21.08.2011 18:59
Maajoukkueurheilijat nousivat näkyvästi esille Valkeakoskella 19-vuotiaiden SM-kilpailuissa, mutta myös vähemmän julkisuudessa paistatelleet nuoret tekivät erinomaisia tuloksia. Jyrki Repolan koosteraportti SM-viikonlopusta Apialla.
Lauantai 20.8.
Nooralotta Neziri voitti naisten 100 metrin mestaruuden kauden kotimaista kärkiaikaa sivuavalla ajalla 11,81. Myös Hanna-Maari Latvala on juossut tänä kesänä saman ajan. Sadan metrin aitajuoksun hallitseva junioreiden Euroopan mestari Neziri paransi ennätystään 12 sadasosasekunnilla. Hän on voittanut 100 metrin sileän mestaruudet myös 16- ja 17-vuotiaiden ikäluokissa.
- Olen tyytyväinen. Ennätys parani reilusti, vaikka tämä oli kolmas juoksu tänään. Lähdin voittamaan kilpailua, vaikka Maria Räsänen juoksi nopeammin alku- ja välierissä, Neziri jutteli.
Maria Räsänen juoksi hopeaa ajalla 11,89. Hän pinkoi välierässä 3,2 sekuntimetrin myötätuulessa ajan 11,69. Pituushypyn hallitseva Kalevan kisojen mestari Turun Tiia Mäki juoksi pronssia ajalla 12,16. Kolmiloikan mestari Kristiina Mäkelä jäi finaalissa kahdeksanneksi eli viimeiseksi ajalla 12,68. Räsänen sijoittui Kalevan kisojen satasella kolmanneksi ja Neziri seitsemänneksi.
Rantala kaikkien aikojen kakkoseksi
Eetu Rantala viiletti 100 metrillä ajan 10,54 rennosti toisessa välierässä 1,7 sekuntimetrin myötätuulessa. Hän paransi ennätystään peräti 21 sekunnin sadasosalla. Aika on 19-vuotiaiden kaikkien aikojen tilaston toiseksi nopein. Visa Hongiston juoksema Suomen ennätys on 10,45.
Pesäpalloilun pikajuoksuun kolme vuotta sitten vaihtanut Rantala nousi Suomen miesten vuositilastossa 13. sijalta heittämällä neljänneksi Jonathan Åstrandin, Hannu Hämäläisen ja Jarkko Ruostekiven jälkeen.
Rantala voitti loppukilpailun ja Suomen mestaruuden ajalla 10,59. Jani Koskela juoksi hopeaa ajalla 10,65 ja hänen seurakaverinsa Markus Koivula pronssia ajalla 10,74.Jussi Kanervo juoksi neljänneksi, hänkin hyvällä ajalla 10,79. Myötätuulta oli 2,1 metriä sekunnissa eli harmittavan vähän yli tilastokelpoisuuden rajan.
- Juoksu tuntui mahtavalta. Alkukaudesta takkuillut lähtökin onnistui hyvin. Paras juoksu syntyi pitkällä kiihdytyksellä välierässä. Finaalissa oli jo sen verran paineita että aika ei enää parantunut, Rantala kertoi.
Koskela pinkoi ensimmäisessä välierä ssä 2,7 sekuntimetrin myötätuulessa välierien toiseksi nopeimman ajan 10,76. Hänen ennätyksensä tilastokelpoisessa tuulessa on 10,95.
Sekä Koivula että Kanervo juoksivat Rantalan välierässä uudeksi ennätyksekseen 10,78. Koivula paransi ennätystään 19 sekunnin sadasosaa ja Kanervo peräti 34 sadasosaa. Myös Samuli Lehtinen ja Tommi Eerola alittivat 11 sekuntia ajoin 10,95 ja 10,99.
Rantala juoksi alkuerien nopeimman ajan 10,65 ja Koskela toiseksi nopeimman ajan 10,75. Kummassakin erässä puhalsi myötätuuli 2,1 metriä sekunnissa. Pikajuoksijat joutuivat urakoimaan toden teolla, sillä alkuerät juostiin päivällä noin kello 13, välierät kello 14 ja finaali kello 18.
Mäkelälle riitti kultaan yksi hyppy
Kristiina Mäkelä voitti naisten kolmiloikan mestaruuden ensimmäisen kierroksen tuloksella 13,44. Hän jätti kaikki muut hypyt väliin ja lähti keskittymään 100 metrin juoksun finaaliin. Petra Mäenpää loikki hopeaa tuloksella 12,40.
Mäkelän ainoa hyppy lähti kaukaa lankun takareunalta.
- Hyppään aika usein parhaan tulokseni lankun takaa. Olisin tehnyt mieli hypätä ainakin toisen kerran, mutta päätin keskittyä satasen finaaliin, Mäkelä sanoi.
Mäkelä loikki heinäkuussa Tallinnassa 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa hopeaa ikäluokan Suomen ennätyksellä 13,67, joka on myös Suomen naisten vuositilaston kärkitulos.
Samuli Pitkänen leiskautti 747
Samuli Pitkänen lensi miesten pituushypyn mestariksi tuloksella 747. Janne Etelämäki ponkaisi hopeaa tuloksella 730. Jarmo Kaleva hyppäsi pronssia tuloksella 728.
Pitkänen leiskautti parhaan tuloksensa neljännellä, Etelämäki viidennellä ja Kaleva kuudennella kierroksella. Pitkänen pidensi ennätystään 21 senttiä ja Kaleva 22 senttiä. Ikäluokan hallitseva hallimestari Eetu Ehrola sijoittui neljänneksi ensimmäisen kierroksen tuloksella 717. Hän loukkasi jalkansa toisessa hypyssään ja joutui lopettamaan kilpailunsa siihen.
Oskari Mörö piti haastajat takanaan
Oskari Mörö voitti miesten 400 metrin mestaruuden ajalla 48,76. Eetu Viitala juoksi hopeaa ajalla 48,84. Moniottelija Juuso Hassi taisteli kolmanneksi ajalla 49,33.
Viitala ja Hassi olivat vielä 200 metrin kohdalla Mörön edellä, mutta Mörö nousi kaarteessa heidän ohitseen ja piti heidät myös loppusuoralla visusti takanaan. Mörö ei tuuletellut mestaruuttaan.
- Odotin parempaa aikaa. Takasuoralla puhalsi kova vastatuuli. Juoksu tuntui vaikealta. Jouduin oksentamaan kilpailun jälkeen, kertoi Kalevan kisat virustaudin takia väliin jättänyt Mörö.
Mörö on Suomen tilastoykkönen miesten 400 metrin aitajuoksussa ajalla 50,80. Viitala paransi sileän ratakierroksen ennätystään 0,75 sekuntia ja Hassi 0,27 sekuntia. Hassi sijoittui tänä kesänä Kalevan kisojen 10-ottelussa neljänneksi ja junioreiden EM-kilpailujen 10-ottelussa yhdeksänneksi.
Aino Paunonen voitti naisten 400 metrin mestaruuden ajalla 55,62. Kalevan kisoissa toiseksi sijoittunut Jonna Julin juoksi nytkin hopeaa ajalla 55,98 ja hänen seurakaverinsa Zenitha Eriksson pronssia ajalla 57,41.
Aino Paunosen ennätys on 54,84. Hänen isänsä Ari Paunonen juoksi 34 vuotta sitten 19-vuotiaiden yhä voimassa olevan 1500 metrin Suomen ennätyksen 3.38,07.
Saarikoski ja Lahtinen heittivät 73 metriä
Nopsan Juho Saarikoski linkosi miesten moukarinheiton mestariksi tuloksella 73,76. Hänen seurakaverinsa Ilmari Lahtinen heitti hopeaa tuloksella 73,04. Myös Jesse Lehto ylitti 70 metriä tuloksella 70,37.
Saarikoski heitti kultatuloksen toisella kierroksella. Vasenkätinen Saarikoski pyörähti neljä kertaa, linkosi moukarin ilmoille, karjaisi ja pyörähti vielä kahdesti kehässä ilman moukaria. Saarikoski heitti hyvän sarjan: Hänen neljänneksi pisin heittonsa kantoi 71,90.
Ville Savolainen voitti miesten kuulantyönnön mestaruuden tuloksella 18,41. Arttu Kangas pukkasi tiukassa kilpailussa hopeaa tuloksella 18,38.
Savolainen työnsi pisimmän kaarensa toisella kierroksella. Hän pidensi ennätystään 11 sentillä. Savolaisen toiseksi pisin pukkaus kantoi 18,34. Kangas työnsi ensimmäisellä kierroksella 18,31 ja viimeisellä kierroksella 18,38. Hänen muut neljä työntöään hylättiin.
Richard Östman hyppäsi 207
Richard Östman voitti miesten korkeushypyn mestaruuden tuloksella 207. Hän paransi ennätystään neljällä sentillä. Järjestävän seuran Valkeakosken Hakan Markus Kaurto hyppäsi hopeaa tuloksella 203. Hän paransi ennätystään yhdellä sentillä. Kärkikaksikko oli omassa luokassaan, sillä kukaan muu ei ylittänyt enempää kuin 190.
Östman ja Kaurto ylittivät kumpainenkin 194 ja 197 ensimmäisellä sekä 200 ja 203 toisella yrityksellä. Östman ylitti 205 ja 207 toisella yrityksellä ja yritti vielä kaksi kertaa 209:stä.
Manninen kukisti seiväshypyssä Salmelan
Emmi Manninen voitti naisten seiväshypyn mestaruuden tuloksella 380. Jatta Salmela sai hopeaa samalla tuloksella. Manninen voitti mestaruuden, koska hän ylitti 380 ensimmäisellä yrityksellä ja Salmela toisella.
Manninen paransi ennätystään komeasti 13 senttiä. Hän otti myös revanssin Salmelasta. Manninen sijoittui Turun Kalevan kisoissa viidenneksi, kun taas Salmela taivutti siellä pronssia.
Hanna Rintamäki sinkautti naisten kiekonheiton mestariksi tuloksella 46,20. Kaisa Ilonen heitti hopeaa tuloksella 44,38.
Keskipoikela kiri alle 4 minuutin
Kalle Keskipoikela voitti miesten 1500 metrin mestaruuden ajalla 3.59,29. Ville Heikkilä juoksi hopeaa ajalla 4.03,43. Keskipoikela jätti Heikkilän 200 metriä ennen maalia. Keskipoikela juoksi viimeisen kierroksen 60 sekuntiin.
Ossi Hakulinen voitti miesten 2000 metrin estejuoksun mestaruuden. Anton Haapanen juoksi hopeaa ja Niklas Peltoniemi pronssia. Virallisia aikoja ei ole julkistettu. Järjestäjien kömmähdyksen vuoksi ensimmäisellä kierroksella ei ylitetty vesihautaa, vaan juoksijat kiersivät sen.
Hakulinen karkasi Haapaselta ja Peltoniemeltä 300 metriä ennen maalia. Haapanen heittäytyi Peltoniemen ohi kolme metriä ennen maalia.
Rantasen kaksoset hallitsivat naisten kestävyysjuoksuja
Meri Rantanen voitti naisten 1500 metrin mestaruuden soolojuoksun päätteeksi ajalla 4.31,70. Rantanen juoksi ensimmäisen kierroksen 67 sekuntiin eli vain sekunnin hitaammin kuin miehet omassa 1500 metrin kilpailussaan.
Rantanen oli 400 metrin jälkeen muita jo 20 metriä edellä. Sofie Lövdahl juoksi hopeaa ajalla 4.36,74. Rantanen juoksi tämänvuotisissa Kalevan kisoissa 1500 metrillä neljänneksi ennätyksellään 4.28,04.
- Alkuvauhtini oli liian luja. Tarkoitukseni oli, että kukaan ei pääse tuulessa peesaamaan, Meri Rantanen kertoi.
Meri Rantasen kaksoissisko Viivi Rantanen voitti naisten 2000 metrin estejuoksun mestaruuden ajalla 6.48,37. Camilla Richardsson juoksi hopeaa ajalla 6.56,12. Viivi Rantanen juoksi samalla taktiikalla kuin siskonsa eli karkasi muilta heti alussa.
- Lähdin heti vetämään omaa vauhtiani, koska en uskaltanut jättää ratkaisua loppukirin varaan, Viivi Rantanen kertoi.
Viivi Rantanen paransi ennätystään seitsemän sekuntia. Hän sijoittui tänä kesänä junioreiden EM-kilpailujen 3000 metrin estejuoksussa kymmenenneksi ja Kalevan kisojen 3000 metrin estejuoksussa viidenneksi.
Valkeakoskella kilpailtiin Apian kentällä ensimmäisenä päivänä 18-asteisessa ja tuulisessa säässä. Yhteensä 14 seuraa juhli mestaruuksia.
Sunnuntai 21.8.
Tiia Mäki voitti naisten pituushypyn mestaruuden tuloksella 612. Kristiina Mäkelä ponkaisi hopeaa tuloksella 589 ja Vihdin Viestin Elina Kostiainen pronssia tuloksella 586.
Mäki leiskautti karjaisten kultatuloksensa neljännellä kierroksella täysin tyynessä säässä. Mäkelä hyppäsi parhaan tuloksensa toisella kierroksella. Hän yllytti hämäläisen yleisön kannustamaan itseään ja muita kilpailijoita. Mäki voitti kaksi viikkoa sitten Kalevan kisojen mestaruuden kauden kotimaisella kärkituloksella 623.
Jani Koskela voitti miesten 200 metrin mestaruuden ajalla 21,65. Hän jäi yhden sekuntimetrin myötätuuleen juostussa kilpailussa ennätyksestään vain yhden sadasosan. Eetu Rantala juoksi hopeaa ajalla 21,82. Hän paransi ennätystään kolmella sadasosalla. Markus Koivula juoksi pronssia ajalla 21,87. Hän paransi ennätystään peräti 0,75 sekuntia.
Koskela, Rantala ja Koivula rynnistivät kaarteesta loppusuoralle rinta rinnan. Koskela kesti lopussa maitohappoja parhaiten ja säilytti myös rentoutensa parhaiten.
- Huomasin 50 metriä ennen maalia, että pääsen kavereista ohi. Loppu piti yrittää juosta rennosti, ettei tekniikka hajoa, Koskela sanoi.
Miesten 200 metrin kilpailijat joutuivat juoksemaan sunnuntaina kolme kertaa: aamupäivällä alkuerät, keskipäivällä välierät ja iltapäivällä finaali!
Ensimmäisenä päivänä sadan metrin mitalikolmikko oli ollut sama, mutta eri järjestyksessä. Satasen voitti Rantala ennen Koskelaa ja Koivulaa. Koskela juoksi Kalevan kisoissa hopeaa 200 metrillä ja pronssia 400 metrillä.
Mörö ja Kanervo aitajuoksujen mestareiksi
Oskari Mörö voitti helposti miesten 400 metrin aitajuoksun mestaruuden. Hänen aikansa oli 52,86. Hopeaa juossut Don-Zheni Ekoebve hävisi Mörölle ajalla 54,60 lähes kaksi sekuntia.
Mörö johti juoksua lähdöstä maaliin. Radalla neljä juossut Mörö ohitti kaikki uloimpien ratojen juoksijat viimeistään takasuoran lopussa. Mörö urakoi viiden tunnin aikana neljä kilpailua. Hän sijoittui 200 metrin finaalissa viidenneksi eikä jäänyt väsyneenä ajalla 22,39 ennätyksestään kuin neljä sadasosaa. Mörö voitti kaksoismestaruuden, sillä hän oli ensimmäisenä päivänä nopein 400 metrin sileällä.
- Otin aitajuoksun varman päälle ja otin vain mestaruuden pois. Sitten 200 metriä otti jo koville. Olo oli voimaton ja viimeisellä 50 metrillä hapotti rankasti, Mörö kertoi.
Jussi Kanervo voitti miesten 110 metrin aitajuoksun mestaruuden ajalla 13,85.
- En ole tyyytyväinen aikaani. Kävin vain juoksemassa mestaruuden, Kanervo sanoi.
Elmo Lakka aitoi hopeaa ajalla 14,03 ja Pasi Roslund pronssia ajalla 14,18. Lakka paransi 1,1 sekuntimetrin vastatuulessa ennätystään 18 sadasosasekunnilla. Kanervo sijoittui heinäkuussa junioreiden EM-kilpailuissa viidenneksi. Tässä ikäluokassa ylitetään tasan metrin korkuisia eli kuusi senttiä matalampia aitoja kuin miesten kilpailuissa.
Meri Rantanen juoksi kaksoismestariksi
Meri Rantanen voitti naisten 3000 metrin mestaruuden ajalla 9.28,53. Hänen kaksoissiskonsa Viivi Rantanen juoksi hopeaa ajalla 9.45,92. Meri johti juoksua lähdöstä maaliin, ja Viivi jaksoi juosta hänen kintereillään ensimmäiset 1800 metriä.
- Olen tyytyväinen juoksuuni. Ilma oli sopivan viileä eikä tuullut liika, Meri Rantanen sanoi.
- Ajattelin, että juoksen Merin perässä niin kauan kuin pystyn ja toivoin, ettei kukaan muu ohita minua lopussa, Viivi Rantanen jutteli.
Kaksoisvoiton uhkaajaa ei löytynyt, sillä pronssimitalisti Venla Majapuro hävisi Viivillekin puoli minuuttia.
Junioreiden EM-kilpailuissa neljänneksi ja viidenneksi juossut Meri Rantanen jäi 3000 metrin ennätyksestään vain sekunnin. Hän on juossut myös ennätyksensä Valkeakoskella. Meri Rantanen voitti kaksoismestaruuden, sillä hän voitti ensimmäisenä päivänä 1500 metrin mestaruuden.
Maria Räsänen ylivoimainen 200 metrillä
Maria Räsänen voitti naisten 200 metrin mestaruuden ajalla 24,55. Räsänen oli täysin tyynessä säässä juostussa kilpailussa aivan ylivoimainen, sillä toiseksi juossut Jonna Julin hävisi hänelle 0,66 sekuntia.
- Olen tyytyväinen aikaani. Lähdin voittamaan kilpailua. Juoksin täysillä loppuun saakka, Räsänen kertoi.
Ensimmäisenä päivänä 400 metrin mestaruuden voittanut Aino Paunonen juoksi pronssia ajalla 25,30. Räsänen paransi ennätystään kahdeksalla sadasosasekunnilla.
Zenitha Eriksson voitti naisten 800 metrin mestaruuden ajalla 2.12,51. Aurora Holopainen juoksi hopeaa ajalla 2.14,43. Erikssonin ennätys on 2.07,62. Hän juoksi viime vuonna Kajaanin Kalevan kisoissa 800 metrillä pronssia.
Keskipoikela tyylitteli kaksoismestariksi
Lauri Junnila voitti miesten 800 metrin mestaruuden hurjan kiritaistelun päätteeksi ajalla 1.56,33. Aki Haiko juoksi hopeaa ajalla 1.56,69. Kultaa rajusti tuulettanut Junnila paransi ennätystään puolellatoista sekunnilla. Kilpailuun osallistui kahdessa erässä yhteensä 24 juoksijaa. Heistä kuusi alitti kaksi minuuttia.
Kalle Keskipoikela voitti elämänsä ensimmäisessä 5000 metrin kilpailussaan Suomen mestaruuden ajalla 15.01,21. Martti Siikaluoma juoksi hopeaa ajalla 15.07,01.
Siikaluoma johti juoksua ensimmäiset 4700 metriä, ja Keskipoikela lasketteli kevyesti päkiävoittoisella askeleella hänen takanaan. Keskipoikela avasi pellit 300 metriä ennen maalia, ja Siikaluoma joutui taipumaan viidellä sekunnilla. Keskipoikela kiri viimeisen kierroksen kaikkeaan antamatta 63 sekunnissa.
- Tämä oli helppo juoksu. Annoin kaverin vetää ja kiristin lopussa ohi. Martti kyllä sanoi kerran matkalla, että minä sinä välillä vetämään, Keskipoikela jutteli.Samuli Pitkänen hyppäsi kaksoismestariksi
Pitkänen hyppäsi kaksoismestariksi
Jaakko Sihvonen voitti miesten seiväshypyn mestaruuden koleassa tihkusateessa tuloksella 460. Sami Jaatinen taivutti hopeaa tuloksella 450. Sihvonen ylitti 450 ensimmäisellä ja Jaatinen toisella yrityksellä. Sihvonen ylitti 460 ensimmäisellä yrityksellä, mutta Jaatinen pudotti ja jätti kaksi yritystä 470:een. Ne eivät kuitenkaan onnistuneet kuten eivät myöskään Sihvosen kolme yritystä 470:stä.
- Mestaruus tuli, mutta en ole tyytyväinen tulokseeni. Tavoitteena oli vähintään 470. Huono tulos ei mennyt pelkästään olosuhteiden piikkiin, Sihvonen sanoi.
Samuli Pitkänen voitti miesten kolmiloikan mestaruuden tuloksella 14,83. Tommi Huoponen loikki hopeaa tuloksella 14,49 ja Nurmijärven Yleisurheilun Jere Mäkelä pronssia tuloksella 14,45.
Pitkäsen toiseksi pisin hyppy kantoi 14,82 ja vielä viidenneksi pisinkin 14,49 eli yhtä pitkälle kuin Huoposen hopealoikat. Pitkänen ja Mäkelä loikkivat parhaan tuloksensa viidennellä kierroksella ja Huoponen kolmannella kierroksella.
Tuuli pyöri inhottavasti hyppypaikalla siten, että jopa saman hypyn vauhdinoton aikana tuuli saattoi vaihtua kesken kaiken myötätuulesta vastatuuleksi tai päinvastoin. Pitkänen on Suomen miesten vuositilastossa seitsemäntenä ennätyksellään 15,11. Pitkänen saavutti kaksoismestaruuden. Hän voitti ensimmäisenä päivänä pituushypyn mestaruuden.
- Tulos oli olosuhteisiin nähden hyvä. Askelmerkkiä piti muuttaa koko ajan, kun tuuli pyöri. Finaallissa oli liikaa kilpailijoita (20) , ja suoritusten väli oli liian pitkä. Omassa tekniikassani on kuitenkin eniten parantamisen varaa. Loikat ovat liian hätäisiä. Kolmiloikka on kuitenkin ykköslajini, vakuutti tasakäsitekniikasta vuorokäsiin vaihtanut Pitkänen.
Jarmo Marttila kiskaisi keihäänheiton mestariksi
Kalle Kivioja voitti miesten kiekonheiton mestaruuden tuloksella 52,94. Teemu Poikolainen hävisi tiukassa kilpailussa vain viisi senttiä. Kumpikin sinkautti pisimmän kaarensa toisella kierroksella. Kivioja pidensi ennätystään yhdellä metrillä. Ikäluokassa heitetään 1,75 kilon painoista eli 250 grammaa kevyempää kiekkoa kuin miesten sarjassa. 66,35.
Jarmo Marttila voitti miesten keihäänheiton mestaruuden tuloksella 66,35. Tuukka Taitonen kiskaisi hopeaa tuloksella 66,27. Sulkavan Urheilijoiden Toni Sirviö heitti pronssia tuloksella 64,85.
- Olen tyytyväinen mestaruuteen, mutta en tulokseeni. Sirviö ja Taitonen olivat ennakkosuosikkeja.Lähdin voittamaan kilpailua, mutta odotin kovempaa tulostasoa. Vauhti on paras ominaisuuteni. Kauden tulostavoitteeni on 70 metriä, Marttila jutteli.
Taitonen johti kilpailua neljän kierroksen jälkeen, kunnes Jarkko Koski-Vähälän valmentama 188-senttinen Marttila kiskaisi kultatuloksen viidennellä kierroksella. Pronssimitalisti Sirviö on kolmikosta ainoa, joka on heittänyt yli 70 metriä. Hänen ennätyksensä on 71,99. Marttila, Taitonen ja Sirviö edustivat Suomea junioreiden EM-kilpailuiden keihäänheitossa heinäkuussa Tallinnassa.
Säily ja Heiskanen naisten aitamestarit
Tiina Säily voitti naisten 100 metrin aitajuoksun mestaruuden 0,7 sekuntimetrin vastatuulessa ajalla 14,48. Hanna Ylöstalo aitoi hopeaa ajalla 14,52. Korkeushypyn mestaruuden voittanut Elisa Oksanen juoksi pronssia ajalla 14,71.
Siiri Heiskanen voitti naisten 400 metrin aitajuoksun mestaruuden ajalla 62,17. Peräti 184-senttinen Celine Fogde jäi loppukiritaistelussa hopealle ajalla 62,81. Fogde johti juoksua viimeiselle aidalle saakka. Paremmin voimansa jakanut Heiskanen jaksoi rutistaa 40 metrin loppusileällä Fogden ohitse. Heiskanen paransi ennätystään 0,34 sekunnilla.
- Puolessa matkassa ajattelin, että jään toiseksi, mutta loppusuoralle tultaessa uskoin, että voin voittaa. Viimeisen aidan jälkeen olin varma voitostani, kun pääsin juoksemaan täysillä ilman aitoja. En ole tänä kesänä oikein jaksanut juosta ratakierrosta loppuun saakka, mutta tänään jaksoin, Heiskanen iloitsi.
Elisa Oksanen voitti naisten korkeushypyn mestaruuden tuloksella 174. Senni Ronkainen hyppäsi hopeaa tuloksella 172. Moniotteluja päälajinaan pitävä Tiia Hautalan valmentama Oksanen ylensi ennätystään kolmella sentillä. Oksanen ylitti 172 vasta kolmannella yrityksellä, mutta voittokorkeuden heti ensimmäisellä yrityksellä.
- Hyvältä tuntuu. Mestaruus oli aika iso yllätys. Lähdin hakemaan mitalia ja omaa ennätystä. Ottelulajeista treenaan korkeutta vähiten, Oksanen hymyili.
Jenni Kangas voitti naisten keihäänheiton
Elina Uustalo voitti naisten moukarinheiton mestaruuden tuloksella 55,04. Ilse Kaaja linkosi hopeaa tuloksella 52,96.
Jenni Kangas voitti ylivoimaisesti naisten keihäänheiton mestaruuden tuloksella 48,49. Carita Lång heitti hopeaa tuloksella 42,88.
Alisa Alanne voitti naisten kuulantyönnön mestaruuden tuloksella 13,39. Minna-Marjatta Liimatainen pukkasi hopeaa tuloksella 13,34 ja Tara Tuominen pronssia tuloksella 13,29. 184-senttinen Alanne työnsi neljä kertaa yli 13 metriä.
Valkeakosken SM-kilpailut olivat samalla näyttökilpailut Helsingissä 9.-10.9. järjestettävään miesten ja naisten Suomi-Ruotsi-maaotteluun. Toisen kilpailupäivän aamupäivä urheiltiin koleassa 15-asteisessa tihkusateessa, mutta iltapäivällä nautittiin yli 20-asteisesta aurinkoisesta säästä.
Yleisurheilun Kuvalehti 2/2012 ilmestyy torstaina 5.4.
Aiheina muun muassa:
Hallikauden raportit ja analyysit teemalla "kohti EM- ja olympiakesää"
Olympiamaratonille valmistautuva Leena Puotiniemi
Savon uusi pikajuna Maria Räsänen
Korkeushyppäävät perhenäidit maailman huipulla
Matti Rantasen ajatuksia Kalevan kisoista, Kalevan maljasta ja paljon muustakin
EM-historiikkisarjassa Helsinki 1994
Mielenkiintoisia kolumneja
KLIKKAA YLÄPALKISTA "LEHTI" JA LUE LISÄÄ!
Shanghain Timanttiliiga 19.5.
Rooman Timanttiliiga 31.5.
Tampereen eliittikisat 10.6.
+
jatkuva seuranta kansainvälisistä kilpailuista