Greene aitoi hurjan ajan 47,88 Continental Cupissa

Ison-Britannian 400 metrin aituri David Greene loisti Continental Cupin ensimmäisenä päivänä Kroatian Splitissä.
Euroopan mestaruuden kuuukausi sitten voittanut Greene kukisti fantastisella loppuvedollaan Amerikkaa edustaneen USA:n maailmanmestarin Bernshawn Jacksonin ja voitti ennätyksellään 47,88 jääden vain 0,06 sekuntia Kriss Akabusin vuonna 1992 juoksemasta Ison-Britannian ennätyksestä.

Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Amerikka johtaa 219 pisteellä, kun Eurooppa on koonnut 200, Aasia 148 ja Aasia-Tyynimeri 134 pinnaa.

Myös toinen Amerikan edustaja, Javier Culson ennätti pitkissä aidoissa maaliin ennen viimeiseen aitaan törmännyttä Jacksonia ajalla 48,08, mutta Jackson sentään piti kolmossijansa ajalla 48,62.
- Olen tehnyt entistäkin parempia harjoituksia Barcelonan jälkeen. Ounastelin, ettei kilpailu olisi ohi Jacksonin hurjasta alusta huolimatta, sillä hän on uuvahtanut usein ennenkin. Olen koko kesän taistellut päästäkseni tällaiseen aikaan, ja se tuli nyt, kun vähiten sitä odotin, Euroopan kaikkien aikojen listalla kuudenneksi pompannut Greene kertoi.
Greenestä enemmän juttua Yleisurheilun Kuvalehti 6/2010:ssä, joka ilmestyy viikon päästä.
USA:n Jeremy Wariner on säilyttänyt kuntonsa 400 metrillä erinomaisena. Hän juoksi 44,22, ja jamaikalainen Ricardo Chambers varmisti Amerikalle kaksoisvoiton 0,37 sekuntia perässä.
Tomerana oli myös moukarin Euroopan mestari, Slovakian Libor Charfreitag, joka kiskoi tynkäkilpailun kolmannella kiekalla 79,69.
Kuten niin monesti ennenkin, vitonen meni lähes kävelyksi, mikä tietysti sopi Amerikan Bernard Lagatille, jonka voittolukemat kirjattiin 13,58,23:ksi.

Lemaitrelle jälleen makea voitto

Ranskalainen Christophe Lemaitre liitti jälleen uuden sulan hattuunsa voitettuaan 100 metriä selvästi. Hänen loppuvetonsa toi ohi antigualaisen Daniel Baileyn ajoin 10,06 - 10,10.
Kuulan Euroopan mestari Andrei Mihnevitsh jätettiin kolmanneksi alle 21 metrin kaarella. Christian Cantwell vei voiton amerikkaan erittäin tasaisella sarjallaan 21,41, 21,87, 21,53, 21,53. Tomasz Majewski toi kakkospinnat Eurooppaan 21,22:lla.
Päivän ensimmäinen afrikkalaisvoittaja löytyi 1500 metriltä, kun marokkolainen Amine Laalou kiri 3.35,49, ja etiopialainen Mekonnen Gebremedhin sinetöi kaksoisvoiton 0,21 sekuntia perässä. Kenialaista olympiavoittajaa Asbel Kipropia ei kiinnostanut enää kiriä kunnolla, kun hänellä ei ollut mahdollisuuksia kahden parhaan afrikkalaisen joukkoon eli pisteille.

Phillipsille riitti yksi hyppy

Dwight Phillips sai pituuspaikalla vain yhden mitatun, mutta avauskiekan 834 riitti 24 sentin voittoon ranskalaisesta Kafetien Gomis´sta. Euroopan mestari, Saksan Christian Reif ponnisti kolmanneksi 799:llä.
Aasiakin sai lajivoiton, kun qatarilainen Rashid Ahmed Al-Mannai ponnisti 228.
USA:n Tyson Gay tyytyi Splitissä pelkkään kolmososuuteen Amerikan pikaviestijoukkueessa. Kello pysähtyi voittoaikaan 38,25, kun muut kapulakuskarit olivat Daniel Bailey, Wallace Spearmon ja Churandy Martina.
Euroopan ranskalaisnelikkö tohelsi viimeisen vaihtonsa pitkäksi, ja näin vanha mantere jäi nollille, kun Amerikka nappasi 15 pinnaa.

Rypakova kärkilukemiin, Savigne kolmanneksi

Naisten kolmiloikassa saatiin vihdoin kunnon tulos, kun Aasian kazakstanilainen Olga Rypakova pamautti heti ensimmäisellä kierroksella maailman kauden kärkilukemat 15,25 kivuten kaikkien aikojen listalla 7:nneksi.
Euroopan mestari, Ukrainan Olga Saladuha venytti kolmannellaan 14,70, ja ennakkosuosikki, Amerikan kuubatar Yargelis Savigne jätettiin kolmanneksi 14,63:lla.
Kenialainen maailmanmestari Janeth Jepkosgei piti 800 metrillä komeaa vauhtia: 157,88, mutta kuusi muutakin naista alitti kahden minuutin rajan. Jamaikalainen Kenia Sinclair kukisti venäläisen Euroopan mestarin Maria Savinovan ja sijoittui toiseksi.
Pitkät aidat menivät jamaikalaiselle Nikiesha Wilsonille, joka kiiruhti kauden parhaansa 54,52. Muizat Ajoke Odumosu paransi Nigerian ennätyksen 54,59:ään ja otti kakkossijan Afrikalle.
Euroopan mestarin, Venäjän Natalia Antjuhin syyskunto oli jo ennen tätä todettu laskusuuntaiseksi, ja nyt hän jäikin neljänneksi ajalla 55,19.
Sileällä nelosella koettiin pienehkö yllätys, kun Afrikan botswanalainen Amantle Montsho kiihdytti kauden parhaansa 49,89 ja kukisti sekä Amerikan Debbie Dunnin että Euroopan mestarin Tatjana Firovan.
Kiekossa käytiin kova voittokamppailu, jossa kiinalainen Li Yangfeng kukisti kotiyleisön pettymykseksi Euroopan mestari Sandra Perkovicin 63,79 - 63,29.

Baptiste satasen vikkelin

Satasella kaksoisvoitto meni Amerikkaan, kun Trinidad&Tobagon Kelly-Ann Baptiste jatkoi läpimurtovuottaan maailman huipulle pinkoen 11,05 ja jamakalainen Shalonda Solomon viipyi 11,09.
Kolmosella mentiin odotetusti kirikamppailuun, jossa etiopialainen Meseret Defar pystyi pitämään entisen maannaisensa, Turkille Euroopan mestaruuden voittaneen Alemitu Bekelen takanaan ajoin 9.03,33 - 9.04,08.
Venäläisen keihäänheittäjän Maria Abakumovan alavireinen kausi kirkastui hiukan, kun keppi lensi toisella kiekalla voittolukemaan 68,14, ja kaksi muutakin hänen heittoaan kantoivat pidemmälle kuin Etelä-Afrikan Sunette Viljoenin kakkostulos 62,21.
Tuore Euroopan mestari, Saksan Linda Stahl heitti vain 60,37 ja jäi neloseksi. Seipäässä venäläinen Svetlana Feofanova ylitti vakiotuloksensa 470, mutta brasilialainen Fabiana Murer jäi kolmoseksi 450:llä.
Pikaviestissä Amerikka juoksi karibialaisella joukkueella Cydonie Mothersill, Debbie Ferguson-McKenziem Shalonda Solomon, Kelly-Ann Baptiste voittoajan 43,07. Eurooppaa edustanut ukrainalaiskvartetti jäi 0,70 sekuntia sählättyään toisen vaihtonsa perusteellisesti.