Vilppilähdöt puhuttivat SM-avauspäivänä

SM-hallikilpailut alkoivat Turussa melkoisen kalabaliikin merkeissä, kun aavistuslähtöjä otettiin solkenaan 60 metrillä.
Osku Torro hyppäsi korkeutta 225, ja kävelyissä tehtiin hyviä aikoja. Muutama yllätyskin mahtui ensimmäiseen kilpailupäivään Kupittaalla.
Lue SM-tunnelmat minuutti minuutilta!

 

12.08 Tulospalvelu hieman kangertelee näin aluksi, mutta Noora Hämäläinen voittaa 60 metrin ensimmäisen ja Ilona Ranta toisen alkuerän erien nopeimmalla ajalla 7,62.

12.10 Kolmas erä: Nelli Toivo aavistaa, ja sehän tietään uusien sääntöjen mukaan katsomokomennusta. Jenna Jokela voittaa odotetusti erän.

12.15 Neljäs erä: taas paukkuu kahdesti. Voi, voi! Sari Keskitalo ei pääse vieläkään juhlimaan 60 metrin mestaruutta, joka häneltä vielä puuttuu. Hänet hylätään! Tiina Leppäkoski rullaa voittoon.

12.22 Miesten kuusikymppisen 1. erä: Jälleen kaksi laukausta, ja Rami Jokinen hylätään. Visa Hongisto voittaa 6,91. Myös Sami Vartiainen suoraan jatkoon ennätyksellään 7,00.

12.30 Ettepä ikinä arvaa...aavistuslähtö, ja Jonathan Åstrand pois radalta! Henri Parikka voittaa erän ajalla 7,02.Toinen suora jatkaja on Ville Kiviniemi.

12.36 Viiidennen kerran peräkkäin sarjatuli, ja nyt uhrina Oki Vuonoranta.

12.37 Hoh-hoijjaa: Timo Salonen poistuu toisen aavistuksen vuoksi katsomoon. Uusi sääntö toden totta opetteluttaa rankalla kädellä!

12.39 Hannu Ali-Huokunalla on helppo homma voittaa kolmen miehen erä ajalla 6,94. Myös Markus Norrgård jatkoon.

12.43 Neljäs erä: Vihdoin ensimmäisellä matkaan. Matkan spesialisti Olli Okkonen voittaa 6,97:llä, ja Frans Kapilo häviää sadasosan.

12.45 Naisten seipäässä 342 ylittäneitä Katri Isomäki, Carita Kröger ja Anna Gustafsson. Rima nousee 356:een.

12.47 Yllättäen miesten 5. alkuerässä aavistetaan, ja punainen kortti nousee Niko Taavitsaiselle.

12.48 Jälleen menee lähtö uusiksi, ja Lauri Kirkkolaa kutsuu katsomo. Jarkko Ruostekivi köpöttelee jatkoon seuranaan Eero Haapala ajoin 6,95 ja 7,01.

13.00 Jatta Salmela, Carita Kröger ja Katri Isomäki ovat ylittäneet 356 ensimmäisellään.

13.05 Naisten 400 metrin ensimmäinen alkuerä: kärkikaksikkona Marianne Pitkänen 58,89 ja Nina Vainikainen 58,98.

13.06 Isomäki ja Kröger pudottavat kolmannenkin kerran 364:stä. Rima nousee 372:een.

13.10 400 metrin toinen alkuerä: Anniina Laitinen voittaa ajalla 59,00, ja Caroline Backa kirii toiseksi 59,39:llä

13.11 Tiina Taavitsainen ylittää ensimmäisellään komeasti 372. Annika Manner ja Eeva Niemelä ylittivät ensimmäisellään ja Jatta Salmela toisellaan.

13.14 Naisten pituus on alkanut Noora Pesola aloittaa hyvin osuneella ponnistuksella ja 598:lla, mutta talven komeetta Eveliina Hovinen astuu yli.

13.17 Miesten 400 metrin 1. alkuerä: Tobias Öhlman voittaa ajalla 50,97 ylivoimaisesti ennen Johan Nordmyriä 52,03.

13.18 Yksi jos toinen pikajuoksija valittelee, että Kupittaan lähtötelinelaitteisto on oudon herkkä. Se on uusittu täksi kaudeksi, joten jokin muukin kuin sääntö vaatii totuttelua. "Ei auta muuta kuin yrittää lähteä normaalisti. Ei laukausta voi jäädä odottelemaankaan liikaa!", Jarkko Ruostekivi miettii.

13.20 Miesten nelosen toinen erä: nuori Jani Koskela rullailee alun kovaa ja säilyttää asemansa loppuun saakka. Petteri Monnille kakkossija. Ajat 50,85 ja 50,99.

13.23 Manner ja Niemelä toisellaan yli 380:stä.

13.26 Miesten 400 m 3. erä: Gustav Klingstedt 51,42, Aki Henttonen 51,75.

13.27 Minna Nikkanen aloitaa seiväskilvan ja selvittää ensimmäisellään 388. Taavitsainen seuraa perässä, ja Niemelä onnistuu toisellaan. Tässä ovat mitalistit, ja rima nousee 396:een.

13.30 Nikkasella ei vaikeuksia 396:sta. Taavitsainen ja Niemelä pudottavat.

13.32 Niemelälle toinen pudotus. Samoin Taavitsaiselle.

13.35 Pituudesa toinen kierros yliastumisia täynnä. Pesola johtaa edelleen.

13.36 Turun Urheiluliiton puheenjohtaja Risto Korpela avaa kilpailut virallisesti. Ulkona näkyy pilvistyneen, ja tuuli lähentelee jo myrskylukemia. Voi olla hauska aamulenkki tiedossa itse kullekin huomenna!

13.40 Seiväspronssi NIemelälle, sillä hän pudottaa kolmannenkin kerran 396:sta. Taavitsaisen kolmannesta tulee limbo, joten Nikkanen on voittaja.

13.42 Pituudessa jalkavaivoistaan selvinnyt Jaana Sieviläinen 586 ja Emma Millard 577. Sanna Saarman nousee neloseksi 575:llä.

13.44 Kävelyt alkavat, ja Minna Nikkanen purjehtii komeasti ensimmäisellään yli 410:stä.

13.48 Elina Sorsa jää pituudessa tuloksetta, mutta Miia Kurppa pomppaa kolmannellaan 583. Hovinen saa vihdoin tuloksen, mutta 559 jättää hänet yhdeksänneksi, ja kilpailu päättyy.

13.49 Naisten 3000 metrin kävelyssä Karoliina Kaasalainen vetää ensimmäisen tonnin 13.15:n loppuaikaa enteilevää tahtia. Toisella kilometrillä tahti hieman laantuu.

13.50 Kaasalainen uusii kävelymestaruutensa. Nikkanen ei pääse 425:stä, vaan tulokseksi jää 410.

14.06 MINNA NIKKASEN KOMMENTIT: "Olisi pitänyt muuttaa etäisyyttä 425:een, niin olisi voinut mennäkin. Ei minulla ole ollut missään vaiheessa vakavaa yritystä Dohan MM-halliin, sillä syksyllä meni koulussa sen verran aikaa."

14.08 Naisten kävelyn mitalistit: Karoliina Kaasalainen 13.43,45, Tiina Muinonen 13.50,21 ja Anne Halkivaha 13.51,44.

14.09 KAROLIINA KAASALAISEN KOMMENTIT: "Toinen kilometri painoi selvästi jo. Harjoittelin koko tammikuun ensimmäisellä vuoristoleirilläni Etelä-Afrikassa. Kuulostelin elimistöäni, ja hyvin se tuntui reagoivan vuoristoharjoitteluun. Uudelleen en lähde korkealle, mutta käyn Portugalissa pariviikkoisen ennen kuin yritän antaa EM-näytön Slovakian Dudincen 20 kilometrillä maaliskuun lopussa."

14.10 Emma Millard nousee pituuden kakkossijalle 592:lla. Sieviläinen edelleen kolmosena 586:lla ja Kurppa nelosena parannettuaan 583:een.

14.13 Naisten pituuden viimeistä kierrosta: Reetta Parkkonen 7:s 568:lla, Pauliina Tuomaala 6:s 571:llä, ottelut lopettanut Sanna Saarman 5:s 575:llä.

14.14 Pituuden mitalitaisto huipentuu: Emma Millard toisen kerran 592 ja tiukasti hopean syrjässä kiinni.

14.15 Pituus: Miia Kurpan askel osuu hienosti lankulle, ja mitta näyttää 587 eli kolmanneksi!

14.17 Pituus: Jaana Sieviläinen 578 viimeisellään, eli hän jää neljänneksi sentin erolla.

14.18 Noora Pesola saa raikuvat kannustukset, ja oikea metrilukema löytyy: 614!

14.32 NOORA PESOLAN KOMMENTIT: "Aloittelen vasta kautta, jonka piti alkaa jo tammikuun lopussa. Teneriffan-leirin jälkeen vapaan jalan reiden lähentäjä ärtyi, kun harjoittelin liian paljon, liian kovaa ja liian kylmässä. Kilpailemattomuus näkyi, mutta yritän jatkaa kautta kenties moniottelujen SM-kilpailuissa."

14.34 Miesten 5000 metriä on kävelty. Jarkko Kinnunen jäi hieman tavoitteestaan voittoajallaan 20.03,71, joka on puolisen minuuttia hänen ulkoennätystään hitaampaa vauhtia. Nuoret haastajat takana tekevät ennätyksiään: Aku Partanen 20.25,96 ja Heikki Kukkonen 20.35,40.

14.36 JARKKO KINNUSEN KOMMENTIT: "Vuoristoleiri Etelä-Afrikassa 1.1. - 2.2. meni oikein hyvin. Runnoin siellä määrää, ja yli 30 kilometrin lenkkejä tuli kolme. Olisi saanut 20 minuuttia alittua, mutta jalka ei vain pitänyt näin tiukoissa kaarteissa. Lähden takaisin Etelä-Afrikkaan perjantaina."

14.37 Naisten 60 metrin 1. välierä pääsee ensimmäisellä paukulla liikkeelle: Jenna Jokela 7,63 ja Jasmin Showlah 7,64 eli ei yllätyksiä.

14.39 Naisten 60 m 2. välierä: Ilona Ranta 7,55, Tiina Leppäkoski 7,62.

14.40 Naisten kuula ja miesten korkeuskin ovat alkaneet. Kiekkonainen Tanja Komulainen aloitti 14,04:llä.

14.45 Miesten 60 metrin 1. välierä. Taas aavistellaan, ja Niko Jalava opastetaan radan sivuun. Hannu Ali-Huokuna rymistää keskiradalta ykköseksi 6,91:llä. Sitten Eero Haapala ja Henri Parikka molemmat 7,00.

14.50 Kuulassa Katja Kantanen 14,11.

14.52 Miesten kuusikymppisen toinen välierä: Jarkko Ruostekiven rata on jostain syystä valmiiksi tyhjä, ja aavistuslähdöksihän tämä taas menee. VIlle Kiviniemelle dq.

14.53 Pitkän sähläyksen jälkeen Teemu Poikelakin hylätään, ja radalle jäävät vain Olli Okkonen ja Markus Norgård, jotka komennetaan ylös...Hohhjoijjaa!

14.54 Korkeudessa on tilanne se, että Pasi Sarajärvi ottaa hopeaa ja Lauri Stenroth pronssia. Osku Torro aloittaa onnistuneesti 212:sta ja voittaa sillä SM-kultaa.

14.58 Torro ylittää 218 ensimmäisellään ja korotuttaa 225:een.

15.02 Rima ei värähdäkään, kun Torro selvittää 225 ensimmäisellään! Rytmi on hyvä, ja rima nousee 229:ään.

15.04 Torro pudottaa 229 ensimmäisellään. Juoksijat eivät tunnu pääsevän millään matkaan.

15.05 Kolmiloikkakin on alkanut. Aleksi Tammentie aloittaa mestaruutensa puolustamisen 15,55:llä.

15.06. Vihdoin matkaan: Okkonen pesee Norrgårdin. Hennariikka Järvinen pukkaa 14,18 ja siirtyy toiseksi kuulassa. Komulainen johtaa 14,32:lla.

15.07 Torro pudottaa selvästi toisellaankin.

15.09 Torron kolmas yritys on paras, mutta ei tuota toivottua tulosta. Voittotulos siis 225.

15.12 Kuusikymppisen viimeinen välierä pääsee ekalla matkaan. Visa Hongisto voittaa 6,94:llä ja Frans Kapilo on toinen 6,99:llä.

15.20 OSKU TORRON KOMMENTIT: "En ole piikkareita jalkaani pannut Tähtien kisojen jälkeen, koska olen ollut flunssassa. Se näkyi selvästi; hypyt vuotivat hartioista väärään suuntaan. Lähden kuitenkin maaliskuun alussa kilpailemaan Slovakian Banska Bystricaan ja taidan yhdistää sen Dohan MM-hallireissuun."

15.24 Naisten 1500 metriä: Minna Nummela tekee rajusti töitä. Heidi Pappila säntää kellon soidessa vastustamattomaan kiriin ja voittaa ensimmäisen naisten SM-kultansa ennen Anette Haukilahtea ja Nummelaa.

15.28 HEIDI PAPPILAN KOMMENTIT: "Vauhti tuntui aika sopivalta, mutta ehkä kiri olisi irronnut vielä herkemmin, jos Minna olisi pitänyt hieman hitaampaa alkuvauhtia. Huomenna juoksen 800 metriä."

15.29 Tammentie on loikannut kaukaa lankun takaa 15,83. Jussi Tuunasella 15,21.

15.30 Miesten 1500 metriä: Tommi Sundell avaa vauhdinpidon 3 kierrosta ennen maalia, mutta Tommy Granlund vastaa ja rupeaa repimään eroa. Neljän miehen järjestys on: Granlund, Tuomo Salonen, Joonas Lehtinen ja Sundell.

15.37 TOMMY GRANLUNDIN KOMMENTIT: "Oli oikein mukava juoksu! Harjoituksellisesti olen tosi pitkällä, mutten vielä kilpailukunnoltani. Ensimmäinen viikko Etelä-Afrikan-leirillä meni totutellessa tiheämpään hengitysrytmiin, mutta loput neljä ja puoli sujuivat jo normaalisti. Katsotaan nyt, salliiko budjetti millaisia leirejä."

15.38 Turkulaista huumoria: taustamusiikkina Mamban "Vielä on kesää jäljellä"...

15.42 Naisten 400 metriä: Anniina Laitisen toinen kierros vie hänet voittoon ajalla 57,71. Caroline Backalle hopeaa ja Niina Vainikaiselle pronssia.

15.51 ANNIINA LAITISEN KOMMENTIT: "Hyvä fiilis jäi, vaikka olen Myllyssä juossut sekunnin kovempaa. Tiesin, että nopeuden pitäisi riittää tuosta vauhdista voittoon. Ensi kesän päämatkani on joko 400 metriä tai pitkät aidat."

15.52 Jarkko Ruostekiven juoksemattomuuden syy 60 metrin välierissä oli nilkkalukko. Sen ei pitäisi olla vakavaa.

16.00 Naisten kuula huipentui viimeiselle kierrokselle, jolla 18-vuotias Katja Kantanen pamautti voittotuloksekseen 14,38. Tanja Komulaiselle hopeaa 14,32:lla ja pronssia Hennariikka Järviselle 14,26:lle.

16.02 KATJA KANTASEN KOMMENTIT: "Ennätys parani 18 senttiä, ja se lämmittää mestaruuden ohella. Ensi kesän tulostavoitteeni on junioreiden MM-raja 14,60. Täytyy katsoa työntöjäni videolta tarkemmin, mutta tuntui, ettei jalkani noussut oikein hyvin"

16.04 Tobias Öhmanin raju aloitus 400 metrillä kannattaa. Petteri Monni ei saa aivan karkulaista kiinni.

16.03 Naisten 60 metriä: Ensimmäisellä matkaan, ja Ilona Ranta hallitsee finaalia alusta loppuun. Voittoaika 7,49, hopeaa Jenna Jokelalle 7,52:lla ja pronssi pitkän maalikameratarkastelun jälkeen Tiina Leppäkoskelle 7,62:lla ennen saman ajan saanuta Jasmin Showlahia.

16.13 Miesten 60 metrin finaali: Nyt ei hermoilla, vaan kaikki malttavat odottaa pyssyn pamausta. Hannu Ali-Huokuna saa ilmiömäisen lähdön ja kiitää voittajaksi ennätystään lähentelevällä ajalla 6,77. Visa Hongisto on selvä kakkonen 6,89:llä ja kolmen vuoden takainen mestari Olli Okkonen kolmas 6,93:lla.

16.17 ILONA RANNAN KOMMENTIT (reisi jääpussin peitossa): "En usko, että jalassa on vammaa, vaikka aivan loppumetreillä se tuntui hieman. Lähettäjä piti alkuerissä selvästi lyhyemmän tauon komentojen välillä kuin välierissä, mutta näköjään tämäkin sopi minulle. Olen juossut paljon, mutten kilpaillut, ja se tuntuu jaloissa."

16.18 HANNU ALI-HUOKUNAN KOMMENTIT: "Sain hyvän lähdön ensimmäisen kerran tänä talvena, eikä juoksusta jäänyt muutakaan mitäään valittamista. Ensi kesän paikka Barcelonan EM-viestijoukkueeseen, kiinnostaa, vaikkei se olekaan kuin yksi tavoitteistani. Totta kai tuntuu hyvältä olla juuri nyt Suomen nopein mies!"

16.21 TOBIAS ÖHMANIN KOMMENTIT: "Taktiikkanani oli juosta 200 metriä mahdollisimman kovaa, ja se toteutui. Olen 20-vuotias autonasentajaopiskelija Espoosta, ja kesän päätavoitteet löytyvät 400 metriltä."

16.25 Kolmiloikkakilpailu ratkeaa. Jussi Tuunanen saa pronssia 15,21:llä, sillä Ville Mylläri pomppii viidennellään lankun takaa 15,43 ja ottaa hopeaa. Aleksi Tammentie päättää kilpailun ja koko ensimmäisen kilpailupäivän päivän toiseksi parhaaseen hyppyyn, Ponnistus osuu kohdalleen, ja mittanauha kertoo 15,82:ta. Voittohyppy 15,83 lähti toisella kiekalla lankun takaa.

16.31 ALEKSI TAMMENTIEN KOMMENTIT: "Vauhdinotto kaarteesta alamäkeen sotki askelmerkkiä. Paras hyppyni oli viides, joka meni mitättömäksi, kun laskeuduin toisella jalalla hiekkakasaan ja toisella betonille. Viimeisellä oli jo puhti poissa. Leireilin tammikuussa kaksi viikkoa Juhani Evilän ryhmässä Teneriffalla, ja loppukeväästä lähden taas kolmeksi viikoksi Portugaliin."

16.32 Julistetaan täten ensimmäinen kilpailupäivä pakettiin pannuksi. Ulkona ei ainakaan vielä tuiskuta lunta. Laitellaan kuvia tätä sivua koristamaan vielä tämän illan aikana, kunhan valokuvauskoneenkuljettaja saa ne valmiiksi.

16.56 VU:n protesti hyväksyttiin, ja Showlah nostettiin 60 metrin toiseksi pronssimitalistiksi Leppäkosken rinnalle.