11.12.2011 14:21
Sandra Eriksson otti odotetusti parhaan suomalaissijoituksen maastojuoksun EM-kilpailuissa Velenjessä päädyttyään 22-vuotiaiden naisten kilvassa 14:nneksi 45 sekuntia voittajasta, Ison-Britannian Emma Pallantista.
Alkuvuodesta polvenseudun vammojen vuoksi pitkiä harjoituspausseja pitämään joutunut Eriksson aloitti vahvasti, muttei aivan pystynyt ottamaan kolmannen kerran sijoitusta kymmenen parhaan joukossa.
Viime vuonna pronssille selviytynyt Pallant, jolla on radalta 1500 metrin junioreiden MM-pronssi 2008, ei jäänyt odottelemaan kiriä, vaan ratkaisi voittonsa ennen viimeisen kierroksen alkua.
Pallantin joukkuekaveri Stephanie Twell yritti roikkua mukana jonkin aikaa, mutta joutui tyytymään hopeataisteluun pudoten katkerasti neljänneksi. Brittien täysosuma oli lähellä, sillä Naomi Taschimowitsz otti hopean viisi sekuntia Pallantista, mutta Saksan Corinna Harrer kiilasi väliin pronssille sekunnin kakkossijasta ja tasa-ajalla Twellin kanssa.
Taschimowitz on kansainvälisesti varsin kokematon juoksija, mutta Harrer on ollut EM-maastoissa kahtena edellisvuonna neljäs ja viides. Radalta hänellä on 800 metrin junnujen EM-hopeaa 2009 ja kaksikakkosten 1500 metrin -pronssia tältä vuodelta.
Iso-Britannia vei tietysti ylivoimaisen joukkuemestaruuden ennen Saksaa ja Portugalia.
Lindgren 38:s, Britton karkasi muilta
Elina Lindgren juoksi viisaalla vauhdinjaolla naisten kilpailussa 38:nneksi. Lindgren juoksi ensimmäisen kierroksen aivan letkan hännillä, mutta nosti sijoitustaan matkan edistyessä, mutta ero kärkeen lipsahti kahdeksi minuutiksi ja kuudeksi sekunniksi.
Irlannin Finnouala Britton, 27, otti makean hyvityksen viime vuoden nelossijalleen. Britton meni rohkeasti kärkeen, eikä juuri vilkuillut taakseen. Kulmikkaalta näyttäneessä askeleessa oli voimaa riittävästi, ja se vei Brittonin mestariksi.
Ison-Britannian Gemma Steel haastoi Brittonia pitkään, mutta jäi pronssille, kun Portugalin Dulce Felix ohitti hänet loppusuoralla kahden sekunnin erolla hävittyään Brittonille seitsemän sekuntia. Italian Nadia Ejjafini oli neljäs jo yhdeksäs sekuntia pronssista.
Felix, 29, kirkasti viimevuotista mitaliaan pykälän, ja Steel, 26 omaa sijoitustaan peräti 24 pykälää.
Brittien tasaisuus riitti joukkuekultaan yhdeksän sijalukupistettä Portugalin edellä, ja Saksan nappasi pronssin tasapisteillä Ranskan kanssa. Ratkaisu löytyi neljänneksi parhaista juoksijoista: Susanne Hahn oli 30:s ja Severine Hamel 34:s.
Rantanen 30:s, Goreckalle kirivoitto
Naisjunioreiden voitosta jäivät taistelemaan Ison-Britannian Emelia Gorecka ja Romanian Ioana Doaga, ja loppukiritaistelussa Gorecka oli sekunnin parempi.
Vasta 17-vuotias Gorecka otti jo viime vuonna EM-maastopronssia ja tänä vuonna junioreiden EM-vitoselta hopeaa. Kaksi vuotta häntä vanhempi Doaga kiri Tallinnan 1500 metrillä EM-pronssille.
Yhtä selvästi jäi pronssista kamppailemaan kaksikko Serbian Amela Terzic - Venäjän Gulshat Fazlitdinova, ja himmein mitali meni Tallinnan kolmosen kullan vieneelle Terzicille kahden sekunnin erolla, mutta jo yhdeksän sekuntia kärjestä.
Pohjoismaiden mestari Viivi Rantanen oli odotetusti paras suomalainen sijoituttuaan 30:nneksi 53 sekuntia kärjestä. Oona Kettunen hävisi hänelle 17 sekuntia ja päätyi 42:seksi. Anette Haukilahti sijoittui 70:nneksi ja Ilona Välimäki 75:nneksi.
Joukkuemitalit menivät Iso-Britannialle, Venäjälle ja Saksalle. Suomalaisnelikön pisteet riittivät 11. sijalle.
Siikaluoma 57:s, kulta Safiulinille
Miesjunioreiden voitto ratkesi neljän kovan nuorukaisen loppukirissä. Venäjän Ildigar Safiullin nykäisi ratkaisevasti ylämäentöppyrässä puoli kilometriä ennen maalia ja otti voiton kahden sekunnin erolla Ison-Britannian Richard Goodmaniin ja Venäjän Vladimir Nikitiniin. Ranskan Romain Collenot-Spiret´n oli tyytyminen nelossijaan kaksi sekuntia hopeasta ja pronssista.
Martti Siikaluoma juoksi odotuksiin nähden melko hyvin, vaikka sijoitus olikin vsasta 57:s. Erittäin tasaisessa letkassa eroa kärkeen tuli minuutti ja kymmenen sekuntia.
Poikien joukkuekulta meni briteille ennen Venäjää, joka sai kolme juoksijaa seitsemän parhaan joukkoon, mutta neljäs oli vasta 49:s, kun kaikki britit ylsivät 11 parhaan sakkiin. Collenot-Spiretkin sai mitalin, kun Ranska otti joukkuepronssin niukasti Ukrainan edellä.
Lebidin valtakausi katkesi
Ukrainan Serhii Lebidin valtakausi miesten sarjassa katkesi tylysti. Kymmenettä kultaansa hakenut Lebid ei selvinnyt maaliin Belgian Atelaw Yeshetela Bekelen voittamassa kilvassa.
Bekele ei joutunut tiukalle, sillä jätti toisen etiopialaislähtöisen juoksijan, viimevuotisen sijoituksensa uusineen Espanjan Ayad Lamdassemin viiden sekunnin päähän. Lamdassemin jälkeen maaliin tulivat sekunnin välein Portugalin Jose Rocha, Ranskan Hassan Chahdi ja Irlannin Joseph Sweeney.
Marraskuussa 2008 Belgian kansalaisuuden saanut Bekele, 24, otti toisen EM-maastomitalinsa, sillä hän sijoittui vuonna 2009 kaksikakkosissa kolmanneksi. Viime syksynä hän juoksi miesten sarjassa 54:nneksi.
Lamdassem, 30, oli lähellä mitalia jo Barcelonan EM-kympillä 2010, mutta sai taipua viimeisellä kierroksella neljänneksi. EM-maastoissa hän juoksi ensimmäisen kerrna vuonna 2009 sijoittuen viidenneksi. Jo 35-vuotias Rocha sijoittui viimeksi vasta 40:nneksi, mutta edelliskerralla 6:nneksi.
Norjalle kaksi mitalia 22-vuotiaissa
Kaksikakkosissa miehissä Ranskan Florian Carvalho ei löytänyt voittajaansa. Terävä viimeisen kierroksen kiri puri, kuten junioreissa vuosina 2007 - 2008 hopeaa kultaa sekä kaksikakkosissa 2009 -2010 neljänneksi ja toiseksi päätyneelle lupaukselle kuuluikin.
Carvalholta löytyy nopeutta, sillä hän juoksi 1500 metrillä kaksikakkosten Euroopan mestaruuden viime kesänä Ostravassa ja oli EM-junioreiden 800 metrillä neljäs jo vuonna 2007. Ison-Britannian James Wilkinson, toissa vuoden junioreiden EM-esteiden kakkonen ja -maaston kolmonen, hävisi kolme sekuntia.
Norjalaiset odottivat mitalia, eivätkä pettyneet. EM-Ostravan kympillä kultaa juhlinut Sondre Nordstad Moen kävi ankaran kamppailun Saksan Richard Ringerin kanssa pronssista ja nappasi sen maalikamerakuvan perusteella.
Vielä suurempi riemu repesi joukkuetulosten selvittyä. Kun Ostravassa vitosen voittanut Sindre Buraas sijoittui 9:nneksi, maileri Henrik Ingebrigtsen 15:nneksi ja Hans Kristian Flöystad 32:seksi, Norja löi britit sijalukupinnoin 59 - 76. Ranska oli kolmas täpärästi Espanjan edellä.
Ranska otti joukkuekullan 25 pisteen erolla Iso-Britanniaan, ja pronssi meni Espanjaan ennen Portugalia.
Velenjessä juostiin pilvipoutaisessa säässä, eikä ruohikkorata velliintynyt kovin pehmeäksi. Muut tarkenivat normaaleissa kilpajuoksuasuissa, mutta suomalaiset juoksivat pitkissä trikoohousuissa.
Yleisurheilun Kuvalehti 2/2012 ilmestyy torstaina 5.4.
Aiheina muun muassa:
Hallikauden raportit ja analyysit teemalla "kohti EM- ja olympiakesää"
Olympiamaratonille valmistautuva Leena Puotiniemi
Savon uusi pikajuna Maria Räsänen
Korkeushyppäävät perhenäidit maailman huipulla
Matti Rantasen ajatuksia Kalevan kisoista, Kalevan maljasta ja paljon muustakin
EM-historiikkisarjassa Helsinki 1994
Mielenkiintoisia kolumneja
KLIKKAA YLÄPALKISTA "LEHTI" JA LUE LISÄÄ!
Shanghain Timanttiliiga 19.5.
Rooman Timanttiliiga 31.5.
Tampereen eliittikisat 10.6.
+
jatkuva seuranta kansainvälisistä kilpailuista