Yleisurheilun Kuvalehti - blogi

Kiire on!

22.06.2010 11:36

Niinpä on taas yksi yleisurheilukeikka heitetty!
Bergenistä tarttui mukaan paitsi epämääräinen keko sopivan epä-älyllisiä juttuja. Lupaan julkaista ne joskus, mikäli minulle suodaan niin paljon elinpäiviä, että jokusen vuoden eläkkeellä oloakin ehdin leikkiä.
Aina sattuu ja tapahtuu, kun mukavalla porukalla ollaan liikenteessä. Selvyyden vuoksi alleviivattakoon, että Bergenissä osattiin edustaa Suomea muuten mallikelpoisesti, mutta tulos jäi laihahkoksi.
Sekään ei ollut lopulta kovin iso ihme. Jos vähänkin tunsi yleisurheilua ja oli edes auttavasti laskutaitoinen, Suomen joukkueelle kykeni ennustamaan korkeintaan viimeistä edellistä sijaa.
Itse olin vielä toukokuussa vankasti sitä mieltä, että Norja ja Kreikka kyllä käännetään.
Kreikkalaisurheilijoiden tuloksia kun rupesi tippumaan, arvasin, että kymppitilalle voi heittää haikeat jäähyväiset. Tämän kauden tilastot nokkani eteen saatuani noudatin J.K. Paasikiven neuvoa tosiasioiden tunnustamisesta ja niiden mukaan elämisestä.
Koko laillapa niiden statistiikkojen mukaan Fanalla mentiinkin ihan Venäjän voitosta, Ison-Britannian kakkossijasta ja lopulta Saksan pronssista lähtien ihan tusinan pohjalle saakka.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Suomen naisjoukkue havaittiin liian köykäiseksi.
Kuten huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä Oslon lentokentällä pistejakaumaa tarkastellessaan murahti: varsinkin naisten urheilijatuotanto päässyt niin heikkoihin kantimiin, että reservejä ei yksinkertaisesti ole.
Tuleen täytyy komentaa 16 - 19-vuotiaita suurlupauksia, joiden vika todellakaan ei ole se, että kilpailijamailta löytyy samalle viivalle 10 vuotta vanhempia, kaiken kokeneita jyriä.
Suomalaislupausten aika koittaa vielä, ja silloin Suomi on valmis taistelemaan tosissaan säilymisestä ylimmällä sarjatasolla.
Mäkelän äänen volyymi nousee aina toistakymmentä desibeliä, kun hän arvioi meneillään olevaa suomalaisen huippu-urheilun muutoskeskustelua.
Jarmo vaatii hienojen sanankäänteiden asemesta sekä fyysisiä että henkisiä resursseja suoraan kenttätasolle eli valmennus- ja seuratyöhön. Käytännön miehenä Jarmo haluaisi turhat organisaatiot purettavaksi.
Strategioita onkin ihan turha pyöritellä norsunluutorneissa, jollei niiden toteuttamiseksi löydy selvää suunnitelmaa ja rahaa.
Asialla on sitä paitsi hemmetinmoinen kiire. Sellaisia ääniä on viime viikkoina kuulunut huippu-urheilun lajikentän joka laidalta, ettei Mäkelä ole mielipiteineen yksin.

EM-joukkuekilpailu on nykymuotoisenaan todella sähäkkä paketti erinomaista yleisurheilua. En tiedä, mitä siitä välittyi lyhyessä television jälkilähetyksessä, mutta paikan päällä seurattuna kamppailu imaisee mukaansa.
Nykyteknologialla pistetilanne tulee heti eikä vasta vartin päästä, kuten joskus hyvinä 1970-luvun aikoina, jolloin Suomi ylsi jopa kuuden maan Euroopan cupin finaaliin ja siinä vielä viidenneksi.
Juoksut seuraavat toisiaan niin tiuhaan tahtiin, että radalla joko kilpaillaan tai verrytellään käytännössä koko ajan.
Muissa kenttälajeissa nykysäännöt menettelevät, mutta korkeussuuntaisiin hyppyihin palauttaisin normaalin pudotussäännön.
Pahin epäkohta löytyy seipäästä, jos alkukorkeuksista tulee esimerkiksi oikukkaan tuulen vuoksi yksittäisiä pudotuksia niin, että lopulta urheilijan on pakko puskea huonoakin hyppyä väkisin ylöspäin.
Markku Mononen rutisi tästä pitkään ynnä hartaasti, ja aivan aiheesta rutisikin. Hän joutui seuraamaan sydän kylmänä Matti-poikansa syöksyä viidestä metristä kovalle maalle ja vielä kuoppaan.
Normaalikilpailussa Matti olisi hyvin voinut antaa ensimmäisen yrityksensä 540:stä mennä vaikka läpijuoksuksi.
Nyt taisi vielä käydä niin onnettomasti, että seiväs otti täysin poikkeuksellisesti kiinni kuopan pohjaan tai reunaan niin, ettei se kiertynyt normaalisti, eikä Matti päässyt työntämään hypyn lopussa sitä vasten.
Mutta onneksi Matti selvisi noin vähällä. Saimme Mika Norosen kanssa leikkiä tietotoimistoa, kun joka viides minuutti joku nyki hihasta: "Any news from your pole vaulter?"

Norjalaiset järjestelyt toimivat oikein hyvin, mutta eivätpä sikäläiset ulkoilmaihmiset oikein löytäneet katsomoon. Lehterit olivat parhaimmillaan vähän yli puolillaan, mikä ei ollut parhasta mahdollista pr:ää hienolle kilpailulle.
Mietin, että missähän päin Suomea saataisiin parhaiten väki liikkeelle, jos superliiga kilpailtaisiin täällä, ja tulin siihen tulokseen, että Vaasassa.
Kaarlenkenttä ei häviä Fanalle fasiliteeteiltään oikein missään, ja katsomo pullistelisi ihmisistä. Jos oikein kunnon stadionille haluttaisiin, Tampereen Ratina tai Turun Paavo Nurmen Stadion olisivat ykkösvaihtoehdot, mutta saataisiinko kumpaankaan yleisöryntäystä?
Näitä on pakko miettiä, sillä kun Suomi kumminkin lähivuosina enimmäiseen kilpailee ykkösliigassa, isännyttä varmasti tarjotaan. Halukkaita ei löydy läheskään yhtä paljon kuin superissa.
Saapa nähdä, missä kesäkuun kolmas viikonvaihde kulahtaa ensi kesänä. Tarjolla olisi Kreikkaa (Thessaloniki kiinnostaisi), Norjaa (ei kai sentään...), Romaniaa (nostalgiamatka 70-lukulaisille), Unkaria (ei hevoskauppoja, kiitos), Hollantia (Hengeloon, joo!), Belgiaa (ei, ei), Irlantia (turistina mieluummin), Turkkia (älkää unta nähkö), Sveitsiä (Zürich vai Lausanne?) tai Kroatiaa (mikä ettei).
Tuosta ottaisin sen Hengelon. Siellä voi seurata villikanien par...tuota...parveilua hotellin takapihalla, ja lenkin pääsee juoksemaan aidossa maalaisympäristössä ynnä -hajussa.

Juhannusviikkoa siis mennään, ja päivät rupeavat lyhenemään. Se vetää mielen matalaksi, jos niin antaa tapahtua.
Ajatellaan mieluummin, että edessä on vähitellen hämärtyviä, leppeitä sydänkesän iltoja, joina on verrattoman hauskaa istua hyvässä seurassa ja spekuloida sekundäärisillä argumenteilla.
Ensin eliittikahinat kunnolla alkuun ja EM-rajat paukkumaan. Kuortaneella lauantaina Barcelonan-joukkueeseen tulee vahvistuksia ainakin miesten pituudessa, veikkaan.

Tampereella hehkuvan aurinkoisena tiistaina 22.6.2010 kello 14.40