15.08.2010 17:52
Ylivieskassa 19-vuotiaiden SM-kilpailujen toinen päivä vietettiin kymmenen astetta ensimmäistä päivää viileämmässä säässä. Myötätuuli siivitti pikajuoksijoita ja edesauttoi urheilijoiden suorituksia heitto- ja hyppylajeissa.
Pidemmillä matkoilla kovan tuulen vuoksi vetojuhdan tehtäviä karsastettiin ja kilpailuista muodostui hidasvauhtisia.
Teija Niskalan raportti ja kuvat sunnuntain tapahtumista.
Miesten 200 metrin tilastoykkösen Henri Parikan jäätyä kilpailusta pois, oli kenttä avoin muille pikakiitäjille. Turun Urheiluliiton Frans Kapilo käytti tilaisuutensa hyväkseen ja pinkoi mestariksi ajalla 21,93.
Juoksun aikana mitattiin tuulen voimakkuudeksi + 4,8 metriä sekunnissa. Muut mitalisijat menivät Lahden Ahkeran juoksijoille. Ahmed Jumaan aika oli 22,02 ja Juuso Malilan 22,16.
Kapilolle mestaruus maistui.
- Ensimmäinen satanen meni hyvin kuten yleensäkin, mutta toinen satanen oli sellaista puristusta, että huh, huh. En kaivannut kirittäjää Henri Parikasta, Kapilo totesi rehellisesti.
IF Ålandin Hanna Wiss haki kilpailuista kolmea mestaruutta, mutta toisin kävi. 200 metrillä mestariksi rutisti Maria Räsänen Kuopion NMKY:stä. Räsäsen aika 3,9 metrin myötätuulessa oli 24,49. Wiss jäi 0,13 sekuntia. Aino Paunonen otti pronssia.
Nezirin myötätuulitulos 13,34
Pika-aidoissa kovasta myötätuulesta oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Porin Yleisurheilun Nooralotta Neziri hallitsi kuitenkin aitavälit 4 metrin myötäisessäkin ja juoksi kovan ajan 13,34.
- Yllättävän hyvin pystyin hallitsemaan välit ja juoksu oli tasapainoinen. Ehkä se oli parempi kuin vähäisemmässä myötätuulessa aiemmin tänä kesänä. Tyytyväinen olen myös aikaani, flunssasta Kanadan MM-kilpailujen jälkeen kärsinyt Neziri sanoi.
Lotta Harala ja Hanna Ylöstalo kiittivät himmeämmistä mitaleista.
Miesten aidatun suoran nopein oli Rauman Urheilijoiden Pasi Roslund ajalla 13,89. Jere Lehto Oulun Pyrinnöstä oli toinen ja kolmas oli Juha-Matti Iso-Jaakkola Lauttakylän Lujasta.
Pitkissä aidoissa voittajat olivat Raision Kuulan Miikka Laiho; 55,14 ja Lotta Harala: 1.03,01.
Lempinen kurotti voittoon 800 m:llä
Miesten 800 metriä juostiin kolmessa erässä. A-erässä pidettiin parasta vauhtia ja siinä nähtiin jännittävä loppuratkaisu. Viimeisessä kaarteessa vielä kaukana kärkikolmikon takana ollut, Kuivasjärven Auran Toni Lempinen kehitti mahtavan loppuvedon ja heittäytyi voittajaksi ajalla 1.58,74.
- Taktiikkani oli se, etten ainakaan kärkeen lähde tällä tuulella. Ajattelin, että lopussa sitten rutistan, jos on varaa, Lempinen jutteli makean voittonsa jälkeen.
Rekolan Raikkaan Aki Haikon hopea-aika oli 1.58,85. Pronssia otti IK Falkenin Ville Borgmästars.
Naisten 800 metrillä ensimmäiset 650 metriä mentiin kävelyvauhdilla. Takasuoralla IF Nykarlebynejdenin Zenitha Eriksson pyyhälsi juoksijajoukon läpi kärkeen ja viiletti voittoon vaatimattomalla ajalla 2.19,70. Jeanine Nygård ja Jemina Backman olivat muut mitalistit.
Miesten pisimmällä matkalla mestaruuteen juoksi Oskari Pennanen Juuan Jänteestä ajalla 15.03,18. Naisten 3 000 metrin ykkönen oli toisen kultamitalinsa ottanut Kristiina Mäki Lapuan Virkiästä. Mäen aika oli 10.08,30.
Väyrynen taivutti 505
Kajaanin Kipinän Henri Väyrynen oli ylivoimainen voittaja miesten seiväshypyssä. Väyrynen taivutti seipään varassa yli 505. Joonas Jokivartio ja Tuomas Outinen ylittivät kumpikin 460.
Kolmiloikassa käytiin senttipeliä. Sen käänsi edukseen Matti Mäkitalo Paimion Urheilijoista myötätuulituloksella 14,94. Äänekosken Urheilijoiden Samuli Pitkänen hävisi mestaruuden vain sentillä. Kolmas oli Emil Storlund.
Naisten korkeudessa Viipurin Urheilijoiden Tilda Hämäläinen ylitti 170, mikä riitti voittoon. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Vilma Koskinen ja Sofia Pohjanen ylittivät 163.
Hanna Wiss voitti 100 metrin mestaruuden lisäksi pituushypyn. IF Ålandin Wiss ponnisti parhaallaan 599. TuUL:n Tia Mäki jäi 17 senttiä. Pronssi meni Tiia-Mari Sulkiolle.
Joel Karjalainen ainoa 70 metrin ylittäjä
Kerimäen Urheilijoiden Joel Karjalainen oli miesten keihäänheitossa ainoa, joka heitti yli 70 metrin kaaren. Hänen parhaansa kantoi 70,63. Toiseksi noussut Rainer Manninen Kuortaneen Kunnosta viskaisi 68,25 ja Karjalaisen seurakaveri Paavo Hirvonen 66,93 ollen kolmas.
Kiekonheiton voitto meni Ouluun, kun Antti Korhonen heitti viimeisellä heitollaan 46,82.
- Kilpailu alkoi heikosti. Ensimmäinen heitto meni tolppaan ja toinenkin epäonnistui. Vasta viimeisellä sain sellaisen perushyvän heiton aikaan ja sillä irtosi voitto. Turhaa puristamista oli, pyrintöläinen kertoi.
Vihannin Urheilijoiden Mikko Martinmäki hävisi oululaiselle 40 senttiä. Pronssille viskaisi Eero Viisainen.
Naisten keihäässä mestariksi heitti odotetusti Sanni Utriainen Nokian Urheilijoista. Nuorten MM-kultaa Kanadassa saavuttanut Utriainen heitti 53,37. Saarijärven Pullistuksen Piia Pyykkinen oli toinen 50,08 ja Riihimäen Kiskon Carita Hinkka kolmas 49,74.
Kuulassa VU:n Katja Kantanen työnsi 14,06. Toiseksi sijoittunut Emma Söderlund IF Drottista hävisi tasan metrin. Moukarinheiton mitalikolmikon muodostivat Jenni Penttilä Kaustisten Pohjan-Veikoista, Katja Vangsnes Turun Urheiluliitosta ja Elina Uustalo Konneveden Urheilijoista. Penttilälle voittoon riitti tulos 58,75.
Yleisurheilun Kuvalehden numero 1/2012 ilmestyy perjantaina 3.2.
Aiheina:
- henkilökuvassa korkeushyppääjä Jussi Viita
- nuoren urheilijan haastattelussa moniottelija Juuso Hassi
- ulkomaisista tähdissä esittelyssä USA:n hyppääjät Christian Taylor ja Will Claye
- seiväsvalmentaja Steve Ripponin mietteitä Etelä-Afrikan-leiriltä
- Maailman ympäri -osiossa päähenkilönä seitsenottelija Tatjana Tshernova
- EM-historiasarjassa palaamme Helsinkiin ja vuoteen 1971
- MM-halliennakko
- Mikko Karpin ja Arto Kuusiston kolumnit ym.
Klikkaa yläpalkista "lehti" ja lue lisää!
4.2. Tähtien kisat Tampere (LIVE-seuranta)
4. - 5.2. SM-hallimoniottelut
11.2. Norja - Suomi - Ruotsi -hallimaaottelu
18. - 19.2. SM-hallit Tampere (LIVE-seuranta)