14.08.2010 18:06
Nuorten 19-vuotiaiden SM-kilpailujen avauspäivänä Ylivieskassa jaettiin kaikkiaan 19 lajin mitalit. Satasen pikapyrähdyksiä lukuun ottamatta kilpailut käytiin ihanteellisissa, jopa helteisissä olosuhteissa.
Teija Niskalan raportista selviää, mitä siinä säässä tapahtui.
Juuri ennen miesten 100 metrin finaalia ukkosmyrsky antoi ensimmäisen varoituksensa ja se toi kovan vastatuulen etusuoralle. Miehet joutuivat puskemaan 4 metrin vastaiseen ja sen jälkeen naiset jopa 5,2 metrin vastatuuleen. Mitaleiden kohtaloihin olosuhteet eivät vaikuttaneet.
Kilpailuissa oli aistittavissa nimenomaan mestaruuksien ja muiden sijoitusten tavoittelu, ei niinkään ennätyksien tai kauden parhaimpien tulosten saavutus.
Parikka ja Wiss omilla paikoillaan
Miesten ykkönen oli odotetusti Kalevan kisoissa pikamatkoilla yllättänyt, Helsingin Kisa-Veikkojen Henri Parikka ja naisten nopein oli Hanna Wiss IF Ålandista ajoin 10,98 ja 12,34. Miehissä hopeaa otti Ahmed Jumaa Lahden Ahkerasta ajalla 11,17 ja pronssia Joensuun Katajan Ville-Pekka Kokko 11,29.
Naisten kakkonen oli Porin Yleisurheilun Nooralotta Neziri ajalla 12,39 ja kolmonen Kuopion NMKYU:n Maria Räsänen 12,46.
Miesten ratakierroksen matkalla nopein oli kauden tilastokärkeä hallussaan pitävä Christoffer Envall IK Falkenista. Hän juoksi ajan 49,22. Toiseksi kiristi TuUL:n Aki Henttonen 49,82 ja vain neljä sadasosaa hänelle hävinnyt Christoffer Wärn
Naisten 400 metrillä tilastot pitivät kutinsa kärjen osalta. Turun Urheiluliiton Aino Paunonen oli omaa luokkaansa voittaen ajalla 55,45. Hopealle juoksi Zenitha Eriksson ennätyksellään 56,48 ja pronssille Jeanine Nygård 56,99.
Keskipoikela kukisti Pennasen
Kalevan kisoissakin mukana ollut ja ensimmäisen kerran alle neljän minuutin juossut Kalle Keskipoikela Lapin Lukosta voitti miesten 1 500 metriä. Tälläkin kertaa aika jäi uudelle minuuttiluvulle, kun kellot pysähtyivät aikaan 3.59,69. Maastojuoksun Suomen mestari Oskari Pennanen Juuan Jänteestä kiri toiseksi ja kolmanneksi nousi Arttu Vattulainen Joensuun Katajasta.
Keskipoikelan taktiikka onnistui suunnitelmien mukaan.
- Suunnittelin lähteväni kiriin 300 metriä ennen maalia ja se toteutui. Toiset jäivät siinä vaiheessa. Juoksu tuntui todella kevyeltä ja kiri irtosi helposti, Susanna Parkkisenniemen valmennuksessa harjoitteleva rovaniemeläinen totesi.
Kristiina Mäki Lapuan Virkiästä voitti naisten 1 500 metrin loppukirissä Porvoon Urheilijoiden Mikaela Söderströmin ajalla 4.49,35. Mäki on Suomen ja Tshekin kaksoiskansalainen, joka on myös tuore Tshekin juniorimestari 3000 metrillä. Kolmas kilpailussa oli Marianna Mäki-Ranta Ilmajoen Kisailijoista.
- Vauhti oli hidas, mutta ajalla ei ole väliä. Pääasia oli mestaruus, Mäki totesi onnellisena.
Miesten 2 000 metrin esteissä voiton vei koko matkan kilpailua johtanut, IK Falkenin Jimmy Finnholm ajalla 6.20,65. Hopeaa otti TuUL:n Mikael Hynninen lähes 17 sekuntia heikommalla ajalla. Pronssille juoksi Jaakko Julkunen Lapin Veikoista.
Myös naisten estejuoksun voittaja oli ylivoimainen. Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto juoksi ajan 7.07,83. Hopeaa otti Ilona Välimäki ja pronssia Sofia Åkermarck.
Miesten 10 000 metrin ja naisten 5 000 metrin ratakävelyssä 19-vuotiaat ja 22-vuotiaat kilpailivat yhdessä samalla paikkakunnalla.
Kalevan kisojen 10 kilometrin kävelyn kolmas ja neljäs IF VOM:n Mikaela Löfbacka ja Joensuun Katajan Saara Mondillo olivat 22-vuotiaiden parhaat ajoin 25.45,00 ja 26.16,39. Elisa Neuvonen Kiteen Urheilijoista voitti 19-vuotiaiden mestaruuden ajalla 27.29,87.
Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aku Partanen käveli 19-vuotiaiden mestariksi paremmalla ajalla 45.27,79 kuin 22-vuotiaiden mestari Raahen Vesan Matias Korpela 45.56,08.
Salmela taivutti 385
Kokkolan Veikkojen Jatta Salmela voitti naisten seiväshypyn hyvällä tuloksella 385. Viipurin Urheilijoita edustavien Harmoisen kaksosista Mira oli toinen ja Henna neljäs ennätyksillään 345 ja 330. Kolmas oli Katri Isomäki Kauhajoen Karhuista.
Miesten korkeushypyn voitti Oulun Pyrinnön Joonas Jokivartio tasatuloksella 197 toiseksi sijoittuneen Ristiinan Urheilijoiden Tommi Nokelaisen kanssa.
Mestari ei ollut tulokseensa tyytyväinen, mutta kultamitali hyvitti kaiken.
- Tulos ei ollut kummoinen, mutta mestaruus on aina mestaruus. Ensimmäinen yritys kahdesta metristä nousi tosi korkealle, mutta en malttanut olla tarpeeksi kauan sillassa. Aina eivät tuurit ole kohdallaan, isänsä Kimmo Jokivartion valmentama nuorukainen kertoi.
Äänekosken Urheilijoiden Ria Ahonen oli paras naisten kolmiloikassa myötätuulituloksella 12,32. Tiia Mäki Turun Urheiluliitosta ja Emmi Viitanen Viipurin Urheilijoista ylittivät myös 12 metriä.
Miesten pituushypyn voiton vei Honkajoen Seudun Urheilijoiden Arttu Halmela tuloksella 720. Vain neljä senttiä hänelle hävisi Otto Ylöstalo ja kolmanneksi ponnisti Janne Etelämäki tuloksella 704.
Martin pukkasi yli 18 metrin
Miesten kuulassa Tampereen Urheilijoiden Tuomas Martin paransi kauden parasta tulostaan yli metrin työntäen tuloksen 18,18. Martti Rasimus ja Perttu Laakso olivat toinen ja kolmas alle 17 metrin tuloksilla.
- Olen todella tyytyväinen tulokseeni. Aiemmin tänä kesänä työnnöt ovat menneet liikaa yrittämiseksi, Martin sanaili.
Mikko Koskiranta Kristiinan Urheilijoista heitti parhaan tuloksen 62,58 miesten moukarinheitossa. Hänen osallistumisen varmistuksensa oli kuitenkin myöhästynyt, mistä syystä hän sai kilpailla vain SM-kilpailun ulkopuolisena.
Jukka Vehmas Porin Pyrinnöstä johti viidennelle kerrokselle asti tuloksella 60,96, mutta mestaruuden voitti lopulta Töysän Vedon Juha Rinta-aho tuloksella 61,88. Harri Laiholahti Nousiaisten Sudesta oli kolmas ennätyksellään 59,46.
Naisten kiekonheitossa parhaan tuloksen sinkautti IF Femmanin Hanna Rintamäki (44,29). Toinen oli Kaisa Ilonen ja kolmas Katja Kantanen.
Ollikainen hyppäsi 776 Torniossa
Roni Ollikaisen pituushyppytulos 776 nousi esiin 22-vuotiaiden SM-kilpailujen ensimmäisestä päivästä Torniossa. Ollikaisen ennätyshyppy syntyi kolmannella kierroksella tasan kahden metrin myötätuuleen, ja sillä hän kukisti Mikko Kivisen 19 sentin erolla.
Miesten pitkien aitojen Suomen mestari Petteri Monni voitti sileän ratakierroksen tuloksella 48,08. Tulokset www.alatornionpirkat.com.
Yleisurheilun Kuvalehden numero 1/2012 ilmestyy perjantaina 3.2.
Aiheina:
- henkilökuvassa korkeushyppääjä Jussi Viita
- nuoren urheilijan haastattelussa moniottelija Juuso Hassi
- ulkomaisista tähdissä esittelyssä USA:n hyppääjät Christian Taylor ja Will Claye
- seiväsvalmentaja Steve Ripponin mietteitä Etelä-Afrikan-leiriltä
- Maailman ympäri -osiossa päähenkilönä seitsenottelija Tatjana Tshernova
- EM-historiasarjassa palaamme Helsinkiin ja vuoteen 1971
- MM-halliennakko
- Mikko Karpin ja Arto Kuusiston kolumnit ym.
Klikkaa yläpalkista "lehti" ja lue lisää!
4.2. Tähtien kisat Tampere (LIVE-seuranta)
4. - 5.2. SM-hallimoniottelut
11.2. Norja - Suomi - Ruotsi -hallimaaottelu
18. - 19.2. SM-hallit Tampere (LIVE-seuranta)