Kaksoismestareita ja yllättäjiä 14- ja 15-vuotiaissa

Helsingissä Eläintarhan kentällä kamppailtiin viikonloppuna 14 - 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen Suomen mestaruuksista. Normaaliin tapaan nuorimmissa SM-ikäluokissa nähtiin sekä kaksoismestareita että yllättäjiä.

Jyrki Repola raportoi Eltsusta.

Haapajärven Kiilojen Veli-Matti Kivilahti voitti kilpailujen viimeisenä lajina päättyneen 15-vuotiaiden poikien seiväshypyn tuloksella 400. Kokkolan Veikkojen Tuomo Marttila taivutti hopealle tuloksella 370.
Mestaruus tuli Kivilahdelle pienenä yllätyksenä siitä huolimatta, että hän oli tilastossa muita vähintään puoli metriä ylempänä.
-  Minulla oli tilastojen mukaan selvä etulyöntiasema muihin nähden, mutta kauteni on ollut nivusvamman takia vaikea.  En hypännyt tänään täydellä vauhdilla. Suoritukseni olivat noin 80-prosenttisia, Kivilahti arvioi.
Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne voitti 15-vuotiaiden poikien 2000 metrin mestaruuden ajalla 6.05,29. Rinne voitti lauantaina 800 metrin mestaruuden. Rääkkyläläisen Oravisalon Urheilijoiden Teemu Keronen voitti pituushypyn mestaruuden tuloksella 653. Se oli pienen kyläseuran kautta aikain ensimmäinen SM-mitali. Maarian Mahdin Ville Hakala hävisi vain kaksi senttiä.
Lahden Ahkeran Olli Takala voitti kiekonheiton mestaruuden tuloksella 61,03. Kuulantyönnön mestari Urjalan Urheilijoiden Juuso Nuikka heitti hopealle kuusi metriä lyhyemmällä kaarella. 15-vuotiaat pojat heittävät kilon painoista limppua.
Turun Urheiluliiton 182-senttinen Joel Lapinlampi voitti 14-vuotiaiden poikien 300 metrin mestaruuden ajalla 37,11. Hän paransi ennätystään sekunnin. Espoon Tapioiden Erik Cederlöf voitti 2000 metrin mestaruuden ajalla 6.29,11.
Borgå Akilleksen Victor Fagerholm voitti seiväshypyn tuloksella 365 ja Esbo IF:n Donatello Dallai pituushypyn tuloksella 605.

Kahilaisesta kaksoismestari

Pihtiputaan Tuiskun Matti Kahilainen voitti 14-vuotiaiden poikien kiekonheiton tuloksella 52,02. Hän päihitti toiseksi sijoittuneen Kalajoen Junkkareiden Ville Roimelan roimasti yli kuuden metrin erolla. Kahilaisesta tuli kaksoismestari, sillä hän pyörähti myös kuulantyönnön mestariksi.  
- Voitot eivät tulleet yllättäen. Tulokset olisivat voineet olla parempia, Kahilainen totesi.
Kannuksen Uran Anniina Kortetmaa voitti 15-vuotiaiden tyttöjen 300 metriä ajalla 40,97. Karhulan Katajaisten Minttu Hukka voitti 2000 metriä ajalla 6.52,49.
Viipurin Urheilijoiden Heini Vainionpää voitti 15-vuotiaiden tyttöjen kolmiloikan mestaruuden tuloksella 11,84. Hän osoitti kilpailijan hermonsa loikkimalla voittotuloksen kolmannella kierroksella, kun alla oli kaksi yliastuttua hyppyä.
-  En ajatellut mitalia, vaan tavoittelin 12 metrin ylitystä. Fiilikset ovat mahtavat, Vainionpää riemuitsi.    
Helsingin Kisa-Veikkoja edustava Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen Valeria Borovskaja voitti korkeushypyn tuloksella 170.  Borovskaja omistaa korkeushypyssä kuurojen Suomen ennätyksen. Seinäjoen seudun Urheilijoiden Katariina Kuoppala voitti kiekonheiton tuloksella 45,87.

Matintalo kukisti maastomestari Halosen

Ilmajoen Kisailijoiden Sonja Kenkkilä voitti  14-vuotiaiden 300 metriä ajalla 41,15. Liedon Parman Johanna Matintalo voitti 14-vuotiaiden tyttöjen 2000 metrin mestaruuden ajalla 6.43,86. Hän antoi muiden vetää kovassa tuulessa ensimmäiset 1800 metriä ja ampaisi 200 metriä ennen maalia loppukiriin.
Toiseksi tullut Alatornion Pirkkojen maastojuoksun Suomen mestari Johanna Halonen hävisi sekunnin. Matintalo voitti lauantaina 800 metrin mestaruuden ajalla 2.15,34. Toiseksi sijoittunut Ilmajoen Kisailijoiden Sonja Kenkkilä hävisi kolme kymmenystä.
- Mestaruudet eivät olleet yllätyksiä. Lauantaina oli kovempi kamppailu. Tänään ei tarvinnut juosta täysillä. Minulle sopii se, että juostaan alussa hitaasti ja lopussa kovaa, sillä minulla on hyvä loppukiri, Matintalo hymyili.
Jokaisessa neljässä 2000 metrin kilpailussa voittajan ja kakkosen välinen aikaero oli enintään yksi sekunti.
Helsingin Kisa-Veikkojen Alisa Mäkinen voitti korkeushypyn tuloksella 161. Imatran Urheilijoiden Senni Salminen voitti kolmiloikan tuloksella 11,64. Hän voitti lauantaina pituushypyn mestaruuden tuloksella 529.
Espoon Tapioiden Helena Sivula voitti kiekonheiton tuloksella 43,75. Toiseksi sijoittunut seurakaveri Vilma Paakkala hävisi yli neljä metriä. Sekä 14- että 15-vuotiaat tytöt lennättävät 750 grammaan painavaa kiekkoa.