Suomen miehet odotettua tiukemmalla maaottelussa , Ruotsin naiset jyräävät

Suomi johtaa miesten ottelua pistein 107 - 98 ja Ruotsi naisten kamppailua 111 - 93 Helsingissä ensimmäisen, kolean kilpailupäivän jälkeen.
Naisissa tilanne on kutakuinkin odotettu, mutta miehissä ennustettu rökälevoitto näyttää jäävän haaveeksi.
Kotilyleisö sai kuitenkin nauttia kummassakin ottelussa muutamasta erittäin ilahduttavasta hetkestä. Sellainen koettiin heti aluksi, kun moukarimiehet hakivat kolmoisvoiton.

Olli-Pekka Karjalaisen kausi ei ole ollut sieltä ihan säihkyvimmästä päästä, mutta hän haki 11. Ruotsi-otteluvoittonsa kolmannen kierroksen heitollaan 76,44. David Söderberg nakkasi kolmannellaan 75,63 ja Tuomas Seppänen toisellaan 74,11.
- Vielä olisi pari kilpailua tällä kaudella. Seuraavaksi lähden Italiaan, ja Ranskan Annecysta on niin hyviä muistoja junioreiden MM-kilpailuista sekä miesten superliigasta, että haluan heittää kymmenen maan ottelussa, Karjalainen suunnitteli.
Matti Räsänen puristi 5000 metrillä todellisen sisuvoiton Oscar Käckistä ajoin 14.02,35 - 14.02,50. Räsänen avasi kirin 200 metriä ennen maalia eikä kerta kaikkiaan suostunut taipumaan.
- Miksei voi juosta kunnolla viimeisiä sataa metriäkin, kun siihen asti on mennyt suunnitelmien mukaan, juoksuunsa tyytyväinen Räsänen hymyili.
Hänellä oli tavallisuudesta poikkeava valmistautuminen Ruotsin kaatoon.
- Viime viikonloppu meni karhumetsällä Joensuussa. En sentään ampunut, mutta kaadoimme karhun melko lähelle kotiani.
- Jos ihmiset tietäisivät, kuinka paljon karhuja siellä ihan keskustan lähellä pyörii, moni marjasanko jäisi kotiin, Matti virnuili.

Ollikaisella juhlava 20-vuotissynttäri


Michel Torneus vei pituusvoiton Ruotsiin hypättyään neljännellään 795, mutta Roni Ollikainen pamautti 20-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi neljännellään ennätyksensä 781 ja kukisti toisessa kilpailussa peräkkäin Tommi Evilän, joka pääsi 779.
- En tiedä, kuinka hyvin askel osui lankulle, mutta sellainen tunne oli, että parantamisen varaa jäi vielä. Ennätyskunnon salaisuus on se, että olen päässyt treenaamana ja kilpailemaan terveenä, Ollikainen hehkutti.
Vahva oli myös Niclas Sandellsin esitys 1500 metrin viimeisellä kierroksella, ja Jonas Hamm varmisti komean kaksoisvoiton. Hieman yllättävämpi tupla tuli korkeudesta, kun Osku Torro ylitti toisellaan 220, ja Jussi Viita seurasi kolmannellaan perässä tehden kauden parhaansa.
Jonathan Åstrand oli tyytyväinen voitettuaan 1,1 sekuntimetrin vastatuuleen 100 metriä ajalla 10,46, jolla hän jäi ennätyksestään vain sadasosan. Viestimiehille maistui voitto oloihin nähden mainiolla ajalla 39,62.
- Ensi talvena olisi taas tarkoitus lähteä porukalla pitkälle leirille Teneriffalle, koska se tuotti niin hyvää tulosta täksi kesäksi, Åstrand suunnitteli.
Ruotsalaissankareista mainittakoon Nil de Oliveira, joka kukisti 400 metrin loppumetreillä Johan Wissmanin ajoin 46,98 - 47,12 ja pitkissä aidoissa Jussi Heikkilän 51,55 - 51,73 voittanut Thomas Nikitin.

Utriainen täydensi loistavan kautensa

Naisten iloisin suomalaisurheilija perjantaina oli keihään junioreiden maailmanmestari Sanni Utriainen paiskattuaan ensimmäisessä naisten maaottelussa voiton ennätyksellään 57,26, joka syntyi viitoskierroksella.
Utriainen kukisti Annika Pettersonin 2,11 metrin erolla ja täydensi loistavan kautensa.
- Tuntui hienolta heittää isolla stadionilla noin suuren yleisöjoukon kannustaessa. Otin askelmerkkiä taaksepäin, ja viivalle jäi aika reilusti tilaa. Ei se ollut täydellinen heitto, Utriainen kertasi.
Minna Nikkanen korotutti seipäässä rimaan SE-korkeuteen 447 ja oli erittäin lähellä selvittää sen kolmannella yrityksellään. Rima kuitenkin päätti pudota vähän aika notkuttuaan, ja Nikkasen voittotulokseksi jäi 435.
- Minkä tahansa muun kilpailun olisin jättänyt hyppäämättä sen jälkeen, kun tunsin pohjekrampin oireita alkulämmittelyssä. Siitä ne jalat kuitenkin lämpisivät, Nikkanen myhäili.
Naisten ainut kaksoisvoitto saatiin kolmiloikassa Elina Torron pompittua 12,97 ja kukistettuaan ensikertalaisen Sanna Nygördin 10 sentillä, ja Ilona Ranta puristi 400 metrin aitavoiton ajalla 58,19. Ruotsi vastasi kuitenkin kahta kovemmalla panoksella juoksuradalla.
Anna Söderberg vei kiekkovoiton Ruotsiin peräti 17. Finnakampenissaan paiskattuaan kolmannellaan 58,85 eikä osannut sanoa, vieläkö hänet nähdään maaotteluissa. Sanna Kämäräinen ja Tanja Komulainenkin heittivät hyvin 56,14 ja 55,01.
Isabellah Andersson johdatti ruotsalaiset kolmoisvoittoon 10000 metrillä, ja Carolina Klüft teki saman 100 metrillä. Andersson suunnitteli juoksevansa vielä tänä syksynä Frankfurtin maratonin ennen lähtöään Afrikkaan harjoittelemaan ensi kautta varten.
Kävelymaaottelu päättyi tasan 22 - 22 Ruotsin miesten oltua parempi 12 - 10 ja Suomen naisten vietyä voiton samoin lukemin.
Noin 12-asteisessa, mutta onneksi pilvipoutaisessa säässä Olympiastadionin lehtereillä riitti toki tilaa, mutta myytyjen pääsylippujen määrä nousi kuitenkin komeasti 24864:ään.