viikkoa ja kuukautta?
Teot ratkaisevat ja puheet toivottavasti tukevat kokonaisuutta haettaesa sitä urheilijan parasta kautta.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että leirillä olevilla urheilijoilla on kova tahtotila tehdä tulevasta kaudesta se tähänastisista paras. Aikaa on vielä rakentaa, eikä kiirehtiminen auta.
Perustan luonti jatkuu vielä jonkin aikaa jotta myöhemmin voidaan ulosmitata tuloksia. Huonekaverini Steve Rippon tuo usein ,keskusteltaessa harjoittelusta, esille seuraavan toteamuksen: ”It's not a question of hard training, it's a question of smart training.”  
Eli tilanne yksinkertaistuu, ei tarvitse aina harjoitella kovaa, riittää kuin harjoitellaan järkevästi ja suhteutetaan kova harjoittelu kokonaisuuteen jota itse toteutamme.

Kokonaiskuormituksen kasvaessa alkaa tälläkin leirillä kriittiset vaiheet, kuinka jaksetaan seuraava viikko. Vieläkö lisätään kuormaa vai todetaanko että tavoite leirille on pääosin saavutettu ja voidaan hieman keventää ja tehdä kotimaassa harppaus seuraavalle harjoitustasolle ennen seuraavaa ulkomaan leiriä?
Yhtä oikeaa vastausta ratkaisumalliksi ei ehkä ole, vaan liikutaan yksilötasolla tehtävissä ratkaisuissa. Varmaa on että ehjänä pitää saada leiriharjoittelu läpi jotta pysytään aikataulussa kohti kesää. Tilanne näyttää tässä vaiheessa hyvältä koska leirin toisen lääkärin Ilkka Räsäsen ajanvarauslista ei ole  venynyt normaalia pidemmäksi.
Toisaalta J. Mäkelän aamukirkot pitävät koko porukan ruodussa, ja saattavat siinä sivussa mennä Saksan triatlonmaajoukkueen ja Englannin krikettijoukkueen asatkin järjestykseen, on se sen verran painavaa asiaa.

Ei muuta kuin terveitä harjoituspäiviä urheilijoille ja kohti parasta kautta HUMUn implementoinnin avulla tai siitä huolimatta.
Jos J Kemppaisen mukaan SMT järjestää matkoja niin uskoisin, että alueelta löytyy myös kriteerit täyttävää majoitusta lähes kaikille tuleville kahdellesadalle ammatti valmentajalle jotka aloittavat työnsä toivottavasti tulevaisuudessa.

Potchefstroomissa, Etelä-Afrikassa 5.12.2011
Ismo Hämäläinen, valmentaja