04.09.2011 00:37
Daegun MM-kilpailujen viimeisenä päivänä nähtiin loistavia kilpailuja, joiden kruunuksi Jamaika juoksi miesten 4x100 metrin maailmanennätyksen 37,04. Kenian Abel Kirui uusi murskaavalla ylivoimalla maratonmestaruutensa, USA:n Christian Taylor venytti kolmiloikkaa 17,96, ja Venäjän Maria Savinova juoksi 800 metrin voittoajakseen 1.55,87. Tervetuloa LIVE-seurantaan.
3.00 M MARATON: Kirui murskasi muut toisella puolikkaalla
Kenialaisten ja etiopialaisten kaksintaisteluksi arveltu urakka alkoi varsin siedettävissä oloisssa, pilvipoutaisessa ja vain hieman yli 20-asteisessa sunnuntaiaamussa sopuisasti. Kenialaiset panivat pullon kiertämään ringissä jo ennen viiden kilometrin täyttymistä, ja viilennyssieniäkin käytettiin ahkerasti. Ensimmäiselle 5 kilometrin väliaika-asemalle tultiin japanilaisjohdossa, kun Yuki Kawauchi merkkautti 15.58, mutta käytännössä samaa vauhtia tuli 54 muutakin miestä. Yhteensä 66 osanottajasta vain Bhutanin Sangay Wangchuk oli jäänyt yli minuutin kärjestä.
Ihmeitä ei tapahtunut seuraavallakaan peninkulman puolikkaalla, joskin vauhtia lisättiin sen verran, että Etelä-Afrikan Modike Lucky Mohalen johtama kärkijoukko tuli väliaikapisteelle ajassa 31.21. Siinä tahdissaa oli pysynyt 40 miestä. Sitten alkoi tapahtua yllättävää, kun Etiopian Gebregziabher Gebremariam venytteli hetken ja istahti sitten asvaltille ilmeisesti lihaskramppien kiusaamana. Tämä viimevuotinen New Yorkin voittaja ja tämänvuotinen Bostonin kolmonen on maratoonarina vielä varsin kokematon, ja jotakin oli mennyt pieleen valmistautumisessa.
Kun tultiin 15 kilometriin, keulilla porskutti yksi kovimmista suosikeista Kenian Vincent Kipruto, toissa vuoden Pariisin voittaja ja Rotterdamin viime vuoden kolmonen sekä tämän vuoden kakkonen. Hänellä sekä kahdeksalla muulla juoksijalla kello oli käynyt 46.28, mutta 10 sekunnin sisässsä oli 36 juoksijaa. Väli 10 - 15 km oli laukattu 15.07:ään, eli vauhti oli edelleen hieman kiihtynyt.
Seuraavan väliajan merkkauttikin mestaruutta puolustava Kenian Abel Kirui, joka tuli 20 kilometrin lapulle ajassa 1.01.42, eli kovaa oli vauhti. Kirui ei ole tänä vuonna juossut täysmatkaa, ja viime vuodenkin parhaaksi merkinnäksi jäi Lontoon viitossija, mutta nyt näytti itseluottamus olevan kohdallaan. Miehiä alkoi pudota kärkijoukosta, jossa 6 sekunnin sisällä toisistaan juoksi enää 23 miestä. Etiopialaisia siinä oli mukana enää kolme, mikä ei povannut hyvää samassa yhteydessä ratkaistavaa joukkueiden maailmancupia ajatellen.
Puolikkaan väliaika kertoo maratonilla monesti enemmän kuin 20 km. Nyt Kirui merkkautti sen 1.05.07, mutta kenialaiset muodostivat leveän rintaman, jossa Kiruin lisäksi juoksivat Kipruto, David Tumo ja Eliud Kiptanui. Etiopialaisista mukana olivat vahvimmin Mazu Worku ja Feyisa Lilesa. Vauhti puri niin, että enää 16 miestä oli kärkiryhmässä, ja se harveni kilometrin kilometriltä.
Kärki latoi muutaman ravakamman kilometrin, ja juttu luisti Kenian leirissä. Kipruto, Kirui,, Kiptanui ja Lilesa saivat seurakseen enää Marokon Abderrahime Bouramdanen, 33-vuotiaan konkarin,joka oli vuonna 2008 Bostonissa kakkonen ja viime kevään Lontoossa seitsemäs. Kiptanui, 22, voitti viime vuonna Prahassa ja oli tänä vuonna Rotterdamissa neljäs. Väliaika 25 kilometrin kohdalla oli 1.16.25. Bouramdanesta Tumoon oli 9 sekuntia, ja 10:ntenä tullut Marokon Rachid Kisri oli johtoviisikosta jo 21 sekunnin päässä.
Bouramdane ei kestänyt itäafrikkalaisten rynkytyksessä. Kenialaiset juoksivat jatkuvasti rinnakkain ja kierrättivät pesusientä ikään kuin ärsyttääkseen Lilesaa, vasta 21-vuotiasta viime vuonna Rotterdamissa neloseksi juossutta nuorukaista, josta Tilastopaja käyttää muotoa Lelisa. Kirui vilkuili kelloaan ja lähti tekemään ratkaisua, kun 1.25 oli juostu. Lilesa ei hätkähtänyt, vaan ohitti kaksi muuta kenialaista, muttei päässyt aivan Kiruin kantaan. Kiruin veto oli niin raakaa, ettei Lilesa mitenkään pysynyt lähituntumassa, vaan tyytyi jäämään Kiptanuin ja Kipruton seuraan. Kiruin johto 30 kilometrin kohdalla Kiptanuihin oli 11, Lilesaan 12 ja Kiprutoon 15 sekuntia. Bouramdane tuli jo 1.05 perässä, mikä kuvastaa hyvin maratonilla tavattoman äkkiä iskevää noutajaa, jos yrittää vähänkin hurjastella yli voimiensa.
Kirui suorastaan murskasi muut tälllä vitosella, sillä hän juoksi sen 14.40:een, kun Kipruto pystyi 15.39:ään ja Lilesa 15.42:een. Kun tultiin 35 kilometrin kohdalle, kello näytti Kiruille 1.45.23, Kiprutolle 1.46.37 ja Lilesalle 1.46.38. Haaveet Kenian kolmoisvoitosta näyttivät murenevan, sillä Kiptanui oli jäänyt Lilesasta 24 sekuntia. Bpoudamdane oli 5:ntenä 2.11 takana, sitten Tumo 2.32, Japanin Hiroyki Horibata 2.45, Ugandan Stephen Kiprotich 2.46, Marokon Rachid Kishri 3.36 ja Italian Ruggero Pertile 3.43 kärjestä.
Matkan rasitukset näkyivät Kiruinkin kasvoilla 37 kilometrin täytyttyä. Hän ei juonut enää paljoa, mutta viilensi päänseutuaan sekä pullosta kaatamallaan vedellä että sienillä. Joissakin maratonkouluissakin on tullut muotiin opettaa päkiäaskellusta, mutta kyllä Kirui antoi askeleensa rullata aika takaa, joskin eteni erittäin pitkällä ja korkealla askeleella esimerkiksi Lilesaan verrattuna. Kontaktiaika näillä kevyillä miehillä on tietenkin erittäin lyhyt.
Kirui tuli 40 kilometrin kohdalle ajassa 2.00.38, eli hänen vitosensa oli nyt kestänyt 15.15, kun Lilesa juoksi sen 16.34 ja Kipruto 16.35. Arvokilpailuissakaan näkee erittäin harvoin moista ylivoimaa. Kipruto ja Lilesa olivat nyt 2.34 jäljessä, ja kas kummaa: Bouramdane oli piristynyt uudelleen - tai sitten nämä kaksi olivat hyytyneet. Marokkolaisen ero Kiruihin oli 2.55 eli sijoille 2 ja 3 vain 21 sekuntia! Tumo tuli viidentenä 3.41 kärjestä, mutta Kiptanui oli romahtanut jo kuudenneksi 3.46 Kiruista. Horimatan jälkeen tulikin jo Pertile, joka tuli kahdeksannella sijalla 32 sekuntia japanilaisesta. Kiprotich juoksi yhdeksäntenä ja Japanin Kentaro Nakamoto kymmenentenä.
Kirui jaksoi Esittää voitontanssintyngän tultuaan maaliin loistavassa ajassa 2.07.38. Puolimatkan väliaika oli siis 1.05.07, eli olipahan vakuuttava esitys Kiruilta! Pyyhe harteillaan hän poseerasi valokuvaajille hyvävoimaisena ja katseli, kuka tulee seuraavana. Kiprutohan sieltä ilmestyi Kenialle kaksoisvoiton tuoden ja hopeasta iloisesti vilkuttaen ajassa 2.10.06. Lilesa oli aivan puhki ja masentuneen oloinen, vaikka otti pronssia ajalla 2.10.32. Bouradame irvisti nelossijalleen 23 sekuntia myöhemmin.
Tumo sijoiutti 5:nneksi ajalla 2.11.39. Sitten tulivat Kiptanui 2.11.50, Horibata 2.11.52, Pertile parhaana eurooppalaisena ja siis 8:ntena 2.11.57, Kiprotich 2.12.57, Nakamoto 10:ntenä 2.13.10, Etiopian Eshetu Wendimu 2.13.37 ja toiseksi parhaana eurooppalaisena Romanian Marius Ionescu 13:ntena ennätyksellään 2.15.32. Kiinan Dong Guojianin jälkeen saapui "EM-pronssille" Ison-Britannian David Webb 15:ntenä 2.15.48:lla. USA:n Mike Morgan taisi olla maaliintulijoista väsynein, sillä hän kävi polvillaan muutama metri ennen maalilinjaa, ennen kuin hoippui sen yli 31:nneksi sijoittuneena.
Japani otti joukkuekilvan maailmancup-hopeaa hävittyään Kenialle yhteisajoissa 12 minuuttia ja 50 sekuntia! Marokko oli kolmas 1.05 Japanista. Etiopialle kilpailu oli paha, paha pettymys, kun mc-mitaliakaan ei tullut.
ABEL KIRUI: - Oli vaikea juoksu, mutta Jumala antoi minulle voimia voittaa. Minun täytyi mennä kärkeen 20 kilometrin jälkeen, jotta kykenin voittamaan. Tuntuu hyvin erityiseltä voittaa toinen maailmanmestaruus, ja tämä on hyvä merkki olympiakisoja ajatellen. Berliiniin verrattuna juoksu kulki kovin samanlaisesti, mutta täällä ilma alkoi olla lopussaa hyvin kuuma. Kun ylitin maalilinjan, muistin Sam Wanjirun. Joukkueemme hieno kokonaispanos täällä antaa minulle kovasti motivaatiota seuraaviin kilpailuihini.
VINCENT KIPRUTO: - Meidän pitää olla ylpeitä maamme menestyksestä, mutta luulen, että pystyn juoksemaan tätä paremminkin, ja yritän aikaansaada jotain hyvää olympiakisoissa ensi vuonna. Ensimmäisen MM-mitalin saaminen tuntuu tietenkin hienolta. Olin valmis loppukiriin ja yritin lisätä vauhtia asteittain. Se puri Lilesaan. Kiruin karkuun lähtö niin aikaisessa vaiheessa ei yllättänyt minua. Juoksen seuraavan maratonini huhtikuussa antaakseni olympianäytön.
FEYISA LILESA: - Tähän asti nämän kilpailut eivät olleet menneet Etiopialta kovin hyvin, joten yksikin lisämitali kelpaa. Juoksu oli minulle hyvin vaikea alusta saakka hautovan sään vuoksi. Yritin saada hyvän aseman nopeasti, ja kun Kirui otti johtopaikan, osakseni jäi vain taistella toisesta sijasta. Viimeistä edellisellä kilometrillä luulin ottavani sen, mutta heti sen jälkeen Kipruto lähti. Luulen, että ratkaiseva ero kenialaisten ja etiopialaisten valmistautumisessa oli, että harjoittelimme paljon kylmemmissä oloissa kuin kenialaiset.
12.15 N MOUKARI LOPPUKILPAILU: Lysenko palasi vakuuttavasti valtaan
Ennakkoasetelmat: Saksan ME-nainen Betty Heidler, Kuuban balettitanssija Yipsi Moreno, Saksan Kathrin Klaas ja titteliään puolustava Anita Wlodarczyk laskettiin suurimmiksi suosikeiksi, vaikka Wlodarczyk onkin kärsinyt loukkaantumisista tänä vuonna. Venäjän Tatjana Lysenko on tottunut menestymään, ja Argentiinan Jennifer Dahlgren on hivuttautunut mahdollisten yllättäjien listan kärkeen.
Koko iltapäivän masentavan paksussa pilvessä joköttänyt aurinko ponnahti kirkkaana esiin juuri, kun näiden MM-kilpailujen viimeinen sessio alkoi moukarifinalistien esittelyllä. Heidler hymyili siinä, mutta istui sen jälkeen kovin vakavana mondon pintaan. Puolalta nämä kilpailut ovat menneet osittain penkin alle, joten Wlodarczyk epäilemättä tunsi paineita.
1. kierros: Klaas aloitti keskinkertaiisesti 67,02:lla, ja Ranskan Stephanie Falzon liikkuin samalla linjalla: 66,57. Heidlerin paineet näkyivät yli pyörineestä heitosta, jolla leka kalahti verkkoon, mikä antoi Zhangille hyvän iskupaikan. Tämä käytti sen täydellisesti hyväkseen ja kiskaisi peräti 75,03. Moldovan Zalina Marghieva kiljui kiukusta kolautettuaan tolpan kautta 69,99. Entinen ME-nainen ja kahden vuoden doping-tuomion 2007 - 09 kärsinyt Lysenko halusi ratkaista heti, ja 76,80 kantanut hänen paras heittonsa antaakin siihen hyvät eväät. Se uupuu tasan metrin hänen vuonna 2006 heittämästään ennätyksestä, joka oli silloin myös ME. Wlodarczyk karisteli enimpiä paineitaan, sillä 73,56 on hänen kauden parhaansa. Dahlgrenin avaus oli vaisuhko 68,27, ja USA:n Jessica Cosby heitti sektorista oikealta ohi, muttei tuhonnut kameroita eikä mikrofoneja. Romanian nuori Bianca Perie kiskaisi sutjakasta varrestaan 67,73. Italian Silvia Salisilla puhti riitti 68,61:een. Lapsenteon vuoksi välillä poissa ollut vuosien 2001 ja 2003 mestari Moreno esitteli tutut etusormipyörityksensä ennen heittoaan, joka tupsahti 73,29:ään ja vei hänet kierroksen jälkeen neljänneksi.
2. kierros: Klaas siirtyi viidentenä yli 70 metrin 18 sentin turvin. Teippaus vasemmassa olkapäässä kertoi, että jotain lihashäikkääkin saattaa olla. Heidler ei ajautunut liian ahtaaseen rakoseen, kun leka lensi 73,96, ja Zhang jatkoi tuhtia sarjaansa 74,31:llä. Lysenko polki jalkaa moukarin irrottua hänen kädestään, ja sekö antoi lisäpuhtia, kun parannusta tuli 77,09:ään! Dahlgren posautti häkkiin, kuten Wlodarczyk myös. Perie nousi kuudenneksi 70,40:llä.
3. kierros: Klaas aloitti mukavasti 70,67:llä. Heidler alkoi lämmetä, muttei vielä kovin railakkaasti iloinnut 74,70:stä. Hän pysyi kolmantena, mutta eihän se tyydyttänyt vuoden 2007 maailmanmestaria ja 2009:n hopenaista. Lysenko yritti ottaa yleisöä mukaansa, mutta se yritys jäi kovin vaisuksi. Sen katsojatkin tajusivat, että pitkälle meni, kun leka laskeutui 77,13:een. Aivan hurjaa sarjaa! Dahlgrenin yllätys kuivui 69,72 kantaneeseen heittoon, joka jätti hänet pistesijojen ulkopuolelle. Wlodarczyk veti saattoa aivan loppuun asti, ja moukari pysyi nippa-nappa sektorissa, mutta tuloksella 72,61 ME-heittäjä pysyi neljäntenä. Vasenkätinen Cosby kiskaisi 68,15 ja sijoittui 11:nneksi. Salisin ja Falzonin yliastutut tiesivät sijoja 9 sekä 12, ja Dahlgren päätyi näin ollen 10:nneksi.
4. kierros: viimeinenkin pistesija vaati seiskalla alkavan, kun Marghieva kiskaisi 70,24. Myös Klaas paransi 71,89:ään, ja Perie heitti sentilleen saman kuin Marghieva. Moreno, Wlodarczyk ja Heidler - siis kolme maailmanmestaria heittivät verkkoon. Vuoden 2005 MM-sankari Lysenko ei pystynyt tällä kertaa parantamaan, mutta mittautti toki 74,51 kantaneen heittonsa. Siinä välissä Zhang oli nakannut 73,17.
5. kierros alkoi tasaisesti: Marghieva 70,27, Perie 70,91:een parantaen ja Klaas 70,44. Wlodarczykin harjoittelutaustan ohuus näkyi tekniikassa: jälleen mitätön heitto. Moreno takoi nyrkillä otsaansa ringistä käveltyään, sillä tuloksena oli yliastuttu. Heidler joutui odottamaan maratonin palkintojenjakoa ja psyykkasi itseään poskiaan läpsytellen. Hän poaransikin 76,06:een ja pysyi niukin naukin ringissä. Zhangin vastaus oli heikohko 71,86. Lysenko ei vieläkään saanut innostumaan oikein muita katsojia kuin valmentajansa. Lekan varsi raapaisi häkin oikeaa tolppaa, mutta silti heitolle tuli mittaa 75,05.
6. kierros: Marghieva ei parantanut, vaan 68,76 jätti hänet kahdeksanneksi, mutta Moldova hakkasi täällä Suomen pistein 1 - 0... Perien suuret saavutukset ovat vielä edessäpäin, mutta 72,04 nosti hänet kuudenneksi Klaasin ohi, ja se riitti riemuun - onhan se Biancan kauden paras. Reaktioista olisi voinut kuvitella, että mitaleille mentiin... Klaas yritti hirveästi ja sotkeentui jalkoihinsa; seitsemäs sija ja paha pettymys viimekertaiselle neloselle. Wlodarczykin moukari taisi hipaista rinkiä pyörähdyksessä, mutta 72,65:llä hän nousi ohi Perien viidenneksi. Moreno kieputteli sormellaan ehkä ylimääräisen kierroksen. Ei olisi kannattanut, sillä verkkotupsahdus jätti hänet neljänneksi peräti neljällä mitättömällä heitolla. Alkoi mitalien lopullinen jako. Zhangin moukari lähti todella korkealle, mutta laskeutui 74,79:ään, joten pronssia tuli, ja Kiinan tyttö oli iloinen. Sen sijaan Heidler oli ensin totinen kuin toteemipaalu heitettyään täysin pieleen menneen ja lopulta yliastutun heiton, joka jätti hänet hopealle. Lopulta hymykin irtosi. Lysenko tuuletti jo, kun viimeinen heitto oli ilmassa, ja mikäpä oli maailmanmestarina niin tehdessä. Hän yliastui päätösheittonsa, mutta se ei siinä tilanteessa harmittanut häntä. Alkioivat voitonjuhlat, eikä niihin saatu ensin Venäjän lippua, joten poseerauksiin piti tyytyä. Riemua hillitsi miesten 5000 metrin juoksijoiden esittely.
TATJANA LYSENKO: - Kilpakumppaneitteni viimeisiin heittoihin saakka olin epävarma voitostani. Heitin teknisesti erittäin tasaisia ja hyviä heittoja, mutta moukari on laji, jossa voi tapahtua yllättäviä asioita. Stadioinin loistava tunnelma auttoi minua!
BETTY HEIDLER: - En ole tyytyväinen tähän kilpailuun enkä tulokseeni, mutta nousinpa kuitenkin hopealle. Kun Lysenko aloitti noin hyvin, se ei vaikuttanut minuun - se ei ollut tärkeää. En tiedä, miksi heitin niin huonosti tänään; heitoistani puuttui rytmi, mutta antoihan tämä hurjasti motivaatiota ensi vuodelle. En räpellä toista kertaa näin!
ZHANG WENGXIU: - Kärsin vammoista viime vuonna, joten olen tyytyväinen kun pystyin palaamaan huipulle ja nousemaan mitaleille, toisin kuin Berliinissä kaksi vuotta sitten.
12.30 N 4x100 m alkuerät (finaaliin 2 kustakin erästä + 2 aikojen perusteella): USA ja Jamaika odotetusti nopeimmat
Stadionilla kävi kova kohahdus, kun kuului toinen laukaus aavistyslähdön merkiksi. Punainen kortti vietiin seiskaradalle kiinan Tao Yuijan katseltavaksi, ja tietysti se oli kova paikka hänelle, kuten koko joukkueelle. Ranska ja Jamaika vaihtoivat kahdesti aivan tasapäin, ja Japanikin aloitti hyvin, mutta kolmannella osuudella Jamaikan Sherone Simpson jätti Ranskan Lina Jacques-Sebastienin, ja Jura Levyllä oli helppo työ tuoda erävoitto kotiin. Jamaikan muut juoksijat olivat Shelly-Ann Fraser-Pryce ja Kerron Stewart. Jamaikan voittoaika 42,23 on kauden kärki. Ranska jjoksi 42,60, ja Brasilia jäi kolmoseksi Etelä-Amerikan ennätysajalla 42,92.
Toisen erän esittelyssä huutomyrsky nousi melkoiseksi, koska sisäradalta lähti Etelä-Korea. Britit olivat laittaneet aloittajakseen aituri Tiffany Porterin, ja Australian ankkuriksi oli puhuttu Sally Pearson. Pearsonilla oli toivoton matka kärkeen, vaikka kovaa tulikin. Venäjä aloitti kovaa, mutta Trinidad Tobago tuli kuitenkin selvään erävoittoon maansa ennätyksellä 42,50. Muut ennätysviestittäjät olivat Kai Selvon, Kelly-Ann Baptiste ja Semoy Hackett. Ukrainan ankkuri Hristina Stui tikitti hyvin ja jätti Venäjän Aleksandra Fedorivan kolmoseksi 42,63 - 42,78. Pearson ennätti vielä ohi brittiankkuri Jeanette Kwakyen, ja ausseille kellotettiin 43,79.
Kolmannessa erässä kompuroitiin ja vaihdettiin huonosti enemmän kuin aiemmissa erissä yhteensä, mutta USA:n Bianca Knight, Shalonda Solomon, Marshevet Myers ja Alexandria Anderson kiitivät omaa tahtiaan ja nappasivat kauden kärkituloksen Jamaikalta, kun kello näytti 41,94. Nigerian Blessing Okagbare ankkuroi kakkossijan 42,74:llä, ja taas saatiin kansallinen ennätys, kun nuori Jamile Samuel toi Hollannin viestin maaliin ajassa 43,44. Saksalta meni ainakin toinen vaihto selvästi pitkäksi, ja niinpä se hylättiinkin. Erien kolmosista Venäjä ja Brasilia saivat finaalipaikan.
13.00 M 4x100 m alkuerät (finaaliin 2 kustakin erästä + 2 aikojen perusteella): Jamaika säästi Boltia, USA lensi 37,79
USA on joskus tuhertanut eriä, muttei nyt. Trell Kimmons, Justin Gatlin, Maurice Mitchell ja Travis Padgett kiersivät radan hyvillä vaihdoilla 37,79 sekunnissa, eli kauden kärkiaika oli syntynyt. Ranskan 19-vuotias Jimmy Vicaut toi joukkueensa toiseksi 38,38:lla, ja Brasilia jäi tasan kymmenyksen. Sveitsin viimeinen vaihto oli liian pitkä.
Toisessa erässä yleisö ei odottanutkaan vielä Usain Boltia radalle. Jamaika säästi häntä ja juoksutti nelikköä Nesta Carter, Michael Frater, Yohan Blake, Dexter Lee. Viimeinen vaihto meni päälle, eikä Lee ilmeisesti yrittänytkään väkisin repiä, joten Trinidad & Tobagon Richard Thompson juoksi erävoiton ajalla 37,91, kun Jamaikalle merkittiin 37,91. Brijesh Lawrence ankkuroi St Kitts & Nevisin maansa ennätyksellä 38,47 kolmanneksi, ja Japani oti neljäs 38,66:lla.
Näiden kekkerien viimeinen alkuerä tai karsinta kaikki lajit huomioon ottaen huudatti yleisöä, koska Etelä-Korea oli radalla. Voitosta kamppailivat kuitenkin hyvin vaihtaneet Iso-Britannia, Puola ja lopussa noussut Italia. Christian Malcolm, Craig Pickering, Marlon Devonish ja Harry Aikines-Aryeetey kyydittivät voiton briteille ajalla 38,29. Puolalle tuli aika 38,37 ja Italialle 38,41. Australiakin mahtui korealaisten edelle, mutta 38,94 merkitsi maan ennätystä, ja yleisö palkitsi sen ansaitusti. Tämä tarkoitti sitä, että Italia ja St Kitts & Nevis pinkoivat finaaliin.
13.05 M KOLMILOIKKA LOPPUKILPAILU: Taylor ratkaisi neloskiekan jättihypyllään 17,96
Ruotsin vihoviimeinen mahdollisuus mitaliin jäi Christian Olssonin varaan, mutta britti Phillips Idowu, USA:n Christian Taylor ja Kuuban Alexis Copello olivat rankingissa hänen edellään. Ukrainan nuori Sherif El-Sherif yllätti kaksikakkosten EM-Ostravassa, mutta tempun toistamiseen uskoi harva. Portugalin Nelson Evoran mitalimahdollisuuksia ei saa koskaan vähätellä.
1. kierros: Evoran aloitus täysin nollatuulessa oli räväkkä 17,35. Valmentaja Yannick Tregaro seurasi silmä kovana, kun kahdeksan vuoden tauon jälkeen MM-areenalle palannut Olsson loikki 17,23, eli hyvin hänelläkin meni. USA:n Will Claye yliastui ehkä hieman pidemmän pompun. Sitten tuli järkälemäinen britti Phillips Idowu, joka aloitti tittelinsä puolustamisen 17,56:lla - sekin nollatuuleen. Vain kolme miestä ylitti 17 metriä avauskiekalla. Seuraavaksi paras oli Bahaman Leevan Sands 16,81:llä. El-Sherif loikki kaukaa lankun takaa 16,29.
2. kierros: Evora ei onnistunut enää yhtä hyvin, vaan laskeutui 16,80:een. Idowu sen sijaan vetäisi 17,38, jaTaylor helpotti ensimmäisen, yliastutun hypyn tuomaa ahdistusta 17,04:llä. Sentilleen saman - niin ikään rasti alla - pomppi Ranskan Benjamin Compaore. Copellokin oli astunut rikki aloituksensa, joten hän yskäisi rauhallisena hiekat suustaan loikittuaan 17,19. El-Sherif yliastui.
3. kierros: Evora puhisi kiukkua laskeuduttuaan suorille jaloille 16,63:een. Sitten kilpailu heräsi oikein kunnolla, kun Claye venytti 17,50, mutta Idowu peräti 17,70! Taylorin askel osui aivan nappiin, ja kun taululle tuli 17,40, Olsson oli pudotettu viitostilalle, vaikka hän olikin loikkinut samalla kiekalla 17,22 eli sentin päähän parhaastaan. Copello vetäisi todella pitkän, mutta yliastui kolmen sentin verran. El-Sherifistä ei ollut tänään Ostravan-temppunsa uusijaksi: 16,38 ja 12. sija. Kuuban Yoandris Betantzos oli 11:s 16,67:llä, Italian konkari Fabrizio Donati 10:s 16,77:llä, ja Australian Henry Frayne 9:s 16,78:lla.
4. kierros: Sands paransi 17,12:een, Comparore yliastui, mutta Copello sai vihdoin hyppyynsä kunnon tehot ja lensi 17,36:een nousten neloseksi. Olssonin askel osui kyllä hyvin, mutta hypylle tuli pituutta vain 16,75. Evoralle jäi lankulla hieman enemmän varaa, mutta tulos 16,18 ei miestä naurattanut. Sitten yleisö kohahti, kun Taylor latasi 17,96! Kauden kärkitulos ja Taylorin ennätys tietysti. Lankulle jäi tyhjää 9 milliä. Idowu otti vesipullosta hörpyt ja latautui uudelleen: 17,77 kertoi, ettei peliä vielä ollut pelattu. Clayen 17,30 oli myös hyvä hyppy.
5. kierros. Sands teki kauden parhaansa 17,21, ja Copello paransi 17,47:ään. Idowu lensi siitä sentin pidemmälle. Sekä Claye että Taylor jättivät väliin, kuten Olssonkin.
6. kierros: Ei mitään muutoksia alkupäässä, eikä Olsson pystynyt edes hyppäämään. Claye ponnisti 17,14 ja pronssinsa varmistuttua kaivoi repustaan Raamatun esitellen voimansa lähdettä yleisölle ja televisiokameralle. Idowun ei luovuttanut, vaan taikoi vielä pitkän hypyn, jonka päätteeksi hän rojahti vatsalleen hiekkaan. Tulos 17,49 ei kuitenkaan kirkastanut hänen hopeaansa kullaksi. Taylorin hypyssä viimeinen loikka petti, mutta se lienee ymmärrettävää latauksen jo mentyä tipotiehensä.
Taylor, 21, saattaa viihtyä huipulla virelä pitkään. Hän venytti viime talvena hallissa 17,36 ja voitti kesäkuussa maansa mestaruuden myötätuulituloksella 17,49, mutta jo pari viikkoa aiemmin 2,3 sekuntimetrin myötäiseen USA:n yliopistokilpailuissa ponnistettu loikka kieli kovasta kunnosta, jota käsitystä Lontoon Timanttiliigan voitto 17,68:lla sen kuin vahvisti.
Hän on hypännnyt myös pituutta hyvin ja sijoittui USA:n MM-karsintojen finaalissa neloseksi myötätuulituloksella 807.
CHRISTIAN TAYLOR: - En odottanut ihan näin pitkää hyppyä, vaikka kulta olikin tavoitteeni. Sain tukea valmentajaltani ja isältäni. Olen erityisen iloinen siitä, että pystyin palauttamaan MM-tittelin USA:lle kuuden vuoden tauon jälkeen. Kiitos kehityksestäni kuuluu valmentajalleni, jonka johdolla tekniikkani on parantunut paljon tällä kaudella. Käsitän nyt kolmiloikan vauhdin ja tekniikan kokonaisuutena. Nyt pitää vain pitää pää kylmänä!
PHILLIPS IDOWU: - Hyppäsin tänään ilman tunnetta, eikä niin voi voittaa. Kaipa hopeaan pitäisi olla tyytyväinen, mutta nyt alkaa kova työnteko Lontoon olympiakisoja varten.
13.40 M 5000 M LOPPUKILPAILU: Farah ei antautunut toista kertaa kirissä
Ennakkoasetelmat: Kysymys kuului, ajoittaisiko Ison-Britannian Mo Farah kirinsä oikeaan aikaan kukistaakseen Kenian kokeneen Eliud Kipchogen ja vasta 17-vuotiaan sensaation Isaiah Koechin. Mylökään Etiopian Imane Mergan tai titteliä puolustaneen USA:n Bernard Lagatin voittoa ei pidetty mahdottomana. Kenestä yllättäjä? Ehkä USA:n Galen Ruppista.
Johtopaikan otti Koech 2.50,92, joten kovin kummoiseen laukkaan ei ratsu heti lähtenyt. Kenelläkään ei ollut tässä kyydissä vaikeuksia. Etiopian Abera Kuma meni lisäämään vauhtia, ja Merga sekä Dejen Gebremeskel seurasivat maanmiestään. Väliaika 5.35,6 kertoi, että viitisen sekuntia kovempaa oli toinen kilometrin menty. Gebremeskel oti seuraavaksi johdon ja sai olkansa taakse Ruppin. Seuraava johtomies oli Saudi-Arabian Hussain Jamaan Alhammdah, joka otti 3000 metrin väliajan 8.13,79. Jono venyi, ja Uuden-Seelannin Jake Robertson putosi vauhdista.
Alhamdah johti pitkään, mutta Farah nousi oikeaoppisesti lähituntumaan saaden rinnallee Lagatin. Välissä olivat tosin edelleen Merga ja Kuma. Merga meni kärkeen, ja Farah siirtyi kakkosradalle valmiina hyökkäämään. Lagat ja Koech tekivät saman tempun jopa kolmosrataa käyttäen. Nelosen väliaika 10.55,60. Kuma meni kärkeen, ja Farah näytti todella hyvävoimaiselta.
Kaksi kierrosta ennen loppua Farah pidensi askeltaan ja otti takasuoralla kärkipaikan, mutta Rupp oli edelleen aktiivinen. Kirikierroksen takasuoralla hänen vauhtinsa näytti pysähtyvän, kun oikea kiri aloitettiin. Farah lisäsi koko ajan vauhtia, mutta Gebremeskel pani hänet lujille. Ohi hän ei kuitenkaan päässyt, eikä päässyt Lagatkaan, vaikka kiersi todella näyttävästi ulkokautta hopealle. Merga ohitti vielä Gebremeskelin ja näytti ottavan viikon toisen pronssinsa, mutta Mergan jostakin edesottamuksesta jyri sakotti hylkäystuomiolla, ja hän menetti jo saamansa mitalin. Näin Gebremeskel nousi mitalistiksi. Juniori-Koech oli lopulta paras kenialainen viitossijalla. Farhain voittoaika 13.23,26, Lagatin hopealukemat 13.23,64 ja Mergan pronssitulos 13.23,78. Farahin ei siis tarvinnut odottaa kotikentälleen Lontooseen kukistaakseen afrikkalaiset. Tosin somalialainen hänkin on syntyperältään.
MO FARAH: - Juttelin juoksusta etukäteen pitkään valmentajani kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että kaikki on kiinni henkisestä voimasta. Kun pääsee lähelle kultaa, täytyy haluta sitä niin paljon, että todellakin pystyy ottamaan sen. Tein tänään niin. En tiedä, mitä teen seuraavaksi, mutta haluaisin jo kotiin lepäämään perheeni parissa ja sitten harjoittelemaan taas kohti seuraavia tavoitteita. Olen todella kiitollinen siitä, että jätin jalkapalloilun ja rupesin juoksijaksi!
BERNARD LAGAT: - Tiesin Farahin luottavan pitkään kiriinsä ja yritin ottaa hyvät asemat, jotta pystyisin vastaamaan siihen vielä aivan lopussa. Jäin jonkin verran pussiin, ja kun pääsin siitä, oli jo hieman liian myöhäistä. No, työ kohti Lontoon olympiakisoja jatkuu, ja sain siihen hopeastakin voimia!
14.15 N 800 m LOPPUKILPAILU: Savinovan kiri lannisti Semenyankin
Ennakkoasetelmat: Etelä-Afrikan tittelinpuolustajan Caster Semenyan kausi on ollut kaikkea muuta paitsi tasainen, mutta täällä hän oli välierässä vakuuttava. Kenian Janeth Jepkosgein mahdollisuudet piilivät täsmälleen oikein ajoitetussa kirissä ja Jamaikan Kenia Sinclairin saumat riittävän kovassa alkuvauhdissa. Venäjän Julia Rusanovan voitto olisi tavallaan yllätysmestaruus.
Yleisön joukosta kuului jopa viheltelyjä, kun juoksijoiden esittely oli ehtinyt Semenyan kohdalle. Jepkosgei ehti sisäradalta kätevästi johtopaikalle, mutta Sichlair ja USA:n Maggie Vessey liimautuivat aivan kannoille. Semenya aloitti nousunsa toisen kierroksen alussa ensimmäisen kiekan mentyä 55,5 sekunnissa. Hän tuli kuin heittämällä Jepkosgein ja Sinclairin ohi, mutta takaa kiri Venäjän Maria Savinova päättäväisesti ja puristi viimeisillä 30 metrillä ohi loistavaan kauden kärkiaikaan 1.55,87. Semenya juoksi kauden parhaallaan 1.56,35 hopealle, ja Jepkosgei jatkoi luotettavia arvokilpailujaan 1.57,42:lla, joka toi pronssia. Erittäin kovavauhtisen finaalin nelonen oli Montano 0,06 sekuntia Jepkosgeista, ja Venäjän Jekaterina Kostetskaja ennätti myös alle 1.58:n - tarkalleen 1.57,82.
Savinova, 26, on voittanut Euroopan mestaruuden sekä ulkona että hallissa ja viime vuonna halli-MM-kultaakin, mutta aivan tällaiseen esitykseen hänestä ei uskottu olevan. Hän paransi heinäkuussa juoksemaansa ennätystään 1,08 sekuntia.
MARIA SAVINOVA: - Noudatin valmentajani kanssa sopimaani taktiikkaa. Tiesin olevani erinomaisessa kunnossa, enkä ollut lainkaan huolestunut, vaikka olin ensimmäisen kierroksen jälkeen kaukana kärjestä. Toki aikani on yllättävän hyvä, ja olen ihmeissäni siitä, että löysin noin paljon voimia itsestäni viimeisillä 100 metrillä! Caster on erinomaisessa kunnossa, joten yllätyin päästyäni hänestä ohi niin lopussa.
CASTER SEMENYA: - Oli aika hyvä kilpailu! Vaikka sainkin vain hopeaa, nautin siitä todella - enemmän kuin kullasta kaksi vuotta sitten. Minulla on parempi tunnelma nyt!
JANETH JEPKOSGEI: - Olimme kaikki samalla tasolla, joten päätin ottaa johdon ja juosta muilta jalat alta vauhdilla. Erien jälkeen tunsin itseni hieman väsyneeksi, mutta halusin taas yhden mitalin lisää. Olen tyytyväinen mitaliin, koska niin moni muukin olisi halunnut sitä.
14.35 N 4x100 m LOPPUKILPAILU: Campbell-Brown ei saanut Jeterin etumatkaa kiinni
USA:n ja Jamaikan kaksinkamppailusta odotettiin herkullista näytelmää, sillä ankkureiksi oli kaivettu Carmelita Jeter ja Veronica Campbell-Brown. Huonosti ei Jamaikakaan vaihtanut, mutta Bianca Knight antoi Allyson Felixille ja tämä Marshevet Myersille niin sujuvasti, että Jeter pääsi loppusuoralle yli viiden metrin johdossa. Campbell-Brown läheni ja juoksi suurenmoisen ankkuriosuuden, muttei saanut Jeteriä kiinni. USA:n kulta-aika 41,56, joten kärkiaika parani taas. Hopea-aika 41,70 oli Jamaikan ennätys, jonka alkutahdit takoivat Shelly-Anne Fraser-Pryce, Kerron Stewart ja Sherone Simpson. Euroopan mestari Ukraina otti pronssia, kun Hristina Stui kurotti ohi Trinidad & Tobagon Mixhelle-Lee Ahyen. Luetellaan nyt muutkin pronssinaiset: Olesia Povh, Natalia Pohrebnjak ja Maria Rjemjen.
CARMELITA JETER: - Odotin tätä juoksua innoissani, koska tiesin, että tässä olisi mahdollisuus toiseen maailmanmestaruuteeni täällä, kun vain saisimme kapulan kunnialla radan ympäri. Kun sain kapulan niin hyvässä johtoasemassa, olin varma voitostani. Olen iloinen myös siitä, että säästyin vammoitta täällä, vaikka juoksuja riitti niin paljon!
SHELLY-ANNE FRASER-PRYCE: - Eipä tuohon jäänyt jossittelun tai harmittelun varaa. USA näytti olevansa maailman paras viestijoukkue, ja teimme Jamaikan ennätyksen.
15.00 M 4x100 m LOPPUKILPAILU: USA:n Patton heitti voltin, Bolt ankkuroi Jamaikan ME:hen 37,04!
Näiden kilpailujen viimeinen laji piti yleisön lehtereillä loppuun asti, sillä Usain Boltiahan kansa oli tullut tietysti katsomaan - ketäpä muutakaan. Nesta Carter, Michael Frater ja Yohan Blake olivat muut Jamaikan viestittäjät. USA luotti joukkueeseen Trell Kimmons, Justin Gatlin, Darvis Patton, Walter Dix. Tasaisesti mentiin kolme osuutta, mutta sitten draama päättyi ikävästi, kun Patton kompastui täydestä vauhdista ja lensi kuin räsynukke päänsä kautta ympäri. Bolt ei tietysti tiennyt siitä mitään, vaan lensi maailmanennätykseen 37,04 parantaen kaksi vuotta sitten MM-Berliinissä syntynyttä edellista ME:tä 0,06 sekuntia. Ranska toi toisen eurooppalaisen pikajuoksumitalin - hopean joukkueella Teddy Tinmar, Christophe Lemaitre, Yannick Lesourd, Jimmy Vicaut ajalla 38,20. Saint Kitts & Nevisin 35-vuotias Kim Collins poistuu Daegusta kaksinkertaisena pronssimiehenä. Nyt aikaa 38,49 olivat juoksemassa myös Jason Rogers, Antoine Adams ja Brijesh Lawrence. Aika oli 38,49, josta Puola jäi kiusallisen sadasosan. USA:n lisäksi myös Iso-Britannia keskeytti.
USAIN BOLT: - Minulle jäi tehtäväksi pelkästään kullan kotiin tuominen, koska koko joukkue hoiti hommansa niin loistavasti. Akillesjänteeni on hieman kipeä, joten en voinut juosta kaarretta. Yohan hoiti sen homman kerrassan hienosti!
TEDDY TINMAR: - En olisi voinut tänne tullessani kuvitella, että juhlisin nyt hopeamitalia! Aivan uskomaton juttu, josta kiitos kuuluu joukkueemme valmentajille yhtä lailla kuin meille juoksijoillekin.
Venäjälle jäi kirittävää kotikentällään
USA ja Venäjä (sekä sen edeltäjä Neuvostoliitto) ovat perinteisesti kilpailleet ankarasti eri urheilumuotojen arvokilpailuherruudesta). Venäjälle jäi Daegusta selvästi kirittävää omiin MM-kilpailuihinsa Moskovassa 2013.
USA vei mitalitilaston ykköspaikan lukemin 12+8+5=25 ja jätti Venäjän kakkoseksi tuloksella 9+4+6=19, jossa on kuitenkin selvää nousua Berliiniin 2009 verrattuna.
Venäläiset olivat niin näkyvästi edustettuina myös Neuvostoliiton paidassa, ettei liene suuri vääryys aloittaa kahden suurmaan saaliiden vertailua Helsingistä 1983. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Neuvostoliiton mahti oli korkeimmillaan Tokiossa 1991 eli seuraavalla viikolla Neuvostoliiton hajaantumiseen johtaneiden Moskovan-tapahtumien jälkeen. Venäjän yhteiskunnan ongelmat heijastuivat myös huippu-urheiluun 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, mutta sen jälkeen itänaapuri on päässyt hyvin jaloilleen.
Edelliset mitalisaaliit, USA - N-liitto/vuodesta 1993 Venäjä:
1983: 8+9+7=24 - 6+6+11= 23
1987: 10+4+6=20 - 7+12+6=25
1991: 10+8+8=26 - 9+9+11=29
1993: 13+7+5=25 - 3+8+5=16
1995: 12+2+5=19 - 1+4+7=12
1997: 6+3+8=17 - 1+4+3=8
1999: 10+3+4=27 - 5+4+3=12
2001: 5+5+3=13 - 5+7+6=18
2003: 8+7+1=16 - 7+7+5=19
2005: 14+8+3=25 - 7+8+5=20
2007: 14+4+8=26 - 4+7+3=23
2009: 10+6+6=22 - 4+3+6=13
Kenia pani ennätyksensä uusiksi
Kenia on ennenkin saavuttanut huimasti mitaleita MM-kilpailuissa, mutta nyt sen juoksijat panivat ennätykset uusiksi sarjalla 7+6+4=17
Vertailu toisen afrikkalaiseen kestävyysjuoksun mahtimaahan, Etiopiaan kertoo, että voimasuhteet ovat heilahdelleeet. Yleensä se, jolla on ollut 1 - 2 suurjuoksijaa on korjannut myös "Itä-Afrikan mestaruuden". Kenenisa Bekelen loukkaantuminen ja Tirunesh Dibaban poissaolo verotti tällä kertaa ratkaisevasti Etiopian saalista, joka jäi 1+0+4:ksi.
Edelliset mitalisaaliit, Kenia - Etiopia:
1983: 0+0+0=0 - 0+1+0=1
1987: 3+0+0=3 - 0+0+0=0
1991: 4+3+1=8 - 0+1+0=1
1993: 3+3+4=10 - 1+1+1=3
1995: 2+1+3=6 - 1+1+0=2
1997: 3+2+2=7 - 1+0+0=1
1999: 1+4+1=6 - 2+0+3=5
2001: 3+3+2=8 - 2+3+3=8
2003: 2+1+1=4 - 3+2+2=7
2005: 1+2+4=7 - 3+4+2=9
2007: 5+3+5=13 - 3+1+0=4
2009: 4+5+2=11 - 2+2+4=8
Tarkempi analyysi lajeittain, maanosittain ym. seuraavassa Yleisurheilun Kuvalehden paperiversiossa.
Yleisurheilun Kuvalehti 2/2012 ilmestyy torstaina 5.4.
Aiheina muun muassa:
Hallikauden raportit ja analyysit teemalla "kohti EM- ja olympiakesää"
Olympiamaratonille valmistautuva Leena Puotiniemi
Savon uusi pikajuna Maria Räsänen
Korkeushyppäävät perhenäidit maailman huipulla
Matti Rantasen ajatuksia Kalevan kisoista, Kalevan maljasta ja paljon muustakin
EM-historiikkisarjassa Helsinki 1994
Mielenkiintoisia kolumneja
KLIKKAA YLÄPALKISTA "LEHTI" JA LUE LISÄÄ!
Shanghain Timanttiliiga 19.5.
Rooman Timanttiliiga 31.5.
Tampereen eliittikisat 10.6.
+
jatkuva seuranta kansainvälisistä kilpailuista