15.08.2010 07:20
Ylöjärven Urheilijoiden Joni Karvinen oli hereillä alusta saakka Tampereen SM-kilpailuissa ja heitti 16-vuotiaiden keihäsfinaalin ensimmäisellä kierrroksella 76,32, joka menee vuonna 1994 syntyneiden maailmantilastossa kakkoseksi.
Helteisessä säässä löytyi yksi kolmoismestarikin, kun Hango IK:n Jonna Berghem voitti 17-vuotiaiden kaikki pikamatkat - sunnuntaina 300 metrin aidat ja 100 metriä.
Sunnuntain finaalit:
MIEHET 17 VUOTTA:
100 m: Tampereen Pyrinnön Jani Koskela sai erinomaisen lähdön, mutta sitten menivät muut ohi. Lahden Ahkeran Samuli Lehtinen nousi ulkoa kovaa, mutta keskeltä pinnisti Kangasalan Urheilijat -68:n Mikko Laiho vielä väkevämmin ja tuuletti mestaruutta ajalla 11,07, jota tarkasteltaessa pitää muistaa 0,7 sekuntimetrin vastatuuli. Lehtinen ja Oulun Pyrinnön Eetu Rantala tutkituttivat maalikamerakuvaa, ja hopea kuului sen perusteella Lehtiselle tasa-ajoin 11,14 Koskelan jäätyä 5:nneksi 11,19:llä.
- Jäin lähdössä selvästi muista kärkimiehistä, mutta sitten sain puristettua perseellä lopun niin, että voitto tuli. Olen todella tyytyväinen viikonloppuuni ja ensimmäiseen mestaruuteeni himmeämpien mitaleiden jälkeen. Aikanikin kelpaa, vaikken ennätystäni juossutkaan; se on niin kilpailukohtaista, Laiho riemuitsi.
800 m: Lahden Ahkeran Ossi Kekki kruunasi huiman vuotensa SM-kilpailuissa taistelumestaruudella. Kekki meni kärkeen varhaisessa vaiheessa ja piti hyvää vauhtia, mutta Liedon Parman Hannu Mäkelä ei antanut mitään ilmaiseksi. Kekki löysi vielä loppusuoralla yhden vaihteen ja voitti ennätyksellään 1.56,34, mutta myös Mäkelä paranteli ennätystään 1.57,87:ään. IF VOM:n Andreas Kullström piti illa SFI:n mailerimainetta pronssillaan ajalla 2.00,63.
- On tämä ollut todellinen nappikausi minulle, vaikka SM-maastoista lähtien en ole voinut tehdä täysivauhtisia treenejä juuri ollenkaan vatsalihasrevähdyksen vuoksi. Nyt pitää vaan kauden jälkeen levolla parannella paikat kuntoon. En varsinaisesti lähtenyt hakemaan tästä kilpailusta ennätystäni, mutta ajattelin, ettei ihan lönköttelemäänkään viitsi lähteä, Kekki kertoi.
300 m aj: Kouvolan Urheilijoiden Elmo Lakka ja Lieksan Urheilijoiden Sami Jaatinen tulivat koko lailla tasoissa loppusuoralle, mutta viimeisen aidan jälkeen Lakka meni menojaan parantaen ennätystään noin sekunnin aikaan 38,30 ja vieden näin sarjan molemmat aitakullat Ratinassa.. Jaatiselle kellotettiin hopea-ajaksi 38,91 ja Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassille 39,53 pronssilukemiksi.
- Tämä oli vaikeampi juoksu kuin 110 metriä, ja kuumalla säällä saattoi olla osuutensa siihen; lihakset menevät vähän veteliksi kuumassa. Ehkä 400 metrin aidoista tulee päämatkani, koska minun pitäisi pika-aitoja varten parantaa paljon nopeuttani. Voimanlisäystähän se vaatisi, Lakka sanoi.
Kuula: Ennakkosuosikki. Keiteleen Nujun Ville Savolainen puski neljännellään 18,85 ja viimeisellään 19,31, jolla irtosi selvä voitto ennen Seinäjoen Seudun Mika Flinkkilää. Seinäjoen nuorukainen pukkasi kolmannellaan 17,88, mutta muuten työnnöt eivät olleet oikein kohdallaan. Savolaisen perheeseen meni myös pronssi, kun Villen kaksoisveli Kalle pamautti viidennellään 17,26. Sitten seurasikin yli kahden metrin ero seuraaviin.
- Lähdin hakemaan 20 metrin ylitystä, joten ihan tyytyväinen en voi olla. En tiedä, miksi kuula ei tänään lentänyt aivan toivotusti, mutta ei se ainakaan lämpimästä ilmasta johtunut. Hyvä kausi tämä on ollut minulle, myös SM-hallissa keväällä voittanut Ville Savolainen sanoi.
Kolmiloikka: Nurmijärven Yleisurheilun Jere Mäkelä sai tuloksen vasta kolmannellaan, eikä näyttänyt pystyvän mitalitaisteluun, mutta viides kierros muutti kaiken, kun Mäkelä lasautti 14,30 ja siirtyi johtoon varmistaen sitä viimeisen kieroksen 14,24:llä. Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Santtu Rajaniemi venytti toisellaan 13,81 ja neljännellään 13,82 ottaen hopeaa. Espoon Tapioiden Kaius Huopopnen pomppi toisellaan 13,69 ja viidennellään sentin päähän siitä päästen pronssin makuun.
- Yksikään hypyistäni ei ollut hyviä, vaan viimeinen askel lankulle tultaessa venyi liikaa, joten parantamisen varaa jäi vaikka kuinka, Mäkelä tuskaili.
Keihäs: Imatran Urheilijoiden Toni Lifländer paransi heti ensimmäisellä heitollaan ennätystään puolitoista metriä lukemiin 67,15, ja se kesti johtotuloksena kilpailun loppuun asti. Kauhajoen Karhun Santeri Kamila rykäisi viidennellään 65,92 nousten mitalisijojen ulkopuolelta hopealle. Nurmijärven Yleiwurheilun Severi Aalto teki samanlaisen tempun viimeisellään 65,68 ja pronssille.
- Ei ollut teknisesti täydellinen se voittoheitto, vaikka ennätykseni teinkin. Oloissa ei kyllä ollut mitään valittamista, ja voittoheitossani sain tuuleltakin apua. Olen varmaan enemmänkin vauhti- kuin voimaheittäjä, ja maailman huippuheittäjistä ihailen Andreas Thorkildsenin rentoa perusvarmuutta, Lifländer sanoi.
MIEHET 16 VUOTTA:
100 m: Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors oli tilastojen perusteella ennakkosuosikki, eikä hätkähtänyt tilannetta. Hän otti lähdön varman päälle, mutta pääsi kiihdytysvaiheessa niin hyvään rytmiin, että rynnisti selväksi ykköseksi. Puolentoista sekuntimetrin vastatuuli painoi voittoajan 11,40:ksi. Salon Vilppaan Samu Kurppa otti hopeaa 11,48:lla, josta Janakkalan Janan pronssimitalisti Heikki Nieminen hävisi sadasosasekunnin.
- Lähtöni oli ihan syvältä, mutta sitten juoksuni rupesi kulkemaan riittävän hyvin. Taisin ottaa lähdön liiankin varmistellen, sillä jäin siinä kaikille muille, Ahlfors väitti.
800 m: Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Ville Lampinen otti päättäväisesti johtopaikan 350 metrin juoksun jälkeen ja sen kuin lisäsi kaasua takasuoralla. Etumatka piti, vaikka Lahden Ahkeran 300 metrin mestari Kalle Petreliuskin kehitti hyvän kirin. Hän otti hopeaa hävittyään 0,83 sekuntia Lampiselle. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Joonas Lylyn pronssiaika kirjoitettiin 2.00,18.
- Juoksu meni aivan niin kuin sen suunnittelinkin! En pelännyt missään vaiheessa, että Kalle saisi minut kiinni, mutta tuskin olisin tuosta pystynyt enää kiristämäänkään, koska viikonloppu on ollut aika kova. Tämä oli jo neljäs juoksu minulle, Lampinen huomautti.
300 m aj: Pyhäselän Urheilijoiden Niko Tahvanainen hallitsi juoksua 250 metriin saakka, kunnes Laitilan Jyskeen Joni Vainio-Kaila paineli ohi selvään mestaruuteen ajoin 38,87 - 39,31. Ensimmäisen erän voittanut Kuusamon Erä-Veikkojen Veli-Matti Takkinen jännitti toisen ryhmän aikoja ja sai aihetta tuuletukseen: 39,73 riitti pronssiin.
- Oli oikein hyvä juoksu, ja ratkaisin voittoni kestävyydellä. Juoksen aina alun varman päälle, eikä ollut koko matkalla mitään ongelmia. Viime vuonna otin pronssia, ja mitalitavoitteella tulin tännekin, koska voitosta en ihan uskaltanut haaveilla, Vainio-Kaila sanoi.
Kolmiloikka: Kaipolan Vireen Kristian Pulli hyppäsi elämänsä sarjan. Hänen ennätyksensä ennen SM-kilpailuja oli 13,52, mutta se meni rikki jo 13,79 kantaneella avaushypyllä, jota hän sivusi toisellaan. Mestaruuden jo varmistuttua Pulli venytti viimeisellään 14,11 ja voitti KU-58:n Tuomas Kaukolahden 56 sentin erolla. Kaukolahden paras loikka tuli toisella kiekalla, ja Ylihärmän Junkkareiden Ville Kahomäki pääsi neljännellä kierroksella 13 sentin päähän hänestä ottaen pronssin.
- Kevensin harjoitteluani sopivasti ennen näitä kilpailuja, ja sieltä se ennätysvire löytyi. Olen harjoitellut kolmiloikkaa pituuden rinnalla nelisen vuotta, ja nyt tämä tuntuu päälajiltani, viimevuotista SM-mitaliaan pykälällä kirkastanut Pulli arvioi.
Kuula: Kuivasjärven Auran Matti Sivonen otti kiekon tapaan kullan, vaikkei mittauttanut kuin kaksi työntöään: toisella 18,16 ja kolmannella 17,72. Loimaan Voiman Nico Oksanen onnistui toisella kierroksella hopean arvoisesti: 16,43, kun Timo Lauhian Lujan Timo Kööpikkä lennätti samalla kiekalla 16,17. Muita 16 metrin ylittäjiä ei löytynyt.
- Lämpö taisi tehdä viedä parhaan terävyyteni, mutta kumminkin yli 18 metrin tuloksen sain, joten ei siihen ihan tyytymätönkään voi olla. Kuula on selvä päälajini, sillä en harjoittele kiekkoa juuri ollenkaan, mitä nyt vähän kilpailuissa heittelen sitä, Sivonen sanoi.
Keihäs: Ylöjärven Urheilijoiden Joni Karvinen paukautti pelin selväksi klassisesti ensimmäisen kierroksen heitollaan 76,32, kun hänen aiempi ennätyksensä oli 69,79. Onnenkantamoinenko? Ei ollut, sillä Karvinen paiskasi vielä viidennellään 72,70. Tilastokärki, Kihniön Urheilijoiden Johan Teikari heitti tasaisesti, mutta viitoskiekan 70,19:ää pidemmälle hänen rahkeistaan ei löytynyt paukkuja. Kaarinan Uran Samuel Salonen paransi ennätystään kuutisen metriä avausheitollaan 66,75, ja sillä lähti kotiintuomisiksi pronssia.
- Vahinkoja sattuu...no, kaipa se oli aika nappiheitto, vaikka ei kai kukaan ole ihan täydellistä vielä heittänytkään. Nyt on mitalisuora SM-kilpailuista valmis. Ei sitä koskaan tiedä, vaikka tästä vielä pidemmällekin lipsahtaisi tänä kesänä - vaikka Ruotsi-ottelussa, jos sinne valitaan, Erkki Helanojan valmentama Karvinen naureskeli.
NAISET 17 VUOTTA:
100 m: Hangö IK:n Jonna Berghem täydensi kolmen kultamitalinsa suoran suvereenilla voitolla kiskottuaan matkan toisen puoliskon selvästi kilpakumppaneitaan terävämmin. Kello pysähtyi hänelle aikaan 12,22, ja IF Nykarlebynejdenin Jonna Julin oli yhtä selvä kakkonen ajalla 12,35. HKV:n mitalitili kasvoi Hanna Laineen pronssilla ajalla 12,45.
- Näistä kolmesta mestaruudesta pika-aidat oli makein, koska paransin siinä niin paljon ennätystäni. Hyvä juoksu oli tämäkin, vaikka jalat olivat jo hieman väsyneet viikonlopun urakoinnista! Berghem säteli.
800 m: Alatornion Pirkkojen Anette Haukilahti ei jäänyt odottelemaan muita, vaan johti koko ajan ja riuhtaisi toisen kierroksen takasuoralla ratkaisevan etumatkan ottaen toisen mestatuutensa ajalla 2.12,33. Vasa IS:n Sofie Lövdahl ei antanut periksi, vaan taisteli hopealle 0,70 sekuntia perässä, ja pronssille kiri Esbo IF:n Tinja Lindgren ajalla 2.14,44.
- Päätin, että vaikka tällä kaudella ei ole oikein kulkenut, otan kultaa mieluiten vauhtijuoksulla. Olihan siinä tilastoissa etumatkaa kolmisen sekuntia seuraavaan. Olen tuohonkin aikaan tyytyväinen, koska alla oli kaksi juoksua kuumassa säässä, Haukilahti sanoi.
300 m aj: Hangö IK:n Jonna Berghem otti viikonlopun toisen aitakultansa ylivoimaisella 2,03 sekunnin erolla Nurmijärven Yleisurheilun Siiri Heiskaseen johdettuaan käytännössä koko matkan. Berghemin aika 42,77. Tampereen Pyrinnön Elisa Oksanen riemastutti kotiyleisönsä noustuaan loppusileällä pronssimitalistiksi vain 0,05 sekuntia Heiskasesta.
- Ei ollut ollenkaan hyvä juoksu, sillä menin vain kaksi aitaväliä kaarteessa oikealla jalalla ja loput väärällä, mutten ole harjoitellutkaan tätä kuin neljä kertaa. Muuten juoksu kulki tänään mukavasti, ja aikaanikin olen tyytyväinen, Berghem sanoi.
Seiväs: Kauhavan Wisan Veera Väkeväinen ylitti 345 kolmannellaan, vaikka rima notkahtikin. Se jäi voittotulokseksi, kun 360 oli liikaa. Hallimestari, Viitasaaren Viestin Emmi Manninen meni 325 ja kukisti Joensuun Katajan Juanita Kanasen 5 sentillä.
- Sain valmentajalta kahden pudotuksen jälkeen 345:ssä ohjeita, että pitää tehdä töitä loppuun asti, eikä vain odottaa ilmassa. Yritin toteuttaa neuvoja, mutta 360:een otin sellaisen seipään, jota en ollut koskaan ennen käyttänyt, eikä se vielä onnistunut, uransa toisen SM-kullan voittanut Väkeväinen kertasi.
Kolmiloikka: Ylivoimaisen mestaruuden neloskierroksen tuloksella 12,65 vienyt Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Sanni Rajaniemi koki muutamassa minuutissa tunneskaalan laidasta laitaan. Hän jätti viimeisen hyppynsä väliin mestaruuden jo varmistuttua ehtiäkseen 100 metrin alkueriin. Niissä hän otti aavistuslähdön ja joutui katsomoon.
- Jalat olivat jo niin väsyneet, etten pysynyt telineissä. Loikka sujui hienosti; kauden parhaat hypyt osuivat tänne, eikä aikainen ajankohtakaan haitannut yhtään, vaan taisi olla pelkästään eduksi! Rajaniemi hymyili.
Sannin muut mitatut kantoivat 12,38, 12,36 ja 12,62 kun korkeuden tapaan hopeaa ottanut Karhulan Urheilijoiden Senni Ronkainen pääsi neljännellään 11,88. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Petra Mäenpää sai vain yhden mitatun hypyn, mutta toisen kiekan 11,59 riitti pronssille.
Keihäs: Lahden Ahkeran Carita Lång taisteli paitsi kanssakilpailijoitaan, myös aiemmin kesällä nyrjähtänyttä tukijalan nilkkaansa vastaan ja voitti kaikki vaikeutensa. Hän otti johdon jo kolmannen kiekan 40,96:lla ja vahvisti sitä viidennen 43,26:lla. Alavuden Urheilijoiden Anniina Mäkelä heitti tasaisen sarjansa parhaaksi 40,99 viitoskiekalla, ja Lehtimäen Jyskeen Janette Lepistö vahvisti kolmoskiekan 39,73:a päätösheittonsa 40,70:llä nousten pronssipallille.
- Nilkkaan sattui, ja siihen piti laittaa kesken kilpailun kylmää. En odottanut yhtään mitään, vaan ajattelin pystyväni heittämään ehkä 35 metriä, joten voitto tuli todella iloisena yllätyksenä. Ei nilkka kuitenkaan ole leikkauskunnossa, vaan levolla se paranee, Lång iloitsi.
NAISET 16 VUOTTA:
100 m: Pituushypyssä kakkoseksi samalla tuloksella voittajan kanssa jäänyt Turun Tovereiden Milja Thureson sai porukan parhaan lähdön ja repi voimakkaalla askeleellaan selvän eron muihin kellottaen lievässä vastatuulessa 12,23. Jatta-Juulia Hanski vei hopean Karhulan Urheilijoihin ajalla 12,54, mutta sitten oli tiukkaa. Turun Urheiluliiton Hanna Kuhmonen ja Lohtajan Veikkojen Emilia Tuikka jakoivat pronssin 13,66:lla.
- Jalat olivat kipeinä eilisestä pituudesta, joten pitää olla todella tyytyväinen tähän juoksuun! Viikonloppu meni niin hyvin, että kelpaa lähteä juhlimaan! Thureson myhäili.
800 m: Kuopion Sisu-Veikkojen Marianne Pitkänen lähti rohkeasti pitämään vauhtia, eikä säikähtänyt, vaikka Ilmajoen Kisailijoiden Sallamaki Koskinen latasi vimeisessä kaarteessa ohi. Pitkänen säilytti maltilla sisäratapaikkansa ja tuli siitä kirivoittoon ajalla 2.16,69 Koksisen hävittyä neljännessekunnin. HKV:n Oona Hujasen urakointi jatkui pronssisissa merkeissä ajalla 2.19,78.
- Ei ollut helppo mestaruus, eikä minulla ollut mitään taktiikkaakaan - kunhan vaan jonkun mukana menin. Olen juossut 300 ja 400 metrin matkojakin paljon, mutta kyllä kasisatasesta taitaa tulla mielimatkani, koska kestävyyttä riittää. Pitää silti nopeuttakin treenata ensi talvena, Pitkänen suunnitteli.
300 m aj: Oulun Pyrinnön Johanna Rajavaara aloitti hurjasti kovimmassa erässä ja kesti, vaikka HKV:n Oona Hujanen tuli loppusileällä aivan kantaan. Rajavaara paranteli ennätyksensä 42,97:ään, Hujanen 43,21:een ja pronssinainen, Karhulan Urheilijoiden Jatta-Juulia Hanski 43,75:een.
- Koville otti loppu, mutta juoksu meni niin kuin pitikin. Tämä on aina taktiikkani kolmosen aidoissa; täysilla matkaan, eikä minulla ollut kuin viimeisen aitavälin kanssa vähän vaikeaa. Arvasin kyllä, että Oona tulee kovaa, Rajavaara hymyili.
Seiväs: Kuopion Sisu-Veikkojen Milla Mikkanen selvitti 350 ensimmäisellään, kuten muutkin korkeutensa siihen asti, mutta 360 ei ihan vielä ollut hanskassa, vaikkakin kolmas yritys nousi jo mukavasti. Jyväskylän Kenttäurheilijoien Tessa Myllymäki meni 340 ensimmäisellä ja siirsi 345:stä loput 350:een. Ei onnistunut, ja käteen jäi hopea, kun Tampereen Pyrinnön Rosanna Ojala pääsi vain 335 ensimmäisellään.
- Kauden parhaita hyppyjä nämä olivat, joten tyytyväinen olen. Vaihdoin seivästä viimeiseen yritykseeni 360:stä, joka voisi olla loppukauden tulostavoitteeni. Ehkä vähän viileämmässä olisin viihtynyt enemmän, mutta muuten oikein hyvä hypätä, Mikkanen kiitteli.
Kolmiloikka: Kauhajoen Karhun Susanna Myllyniemi hyppäsi sekä neljännellään että viidennellään 11,68, johon myös Oulun Pyrinnön Salli Kokkinen pääsi viidennellään. Kun Kokkinen yliastui viimeisen hyppynsä, Myllyniemi oli jo varma mestari, mutta venytti vielä 11,80. Seiväsmestari, Kuopion Sisu-Veikkojen Milla Mikkanen halusi toisen mitalin ja otti sen: 11,51 viitoskiekalla.
- Hyppyni eivät olleet teknisesti mitenkään hyviä, mutta juoksuni kulki paremmin kuin pitkään aikaan. Voitin toissa vuonna SM-kolmiloikan ja sijoituin viime vuonna viidenneksi. Tänne lähdin mitalitavoitteella, Myllyniemi kertoi.
Keihäs: Halsuan Toivon Heli Jokelan ennätys ennen Tampereen kilpaa oli 41,40. Sen hän ylitti SM-finaalissa neljällä heitollaan, joista viimeinen kantoi voittotuloksen 43,16. Hopeasta taistelivat Sysmän Sisun Miia Makkonen ja Lappajärven Veikkojen ANna Takala. Takala viskasi neljännellään 40,31, josta Makkonen jäi viidennellään sentin, mutta taisteli viimeisellään kakkossijan itselleen 41,06 kantaneella kiskaisulla.
Jokela paljasti yllättävän seikan:
- Minulla ei ole valmentajaa! Olen käynyt kyllä Kuortaneella leireillä, ja keihäskoulussa olen opetellut heittämään. Olen myös hiihtänyt kilpaa, mutta nyt olen lopettanut sen. Heitin tänään elämäni parhaan sarjan, vaikka tuulelta ei juuri apua saanut, Jokela kertasi.
Yleisurheilun Kuvalehden numero 1/2012 ilmestyy perjantaina 3.2.
Aiheina:
- henkilökuvassa korkeushyppääjä Jussi Viita
- nuoren urheilijan haastattelussa moniottelija Juuso Hassi
- ulkomaisista tähdissä esittelyssä USA:n hyppääjät Christian Taylor ja Will Claye
- seiväsvalmentaja Steve Ripponin mietteitä Etelä-Afrikan-leiriltä
- Maailman ympäri -osiossa päähenkilönä seitsenottelija Tatjana Tshernova
- EM-historiasarjassa palaamme Helsinkiin ja vuoteen 1971
- MM-halliennakko
- Mikko Karpin ja Arto Kuusiston kolumnit ym.
Klikkaa yläpalkista "lehti" ja lue lisää!
4.2. Tähtien kisat Tampere (LIVE-seuranta)
4. - 5.2. SM-hallimoniottelut
11.2. Norja - Suomi - Ruotsi -hallimaaottelu
18. - 19.2. SM-hallit Tampere (LIVE-seuranta)