Urheiluihmisten puulaaki

Ovat aikaansaaneet taas varsin runsaasti puhetta jos kirjoitustakin Yleisradiosta. Pari päiväpolttavaa teemaa ovat sen taanneet, ja tuntuu suorastaan kansalaisvelvollisuudelta lausua niistä jotakin.
Ensinnäkin on tämä Yle-vero, joka tarkoittaa sitä, että kansallisen radio- ja televisipuulaakimme rahoitukseen osallistuu käytännössä jokikinen, jolla vähänkin on siihen varaa.
Yleensä en veroja rakasta, mutta tämän maksan hyppien laulaen, jahka sen aika tulee, vaikka tiedän aika monen urheiluihmisenä itseään pitävän olevan juuri päinvastaista mieltä.
Vaikka Yle onkin menettänyt monta perinteisen ja suomalaisten seuraaman urheilumuodon suurten tapahtumien televisiointioikeudet, sillä on edelleen ohjelmistossaan niin monta niin tärkeää kruununjalokiveä, että jo ne oikeuttavat veronkeruuseen.

Näin yleisurheiluihmisenä tulevat tietysti ensimmäisenä mieleen kaikki oman urheilumuotomme arvokilpailut, joiksi en todellakaan laske Timanttiliigan välillä tuuperruttavan unettavia osakilpailuja.
Sitten ovat jalkapalloilun MM- ja EM-lopputurnaukset. Saksan jalkapallomaajoukkue merkitsee itselleni niin paljon enemmän kuin Suomen kiekkoleijonat, etten sure pätkääkään MM-kiekkoilun lipumista Maikkarille.
Suunnittelen jo nyt, millä verukkeella liukenen ensi kesänä Helsingin olympiastadionilta Saksan EM-välieräpeliä katsomaan niin hyvissä ajoin, etten missaa sitä minuuttiakaan.
Pakko tunnustaa, ajatukseni askaroivat useammin EM-jalkapalloilussa kuin EM-yleisurheilussa. Ai niin - Ylehän ne molemmat televisioi.
Tunnustan nyt senkin, että joulukuussa 1980 pinnasin lukiosta koko päivän, koska Suomen ja Ruotsin Izvestija-turnausottelu alkoi kello 14, ja koulu olisi loppunut vasta 15.
Viimeistään viime keväänä totesin, ettei minulla ollut mikään tarve katsoa edes Suomen ja Ruotsin MM-loppuottelua ennen kuin kolmannen erän alusta, koska halusin kirjoittaa SM-maastojuoksujutut valmiiksi.

Kotonamme on kolme telkkaria, joista yhdessä, 12-vuotiaan jullikkamme huoneeseen sijoitetussa aparaatissa toimii Canal+. Katson siitä oikeastaan vain Timanttiliigaa. Minulle riittää Ylen ohella loistavasti Eurosport, joka näyttää Bundesliigan, hiihtolajien maailmancupit ja jonkin verran yleisurheiluakin.
Poikani siis katsokoon MM-kiekkoilun Canalilta. Minä voin ihan hyvin vetäytyä samaan aikaan kuuntelemaan sitä Yleltä vaikkapa Valkeakosken Tehtaankentän pressikopin aurinkoiselle seinustalle, jos sivutyönakki sinne samaan aikaan pelin kanssa johdattaa.
Selostaja Mikko Hannulalle tosin sellainen lievä suositus, että mieluummin jos siitä pelistä kertoisi sen sijaan, että lukee joka katkolla netistä terveisiä tyyliin: "Olemme täällä kuussa parisuhderekisteröintimatkalla ja hyvin kuuluu tännekin. Terveisin Lennart ja Per Saukko."
Niin no, samasta syystäpähän Raimo Häyristäkin aikoinaan kritisoitiin. Minun eteeni Höyryn selostukset maalasivat huimia mielikuvia ihmisistä ja paikoista, joissa sittemmin kolutessani hänen selostuksensa pulpahtavat jatkuvasti mieleeni. Ja hyvin on tilanteesta selvillä oltu sekä Höyryn että Mikon selostuksissa!

Väitän jyrkästi, että yleissivistykseni olisi melkoisen siivun verran nykyistäkin ohuempi ilman Höyryä.
Hänen lähdettyään Yleisradion urheilutoimituksesta ei ole löytynyt ihan yhtä suuria persoonoita, mutta Yle on jatkanut meikäläisen sivistysaukkojen paikkaamista.
Turhan kauan se kesti, mutta vihdoin viimein puolikymmentä vuotta sitten tajusin, että MP3-soitinhan se vasta kätevä lenkkiseuralainen on.
Ei, en suinkaan kuuntele aamujuoksuillani musiikkia enkä kaupallisia kanavia, vaan Yle Puhetta ja Ylen Ykköstä sekä joskus harvemmin Radio Suomeakin. Siis sataprosenttisesti Yleisradion kanavia.
Ei tarvitse kuin kuunnella 4 - 5 aamuna viikossa Ykkösaamua pysyäkseen perillä politiikan, talouselämän ja monen muunkin elämänalan tapahtumista, ja jokaperjantainen Syntymäpäiväsankari tarjoaa aivan loistavaa triviaa henkilöhistoriasta.
Kolmekymppinenkin itsensärääkkäyssessiokin sujahtaa siinä lähes itsestään.

Mitä taas viihdepuoleen tulee, Ylen eri kanavilta on tullut tälläkin syys-talvikaudella priimaluokan televisiosarjoja. Ne pitää vain löytää.
Teemalta olemme vaimoni kanssa nauttineet venäläisistä Fjodor Dostojevskin elämänkerrasta sekä Karamazovin veljeksistä.
FST5 taas on tarjonnut AD1790-poliisisarjan, joka on sisältänyt paljon syvällisempää yhteiskunnallista sisältöä kuin pelkkiä raakoja murhia ja kurjuutta, joita siinä kyllä on ollut ihan riittämiin.
Nykyaikaisen pohjoismaisen yhteiskunnan ahdistusta taas on kursailematta käsitelty tanskalaisessa Henkivartijat-sarjassa, joka on jopa rohjennut kritisoida maahanmuuttajamuslimien touhuja.
Teemalla ja FST5:llä on valitettavan alhaiset katsojaluvut, mihin ovat syynä asenteet. Teema mielletään rutikuivaksi kulttuurikanavaksi ja FST5:tä kohtaan tunnetaan samaa idioottimaista inhoa kuin ruotsin kieltä kohtaan yleensäkin.
Paljon mieluummin maksan laatusarjoista ja eurooppalaisista elokuvista kuin Maikkarin & kumppanien suoltamasta amerikkalaisesta räiskintä-, kaakatus- ja ihmisuhdemössöstä sekä kanssaihmisten nolaamisesta mitä eriskummallisimmissa pudotuspeleissä.

Niin, se toinen kuuma peruna Yle-veron lisäksi on radion tapahtumaurheilulähetysten lähes täydellinen siirtyminen Radio Puheeseen. Kun sen kuulin, tulin todella hyvälle mielelle.
Merisäät ja uutiset ovat toki viime kädessä tärkeämpiä kuin yksikään urheilukilpailun, mutta jos ne sijoitetaan MM-keihäsfinaalin viidennelle kierrokselle, maito happanee lasissa väkisinkin.
Nyt kaikki pysyvät tyytyväisinä: ne, joille purjehduskelit ovat sydäntä lähellä, pysyvät Radio Suomen taajuudella, eikä urheiluselostus rasita urheilun vihaajienkaan henkistä tasapainoa, kun kilpailua seurataan tauotta Puheessa.
Erityisesti olympiavuonna tämä siirto on parasta, mitä Ylen kanavakoordinoinnissa on pitkään aikaan tehty. Se on sitä paitsi paluuta juurille, koska ensimmäisen kerran Suomessa pidettiin radiokanava auki 24 tuntia vuorokaudessa kesällä 1976, kiitos Montrealin olympiakisojen.
Ainut Ylen kanava, johon en pitkällä tikullakaan kajoa, on YleX. Nasaalihonotuksella höpötetyllä kakkapissajorinoinnilla sekä nuorisomusiikilla - musiikki lainausmerkkeihin - on kuitenkin kuulijansa, joten pitäkööt sen.

Tampereella harmaana, mutta eilistä muutaman minuutin pidempänä keskiviikkopäivänä 4.1.2012 kello 11.45

Antti-Pekka Sonninen
Toimituspäällikkö Yleisurheilun Kuvalehti