Evilä rojautti 787 ja saattaa lähteä MM-Dohaan

Turun SM-hallikilpailujen sunnuntain kovin tulos oli Tommi Evilän 787 pituudessa. Se pitää edelleen MM-Dohan ovea raollaan hänelle.

Naisten korkeudessa nähtiin mainio taistelu, ja Eemeli Salomäki sai uudet seipäänsä toimimaan kohtalaisesti, mutta pituus jäi häneltä väliin. Kaksoismestareita leivottiin, mutta pikajuoksijat hallitsivat hermonsa paremmin kuin lauantaina lähtötelineissä.

Lue toisen kilpailupäivän tapahtumat ja kommentit minuutti minuutilta!

 

10.23 Seiväshypyn alkuun on viitisenkymmentä minuuttia, mutta yleisurheilukenttien akrobaatit ovat jo hyvän aikaa ottaneet tuntumaa Kupittaan hyppypaikkaan.

11.16 Matti Vesterinen aloitti toisen kilpailupäivän pudotuksella 460:stä.

11.18 Vesterinen pudottaa toisen kerran. Muut eivät vielä aloittaneet.

11.20 Ei onneksi tullut Vesteriselle hukkareissua; kolmas yritys onnistuu.

11.23 Jussi Vähätiitto ylittää ensimmäisellään 474. Vesterinen ja Perttu Korhonen pudottavat.

11.27 Korhonen toisellaan komeasti yli, Vesterinen ei edes kolmannellaan. Rima nousee 488:aan.

11.31 Korhonen ainoana yli 488:sta ensimmäisellään ja Jussi Kaavi toisellaan. Rima 502:een.

11.44 Korhonen ja Vähätiitto pudottavat 502:sta, mutta Kaavi pääsee yli, kuten myös kilpailunsa aloittanut Olli Rannikko.

11.47 Korhonen pudottaa toisellaan, samoin Vähätiitto.

11.48 Korhonen parantaa halliennätystään 2 cm selvitettyään viimeisellään 502. Sen sijaan Vähätiiton kilpailu päättyy. Seuraavaksi 512.

11.52 Korhonen pudottaa 512:sta, samoin Jouni Marjaniemi ja Kaavi.

11.54 Pillin ääni kutsuu naiset 60 metrin aitojen alkueriin. Toivottavasti nyt ei tule vilppilähtöjä!

11.56 Ei tule ainakaan ensimmäisessä erässä, josta suoraan jatkoon menevät Elisa Hakamäki 8,66 ja Giia Lindström 8,75. Juoksun aikana Rannikko ylittää 512.

11.58 Korhonen pudottaa toisellaan 512, mutta Marjaniemi ylittää.

11.59 Toinen 60 m aj ae:  Nooralotta Nezirillä helppoa kuin heinänteko 8,69 ja Miia Kurppa toisena suoraan jatkoon 8,89.

12.02 Korhonen pudottaa kolmannellaan. Samoin Kaavi.

12.03 Rima 522:ssa, ja Jarno Kivioja ylittää heti.

12.04 Kolmas aitaerä: Matilda Bogdanoff 8,67 ja Emmi Mäkinen suoraan jatkoon 8,88. Eemeli Salomäki ei onnistu aloituksessaan seiväspaikalla.

12.06 Jere Bergius ylittää ensimmäisellään 522, kuin myös Marjaniemi. Rannikko ei.

12.09 Neljäs aitaerä: jatkoon Iida Aidanpää 8,76 ja Piia Roslund 8,84. Anna Järvinen kaatuu viimeisestä edellisellä aidalla.

12.10 Salomäen uusi seiväs toimii toisella 522:sta. Rima 527:ään.

12.12 Salomäki taas vuorossa, mutta ensimmäisellä tulee pudotus.

12.16 Viimeinen aitaerä: jatkoon Elisa Leinonen 8,68 ja Viivi Avikainen 8,90. Marjaniemi pudottaa ensimmäisellään.

12.18 Rannikko siirsi kaksi hyppyä 527:ään. Ensimmäisellä rima väpättää kuin Rauli Pudaksella Prahassa 1978 (no, melkein...) mutta jää kannattimilleen. Rannikko tekee halliennätyksensä ja siirtyy johtoon.

12.20 Salomäki hipaisee rimaa toisellaan, mutta liimaa katsellaan sen ylös. Eemeli on siis pelissä mukana!

12.21 Myös Marjaniemi ylittää ja jakaa kakkossijan Salomäen kanssa tällä hetkellä. Rima 532:een, ja miehiä mukana 5.

12.24 Kivioja ensimmäisenä vuorossa 532:sta. Ensin ptruu-takaisin juuri ennen kuoppaa, ja sitten pudotus.

12.25 Salomäellä taitaa olla hyvä päivä: ensimmäisellä yli 532!

12.26 Miesten 60 metrin aitojen ensimmäinen alkuerä: taas ekalla matkaan, ja jatkoon suoraan Juha Sonck 7,98 sekä Otto Seppälä 8,27.

12.31 Bergius pudottaa ensimmäisellään. Rannikko samoin.

12.33 Bergius käy korkealla, mutta hyppy ei jatku, vaan rima tulee alas toisella yrittämällä.

12.34 Toinen aitaerä: Ottelija Lassi Raunio sekä Arttu Hirvonen suoraan finaaliin. Ulkona on ruvennujt paistamaan aurinko ohuen pilviverhon läpi!

12.35 Marjaniemi saa kopin rimasta, joka tulee alas hänen toisella yrittämällään. Naisten kolmiloikka alkaa, ja sen vauhdinotossa joudutaan hieman soveltamaan, koska seiväspaikka sijaitsee aivan vieressä.

12.37 Rannikon toinen yritys 532:sta tuo pudotuksen.

12.38 Tänä talvena 550 ylittäneen Bergiuksen totuuden hetki: ei onnistu, joten Jere saa ruveta pakkailemaan kamppeitaan. Sijoitukseksi tulee viides.

12.41 Marjaniemen toinenn jää limboksi, ja hän sijoittuu neljänneksi. Mitalistit siis Salomäki, Kivioja ja Rannikko.

12.42 Rima 537:ään, johon Rannikko jättää viimeisen yrityksensä. Pudotus, mikä tietää pronssia Nokian miehelle.

12.44 Jukka Salmela avaa toisen kilpailupäivän ja korostaa seuratyön merkitystä. Turun Urheiluliitto on yksi esimerkki toimivasta seurasta, joka pitää huolta perinteistään mutta myös tulevaisuudesta. Salmela muistuttaa myös, että uusiin sääntöihin on vain sopeuduttava.

12.48 Kivioja juoksee läpi ensimmäisen yrityksensä ja tekee kuperkeikan patjalla. Toinen yritys on selvästi parempi, mutta ei onnistu vielä.

12.50 Naisten 200 m ae 1/6: kärkikaksikko Hanna Vihervaara 26,07 ja Noora Hämäläinen 26,21.

12.52 Seiväsmestaruus on Salomäen, kun Kivioja pudottaa kolmannenkin kerran 537:stä.

12.53 Naisten loikassa alkavat finaalikierrokset. Paljon yliastuttuja tähän mennessä, ja johdossa halliennätyksensä 12,58 pompannut Emma Millard. Marjo Laamasella 12,08 ja Kirsi-Maria Kerolla 11,90. Elina Sorsalla ei tulosta.

12.54 Salomäki ottaa pykälän kerrallaan ja nostattaa 550:een. Selvä pudotus ensimmäisellä.

12.55 Naisten kakkonen erä 2/6: Nelli Toivo ja ennätystään parantanut Hanna Wiss 25,52.

12.57 200 m 3/6: Sonja Alasalmi 25,60 ja Noora Toivo 25,97 odotettu kärkikaksikko.

12.58 Salomäen toinenkin on selvä pudotus.

13.00 200 m 4/6: Anniina Laitinen 25,82 ja Nina Vainikainen 26,24 kärkiparina.

13.03 Salomäen viimeinen yritys menee läpijuoksuksi, joten hän voi ruveta keskittymään pituushyppyyn.

13.07 200 m 5/6: Hanna Kontturista tulee päivän ensimmäinen hylätty. Minna Laukka 25,97 ja Hanna Kuhmonen 26,45.

13.09 Millard voittaa kolmiloikan 12,58:lla. Hopealle nousee Susanna Tuominen 12,41:llä ja pronssille Sanna Nygård: viimeisellään 12,15.

13.11 200 m 6/6: Sari Keskitalo ei nyt aavista, vaan voittaa 25,04:llä. Toisena Aino Paunonen 12,06.

13.20 EEMELI SALOMÄEN KOMMENTIT: "Takareidessä tuntui viimeisessä hypyssä niin, että jätin sen tekemättä. Toivottavasti siellä on vain kramppi, mutta pituuteen en nyt osallistu. Pitää kumminkin olla tyytyväinen, sillä käytin kolmea uutta seivästä. Päivän paras hyppyni oli korkein eli 532."

13.28 EMMA MILLARDIN KOMMENTIT: "Ihan hyviä hyppyjä, mutta oudolta tuntui, kun oli niin vähän hyppääjiä mukana, ja tuloksiakin tuli vähän".

13.29 Miesten 200 m 1/3 alkuerä: Oki Vuonoranta 22,97, Juuso Malila 23,02.

13.31 Naisten korkeus on ollyt jo hyvän aikaa käynnissä. Rima 171:ssä, ja mukana kahdeksan naista.

13.32 Miesten 200 2/3: Eilen uuden 17-vuotiaiden SE:n 50,85 400 metrillä juossut Jani Koskela kipaisee 22,65 ja Tommi Poussu 23,48.

13.34 Rima 174:ssä. Mari Sepänmaa ja Maiju Mattila ylittävän ensimmäisellään. Muut pudottavat.

13.37 Miesten 200 m 3/3: Lauri Kohtamäki 22,71, Sami Vartiainen 22,89.

13.41 Korkeuden toinen kierros 174:stä: ei uusia ylittäjiä. Linda Sandblom pääsee lähimmäksi.

13.44 Korkeuden kolmas kiekka: Tiina Hakanen ylittää. Viivi Voutilainen pudottaa. Tiina Haapanen ylittää. Tilda Hämäläinen pudottaa. Sandblom samoin!

13.51 Rima 177:ään. Hakanen pudottaa. Sepänmaa ylittää! Mattila ylittää myös! Haapanen pudottaa, kuin myös Sandblom ja Vilma Koskinen.

13.53 Hakasen toinen yritys lähellä. Haapanen pudottaa selvemmin. Sandblom siltä ja väliltä.

13.54 Miesten 3000 metrillä kärkikolmikko Tuomas Jokinen, Mikael Bergdahl, Henri Manninen erottuu heti muista.

13.56 Koskinen pudottaa toisen kerran 177:stä. Hakanen ja Haapanen kolmannen kerran.

13.57 Mannisella vaikeuksia kolmosella. Väliaika 2000 m 5.34.

13.58 Sandblom pudottaa, Bergdahl karkaa Jokiselta. Koskinen pudottaa, eli pronssi on Hakasen.

13.59 Bergdahl voittaa 8.15,73, Jokinen ottaa hopeaa 8.20,82 ja Manninen pronssia 8.27,49.

14.02 Korkeus 179: Sepänmaa niukasti mutta riittävästi yli! Niin myös Mattila ennätystään sivuten!

14.05 MIKAEL BERGDAHLIN KOMMENTIT: "Hyvin irtosi kiri tuosta vauhdista. Neljän ja puolen viikon Etelä-Afrikan-leiri oli toistaiseksi elämäni paras. Harjoitteluni on muuttunut niin, että kovia treenejä on aiempaa vähemmän, mutta ne ovat sitten kovempia."

14.06 Sepänmaa pudottaa 181:stä ensimmäisellään, mutta Mattila rojauttaa komeasti yli! Sepänmaa siirtää loput yrityksensä 183:een ja ylittää heti, vaikka rima notkahtaa.

14.10 Mattila pudottaa ja miettii hetken, muttei lähde taktiikkapeliin. Se kannattaa; rima värisee, mutta pysyy!

14.11 Naisten 3000 metrillä Mari Järvenpää karkaa horisonttiin muilta. Anna-Mari Määttänen on toisena.

14.14 Rima 185: Sepänmaa pudottaa. Niin tekee Mattilakin. Hieno kilpailu menossa.

14.15 Conny Karlsson johtaa kuulakilpaa.

14.16 Toinen kiekka 185:stä: Sepänmaa juoksee vauhtinsa oikealta ja pudottaa selvästi.

14.17 Järvenpää maalissa voittajana, Mira Tuominen hopeamitalistina ja Anette Haukilahti pronssinaisena.

14.18 Mattila juoksee vasemmalta ja on hieman lähempänä kuin Sepänmaa, joka johtaa.

14.19 Kuten isoissa kilpailuissa konsanaan, palkintojenjako häiritsee viimeistä kierrosta 185:stä. Sepänmaalta on jo puhti poissa.

14.24 Mattilalla pakkorakonen: hyppy nousee hyvin, mutta tuloksena on erittäin täpärä pudotus.

14.26 MARI JÄRVENPÄÄN KOMMENTIT: "Viimeisellä tonnilla meno vähän lässähti, koska hapenotto ei toimi vielä parhaalla mahdollisella tavalla. Harjoittelin tammikuussa Luxemburgissa, jossa oli talvi, kuten muuallakin Euroopassa, mutta erittäin hieno halli ja sulat maantiet. Lähden maaliskuussa Espanjan ja Portugalin suunnalle ja toukokuussa vielä joko Portugaliin tai Luxemburgiin. Kesän päätavoitteet kohdistuvat 1500 metriin, mutta haluan juosta 800 metriäkin kovaa, mutta paljon rennommin kovaa kuin viime kesänä."

14.29. Naisten 60 m aidat, välierät: Iida Aidanpää voittaa ensimmäisen erän 8,73:lla ja Giia Lindström toisen 8,52:lla. Nooralotta Neziri viimeisessä 8,46.

14.31 Miesten pituushyppykin on alkanut.

14.42 MARI SEPÄNMAAN KOMMENTIT: "Alussa oli hieman epävarmaa rimalle tulo, mutta kyllä se siitä lähti sujumaan, kun saatiin kunnon kilpailu aikaan. Tämä oli vasta kauden toinen kilpailuni, sillä kaikki on suunnattu kesään. Silloin tulostavoitteeni on vähintään 185,"

14.44 Miesten 800 metriä: Tommy Granlundista tulee kaksoismestari komealla viimeisen kierroksen kirillä. Rami Oravamäelle hopeaa ja Tuomo Salonen pronssia. Voittoaika 1.55,33.

14.52 TOMMY GRANLUNDIN KOMMENTIT: "Oli yhtä helppoa kuin lauantain tonnivitosella. Täytyy olla tyytyväinen viikonloppuun, koska sain ensimmäiset aikuisten SM-mitalini, ja ne olivat heti kultaisia."

14.53 Heidi Pappila kukistaa 18. aikuisten SM-hallimitalinsa ottaneen Suvi Selveniuksen naisten 800 metrillä.

14.55 Tommi Evilä aloitti kilpailukautensa 744:llä ja mittauttaa toisellaan 757 siirtyen johtoon.

14.55 Karlsson voittaa kuulan tuloksella 17,65, mutta Mika Lönnblad nousee toisellaan hopealle pukattuaan 17,30. Hieno homma, ettei vakava sairaus pari vuotta sitten lopettanutkaan täysin Karlssonin uraa!

15.01 Korjataan, että kuulahopealle nousikin Niko Hauhia tuloksella 17,32. Tulospalvelussa on ongelmia.

15.02 HEIDI PAPPILAN KOMMENTIT: "En uskaltanut lähteä vielä kaarteessa kiriin, vaan jätin loppusuoralle, jossa kiri irtosi hyvin. En voinut suunnitella taktiikkaa etukäteen, koska en tiennyt, kuka lähtee pitämään vauhtia - ja millaista. Kesän päämatkani on 800 metriä, ja lähden maaliskuussa Portugaliin."

15.17 Sari Keskitalo ottaa hyvityksen lauantain epäonnelleen ja voittaa 200 metriä ajalla 24,83 ennen Hanna Wissiä ja Sonja Alasalmea.

15.18 SARI KESKITALON KOMMENTIT: "Olihan se sellaista taiteilua, ettei tule aavistuslähtöä, mutta kyllä tämä sujui ihan kohtalaisesti. Tekisi vielä mieli kokeilla kuutakymppiä tänä talvena, mutta väkisin sitä ei kannata tehdä."

15.19 Lauri Kohtamäki vie miesten 200 metrin mestaruuden ajalla 22,50, mutta 17-vuotiaan Jani Koskelan vahva loppu pannaan merkille. Se tuo hänelle hopeaa ajalla 22,67 ja pronssia Sami Vartiaiselle 22,83:lla.

15.25 Pituuden tilanne 3 kierroksen jälkeen: Otto Kilpi 762, Tommi Evilä 757, Mikko Kivinen 756!

15.25 LAURI KOHTAMÄEN KOMMENTIT: "On tämä vaikea rata - ei pysty yhtään juoksemaan rennosti, vaan koko ajan pitää puristaa. Talvi on mennyt hyvin sekä urheilun että opiskelujen kannalta. Aloitin tietotekniikan opiskelut Porin ammattikorkeassa ja muutin omaan kämppään Porissa. Nyt pitäisi vain kaivaa se entinen kuntohuippu taas esiin."

15.27 Evilä ottaa neljännellään johdon hypättyään 764.

15.27 CONNY KARLSSONIN KOMMENTIT: "Tällaiselle kilpailuihmiselle voittaminen maistuu aina, vaikka olihan tämä tavallaan bluffausta, koska niin moni parhaista on tavalla tai toisella telakalla. Ihmettelin marraskuussa, kun kuula lensi treeneissä saman minkä viime kesänä. Olen vähän enemmän yrittänyt tehdä penkiltä voimaharjoittelua, mutta muilla liikkeillä en halua kokeilla, mitä vatsani kestää."

15.30 Juha Sonck vie odotetusti 60 metrin aitakullan ajalla 7,92. Hopea Lassi Rauniolle 8,12 ja pronssi Arttu Hirvoselle 8,21.

15.33 JUHA SONCKIN KOMMENTIT: "Piti ottaa vain lähtö varman päälle, ja se selittää osaksi aikaa. Reaktioajat eivät voi pitää paikkaansa - jatkuvasti jotain 0,116-luokkaa! MM-hallin pyrkimisen unohdin jo syksyllä, koska se olisi syönyt liikaa kesää."

15.35 Nooralotta Neziri ottaa omansa naisten pika-aidoisa ajalla 8,34, mutta Giia Lindströmkin juoksee hyvin 8,38. Pronssille pinnistää Elisa Leinonen 8,50:llä.

15.35 Evilä viidennellään 787!

15.40 NOORALOTTA NEZIRIN KOMMENTIT: "Odotin, että olisin ollut kolmannessa juoksussa jo väsynyt, mutta en ollutkaan. Lähtökiihdytyksessä minulla ei tosin ollut kovin hyvä päivä, vaan se tuntui jotenkin löysältä. En tiedä, johtuiko se telineistä vai mistä. Jos alitan MM-hallirajan ensi viikonloppuna Kuopiossa nuorten SM-kilpailuissa, lähden Qatariin, mutta muuten hallikauteni loppuu siihen.

15.42 Pituuden viimeistä kierrosta: Roni Ollikainen 730 ja Samuli Bryggare 704. Mitalitaisto jäljellä.

15.44 Kivinen viimeisellään 744 eli parhaaksi 756 ja sillä pronssille.

15.46 Evilän kuudes yliastutuksi. Tulos siis 787, joka sivuaa Jarmo Kärnän 20 vuotta vanhaa Kupittaan halliennätystä.

15.48 Kilpailujen viimeinen henkilökohtainen laji loppuu. Otto Kilpi hyppää yliastutun eli ottaa hopeaa 762:lla.

15.58 TOMMI EVILÄN KOMMENTIT: "Olen todella tyytyväinen, sillä takana on kymmenen päivän sairastelu ja lääkekuuri. Hyppäsin 35 metrin vauhdilla tuloksen, josta on hyvä jatkaa kautta. Toivottavasti jostain löytyy kilpailu, jonka perusteella ratkaisen, lähdenkö Dohan MM-kilpailuihin. Sitä ei voi tämän perusteella ratkaista. Osoittakaa minulle joku, joka olisi näistä lähtökohdista pystynyt tähän!"

15.59 Pitkällä ja voimakkaalla askeleella paineleva Anniina Laitinen ankkuroi Helsingin Kisa-Veikot naisten 4 x kierroksen viestin voittoon puolen sekunnin erolla Viipurin Urheilijoihin. Turun Urheiluliitolle pronssi.

16.14 Miesten viestin vie Jonathan Åströmin ankkuroima IF Kraft ennen Esbo IF:ää ja Noormarkun Nopsaa.

16.15 Raportointi Kupittaalta päättyy tähän. KIITOKSET KAIKILLE LUKIJOILLE!

 

HKV paras seura

Kultainen Juoksija -pistekilpailun 10 parasta seuraa:
1) Helsingin Kisa-Veikot 45, 2) Turun Urheiluliitto 37, 3) Tampereen Pyrintö 30, 4) Jyväskylän Kenttäurheilijat 28, 5) Viipurin Urheilijat 23,5, 6) EsboIF 23, 7) Gamlakarleby IF 21, 8) Raision Kuula 19, 9) Lappenrannan Urheilumiehet 17, 10) Nokian Urheilijat 16 ja Noormarkun Nopsa 16.