Yleisurheilun Kuvalehti - blogi

Uutta perspektiiviä

02.02.2012 16:01

Korviin osui maanantaiaamuna Jälkihiki-ohjelman keskustelussa heitetty pohdinta, keksitäänkö uusia urheilumuotoja koko ajan, ja pitäisikö niitä ylipäänsä enää keksiä.
Viisaat tulivat siihen tulokseen, että viime aikojen ainut merkittävä uutuus on alamäkiluistelu, jossa suomalaisillekin heruu menestystä.
Jos minulta kysyttäisiin, poistaisin olympiaohjelmasta välittömästi freestyle-hiihdon ja lumilautaulun lukuunottamatta sellaista lautailulajia, jossa paremmuden ratkaisee digitaalikello.
Alamäkiluistelu passaisi oikein hyvin fiilistelypelleilyjen tilalle, mutta eipä juututa nyt siihen.
Vähäksi aikaa jäin miettimään, mitä yleisurheilulle pitäisi tehdä. No, ainakin sitä, että maastojuoksu saataisiin olympialajiksi, ja mieluusti talvikisoihin.
Mutta että ihan kokonaan uusia lajeja...ei enää, kiitos. Nykyisissäkin on kylliksi hallitsemista, jos niistä meinaa jotain tolkkua saada esimerkiksi 3 - 4 päivään puristetuissa kilpailuissa.
Joidenkin nykylajien sääntöjä voitaisiin kylläkin ruuvata vastaamaan paremmin nykyaikaista käsitystä urheilun oikeusturvasta.

Miksi ihmeessä pituussuuntaisista hyppylajeista tehdään niin vaikeita, että urheilijan on osutettava piikkarinsa parinkymmenen sentin levyiselle lankulle, joka voi kaiken lisäksi vaihdella ominaisuuksiltaan merkittävästi?
Kaiken lisäksi mittaamaan ruvetaan lankun etureunasta, jolloin hypyn todellinen pituus jää tilastoimatta. Sen tosin jokainen osaa laskea päässään arvokilpailuissa, joissa hidastuskuva lankulta kertoo millin tarkkuudella, paljonko varaa jäi.
Kun kerran nykytekniikalla olisi maailman helpoin asia mitata hyppy ponnistuspisteestä alastulokohtaan, miksei niin tehdä?
Ei tarvittaisi muovailuvahalankkuja, mutta tietysti ponnistusalueelle pitäisi jokin raja määritellä. Nuorimmat junnut käyttävät metrin aluetta, mutta 12-vuotiaille ja siitä ylöspäin puoli metriä riittäisi hyvin.
Tietysti sellaiset mittauslaitteet maksavat, mutta luulisi niille löytyvän ympäri maailman sen verran menekkiä, että sarjatuotannolla hinta saataisiin puristettua kohtuullisen alas.
Tarvittaisiin tietysti muutaman vuoden siirtymäaika, jotta hankinnat saataisiin tehtyä, mutta kovin kummoinen värkki sellainen mittalaite ei varmaankaan olisi.

Toinen ihmetyttävä asia on, miksei tuulikompensaatiota voisi kokeilla pikajuoksuissa ja pituussuuntaisissa hypyissä.
Aluksi en pitänyt - enkä oikein pidä vieläkään - siitä mäkihypyssä, mutta sen verran jupinat ynnä spekuloinnit ovat vähentyneet, että kenties yleisurheilussakin kävisi niin.
Nykytietämyksellä tuulitaulukon laatiminen olisi helppoa kuin mikä. Kaikki tulokset olisivat kaiken lisäksi tilastokelpoisia!
Arvattavasti kumminkin 400 metrin juoksijat vaatisivat tuulikompensaatiota heidänkin matkalleen. Esimerkiksi pitkien aitojen loppusuoran alussa juoksijaa vastaan jysähtävä vastatuuli voi vaikuttaa lopputulokseen olennaisesti.
Mutta miten myötä- ja vastatuulten erotukseen suhdauduttaisiin? Voihan takasuoran voimakas myötätuulikin sotkea juoksun perusteellisesti?  
Se olisikin hieman kinkkisempi juttu se, mutta luultavasti kumminkin ratkaistavissa, jos riittävän monta viisasta päätä lyötäisiin yhteen. Ainakin tarvittaisiin 2 - 4 tuulimittaria.

Mitäs me keksisimme korkeussuuntaisiin hyppyihin ja heittoihin?
Korkeuteen ja seipääseen ehkä nykyisen rimanpoliskon sijaan ohuen sensorilangan, joka muodostaisi hyppääjälle kiintopisteen ja mittaisi samalla hypyn todellisen korkeuden.
Veikkaan, ettei siinä tarvittaisi edes mitään vastakappaletta urheilijan varusteisiin kiinnitettäksi. Päästäisiin tilanteesta, jossa kolme hyppääjää jakaa hopeamitalin tai voitosta uusitaan.
Kaikki pitkät heittolajit ovat aina hieman arpapeliä, eihän vanha erkkikään pysty edes sentin tarkkuudella sanomaan, millä kohtaa kiekko nurmikon tavoittaa. Moukari voi olla hieman luotettavampi, mutta keihäässäkin voi tulla senttitolkulla liukumia.
Siinä sitä olisi kumisaapasmerkin kännykkätehtailta kalossinkuvan ahteriinsa saaneille insseille työmaata: kehitelkääpä heitot millin tarkkuudella mittaava, varmasti kestävä ja toimiva järjestelmä!

Naisten 100 metrin aitojen korottaminen on aika ajoin ollut esillä. Kun en itse pääsisi edes nykyisten yli, olen vähän väärä henkilö sitä vaatimaan, mutta miksei sitäkin voisi kokeilla.
Silloin tällöin aitakuningattaruuden ottaa ihan puhtaalla juoksunopeudellaan jyräävä nainen. Nykyhallitsijaa, Australian Sally Pearsonia voisi äkkiseltään väittää siihen joukkoon kuuluvaksi, mutta todennäköisesti hän olisi edelleen erittäin vahvoilla, jos aitoja nostettaisiin 5 - 6 senttiä.
Draaman puutteen vuoksi sitä ei tarvitsisi tehdä. Sellainen tärkeä aitafinaali, jossa yksikään nainen ei kompuroi, on suorastaan keräilyharvinaisuus.
Pidemmillä juoksumatkoilla uutuuksien sisäänajo on lähes mahdotonta. Ainoastaan estejuoksuun voisi liittää jotain kikkailua vesiesteen ylityksen mittaamiseksi, mutta se ampuu jo niin kauas, että parempi kun en anna mielikuvitukselle siipiä.
Kävelysäännötkin kelpaavat, mutta miten olisi 11- ja 8-ottelu, joissa kukin multiatleetti saisi pudottaa vähiten pisteitä antavan lajin pois? Olisi siis varaa epäonnistua yhdessä lajissa, johon kumminkin pitäisi osallistua, ilman koko urakan valumista hukkaan.
Kolmiloikka passaisi ihan hyvin sekä miesten 11:nneksi että naisten 8:nneksi lajiksi. Tai sitten naisille kiekonheitto.

Vaan käykääpä äänestämässä sunnuntaina, jos ette jo ole käyneet!
Sitä odotellessanne voitte vaikka pohtia ratkaisua seuraavaan kysymykseen:
Keiden kolmen presidentiksi alun perin pyrkineen sukunimi ei ole esiintynyt Suomen olympiaedustajalla kesä- eikä talvikisoissa?

Tampereella hyytävän kylmänä torstaina 2.2. (ainakin Lehtisen Tuomon, Mäkelän Jannen ja Klüftin Carron syntymäpäivänä) 2012 kello 17.59
Antti-Pekka Sonninen, toimituspäällikkö Yleisurheilun Kuvalehti