Kolmisenkymmentä suomalaista yleisurheilijaa on marras-joulukuiden aikana harjoitellut Etelä-Afrikassa, North-West Universityn High Performance Centerissä (HPC) Potchefstroomissa.
Aikaisen ajankohtansa osalta leiri on historiallinen. Yleensä yleisurheilijat lähtevät hakemaan harjoittelun huippuoloja vasta vuodenvaihteen kieppeillä. Helsingin EM-kilpailut 2012 ovat vauhdittaneet tänä syksynä käynnistyneen harjoitusvuoden suunnitelmia ja starttia.
EM-kiilpailujen aikaisen ajankohdan (27.6. - 1.7.2012) vuoksi urheilijoiden tulee kilpailuvalmiutensa osalta olla hereillä koko lailla kuukautta normaalia aiemmin.
Poikkeuksellinen ajankohta on lyönyt leimansa leiriarkeen.
Peruskunnon rakentamista painottavat harjoittelun sisällöt ja kaukana edessä siintävät lajiharjoittelun huipputehot tai kilpailustressi lienevät vaikuttaneen tämän leirin poikkeuksellisen letkeään ilmapiiriin.
Potchefstroomin HPC:stä on 2000-luvun aikana kehittynyt kansainvälisen tason keskus; ihanteellisesta ilmastosta, harjoituspaikkojen vieressä sijaitsevista majoituspaikoista, erinomaisesta kuntosalista ja yhdestä maailman parhaista ruohoradoista muodostuu kokonaisuus vailla vertaa.
Kestävyysjuoksijat ovat keskustan ruohoalustojen lisäksi käyttäneet lähes päivittäin noin 10 kilometrin päässä sijaitsevia juostavia hiekkateitä – ja vuokra-autoa matkalla sinne.
Kuten aiemmin julkaistuista Kemppaisen ja Hämäläisen blogeista on ilmi käynyt, rakentui lajien ja lajiryhmien leimallinen yhteistoiminta osaksi leiriarkea.
Parina esimerkkinä kilpakävelijät ja keihäsmiehet ovat omaksuneet innolla seiväshyppääjien lantion alueen hallintaa kehittäviä kuminauhadrillejä, brittien krikettimaajoukkuekin sai pikakurssin siitä, miten Ruuskanen ja Wirkkala kehittävät kokovartalon heittovoimaa…
Pika-aitajuoksijat asuivat kokeneen Potchen-kävijän Jussi Heikkilän isännöiminä Guest House Oak Lodgessa toteuttaen niin harjoittelua kuin vapaa-ajan aktiviteettejakin yhteisellä ajankäytön rytmillä.
Pitkien aitojen nuorukaiset P. Monni ja O. Mörö olivat kyseisestä ryhmästä liikkeellä huomattavan tiiviillä ja hyvin yhteisharjoitteluun soveltuvalla harjoitusrungolla. Energisyydestään tunnettu Anatoli Mihailov sukkuloi valmentajana tehokkaasti avustamassa vuorollaan lajiryhmän kaikkia kahdeksaa urheilijaa.
Kestävyysjuoksijat toteuttivat Ismo Hämäläisen koordinoimaa yhteisharjoittelua tarkoituksenmukaisesti, palauttavaa sekä tasavauhtista kovempaa lenkkeilyä enemmän ja vauhtiharjoituksia (lähinnä tonnit) vähemmän. Osa ryhmästä teki lisäksi kuntouttavaa ja korvaavaa harjoittelua Sports Villagen uima-altaalla.
Keihäänheittäjät A. Ruuskanen ja T. Wirkkala olivat – aamu-uinnista lähtien – liikkeellä tasajalkaa, toki harjoitusten sisältöjä tarpeen ja valmentajien antamien ohjelmien mukaisesti eriyttäen.
Parivaljakon treenaaminen oli silmiinpistävän monipuolista ja toteutukseltaan laadukasta. Kummallekin leirin kovin takaisku lienee ollut syksyn sateiden aiheuttama paikallisvesien lievä tulvinta, joka sotki pari suunniteltua kalareissua. Laajemminkin kalastaminen näyttää olevan yleisurheilijoiden keskuudessa hyvin suosittua.
Seiväshyppääjien E. Salomäki ja J. Bergius toimintatapa perustui niin ikään yhteiseen perusrunkoon. Luonteeltaan heidän harjoittelunsa oli selvästi lajikohtaisempaa. Paikan päällä ollut Steve Rippon kontrolloi ja toi aktiivisesti esille ajatuksiaan sekä laji- että kuntoharjoituksissa.
Jere jatkaa leiriänsä uuteenvuoteen saakka ja sai odottamaansa seuraa kun Mari Sepänmaa, Tiina Hakanen ja Raimo Eskola ilmoittautuivat leirivahvuuteen itsenäisyyspäivän alla.
Moukarinheittäjät O-P. Karjalainen ja A. Laitinen olivat tukevasti valmentajansa Arto Rinta-ahon komennossa.
Tiimin maailman halvin vuokra-auto (2,5 R/km sisältäen polttoaineen) rullasi viikoittain hyötykilometrejä parin kilometrin päässä olleelle Astro Villan heittopaikalle.
Antti Kempas on kuluneen vuoden aikana selättänyt tukun edellisvuosien terveysongelmistaan ja päässyt koko lailla normaalitahtiin. Neljä leiriviikkoa taittui käytännössä yhtä jalkaa tutun kilpakumppanin Jarkko Kinnusen kanssa.
Heikki Kukkonen kävi kokeilemassa parivaljakon vauhteja silloin tällöin harkintansa ja oman ohjelmointinsa puitteissa.
Ruokapöytäkeskusteluissa kaikki edellä kuvatut urheilijat kommentoivat marras-joulukuista yhteisharjoittelua erittäin hyödylliseksi korostaen harjoituskumppanin merkitystä kun ”työleirillä” oltiin.
Muutaman kerran viikossa keskuksessa tavattiin myös kelaajia Lepe Tähti ja -EP. Mattila sekä valmentajia J. Flinck, P. Tähti ja M. Järvinen. Lontooseen tähtäävä kelaustiimi asui keskikaupungilla ja teki lajiharjoitukset kaupungin stadionin kovalla polyuretaanipinnalla. Jonathan Åstrand haki tuntumaa samalta pinnalta, muutoin leirin harjoitustarpeisiin riitti keskuksen ruohorata sekä pehmeähkö synteettinen juoksusuora.
Leirin lääkäreinä toimivat SUL:n lääketieteellisen valiokunnan aktiivijäsenet, alkuleiristä Timo Kuusisto ja loppuleiristä Ilkka Räsänen. Itsenäisyyspäivänä juhlistettiin arvokkaasti mutta maltillisesti Suomen 94:nnettä ja Ilkan 50:nnettä syntymäpäivää.
Suurehko leiriryhmä ja eksoottinen Afrikka aiheutti lääkärikontakteja normaalitavan mukaisesti, ensisijaisesti loppuleiristä Ilkalle.
Lihashuoltotiimi Jari Malinen, Jari Valkonen ja Tuomas Inkiläinen sai urheilijoilta hyvän palautteen.
J. Malinen keskittyi tällä leirillä paljolti urheilijoiden lihastasapainojen kartoittamiseen sekä niihin liittyvien kohdistettujen lihasharjoitusten ohjaamiseen. J. Valkonen ja T. Inkiläinen tekivät pitkää päivää teemana palauttava ja perushieronta.
Leiriterveisiä lienee saatu myös tiedotusvälineitten kautta – kiitos Inka Porttilan ja Pasi Reinin, jotka tekivät Potchefstroomiin neljän työpäivän pikavierailun ja keräsivät uskomattoman määrän kirjallista ja kuvallista leirisisältöä jo nähtyihin sekä tulevien viikkojen tiedotustarpeisiin.
Marras-joulukuun taitteen yhteisleiri Etelä-Afrikkaan ei ollut hyppy tuntemattomaan vaan kauteen 2012 - ei vähiten Helsingin EM-kilpailuihin - sidottu, hyvin suunniteltu projekti, jonka tavoitteena on omalta osaltaan sataa Suomen yleisurheilun laariin vuonna 2012. Mielenkiintoista on seurata sitäkin, minkälaiseen asentoon kilpa- ja huippu-urheilu Suomessa – yleisurheilu sen myötä – asemoituu heti tulevan kauden jälkeen.
Istanbulin lentokentällä sunnuntaina 11.12.2011
Jarmo Mäkelä, huippu-urheilujohtaja Suomen Urheiluliitto
Yleisurheilun Kuvalehden numero 1/2012 ilmestyy perjantaina 3.2.
Aiheina:
- henkilökuvassa korkeushyppääjä Jussi Viita
- nuoren urheilijan haastattelussa moniottelija Juuso Hassi
- ulkomaisista tähdissä esittelyssä USA:n hyppääjät Christian Taylor ja Will Claye
- seiväsvalmentaja Steve Ripponin mietteitä Etelä-Afrikan-leiriltä
- Maailman ympäri -osiossa päähenkilönä seitsenottelija Tatjana Tshernova
- EM-historiasarjassa palaamme Helsinkiin ja vuoteen 1971
- MM-halliennakko
- Mikko Karpin ja Arto Kuusiston kolumnit ym.
Klikkaa yläpalkista "lehti" ja lue lisää!
25. - 26.2. Nuorten SM-hallit Kuortaneella (raportit paikan päältä)
9. - 11.3. MM-hallit Istanbul