09.12.2011 08:59
Yleisurheilun Kuvalehti 8/2011 ilmestyy perjantaina 16.12.
Aiheina muun muassa:
- Vuoden kansainvälinen tilastokatsaus
- Vuoden yleisurheilija Leo-Pekka Tähti
- Juoksijakaksoset Meri ja Viivi Rantanen
- Kenian juoksijatähti Viivan Cheruyiot
- MM-tulostasoanalyysiä
- Timo Kujanpään ja Antti Pihlakosken kolumnit
*Klikkaa yläpalkista "lehti ja tutustu tarkemmin"!
VIELÄ EHDIT TILATA YUKL:N KOKO VUODEKSI 2012!
Tähden tie maratoonarista sprintteriksi
Leo-Pekka Tähti on paralympiakisojen pyörätuolikelauksen pikamatkojen kolminkertainen kultamitalisti. Hän on juhlinut myös MM- ja EM-kultaa ja takonut pisteitä Espanjassa.
Tähti on melkein pyörtynyt Vuoden urheilija-valintatilaisuudessa ja kokenut voittoputken katkeamisen suurena helpotuksena.
Henkseleiden paukuttelua välttelevän supertähden ura jatkuu vielä ainakin viisi vuotta. Mielenkiintoisinta on se, että hän on löytänyt parhaan lajinsa ikään kuin uimalla vastavirtaan.
Suomen Urheiluliitto valitsi maailmanmestari Tähden vuoden 2011 parhaaksi suomalaiseksi yleisurheilijaksi ensimmäisenä vammaisurheilijana. Hän päihitti niin Jonathan Åstrandin, Olli-Pekka Karjalaisen kuin kaikki keihäänheittäjätkin.
– Valinta tuli itselleni varsin yllättävänä, koska en ollut uhrannut ajatuksiani kyseiselle valinnalle lainkaan. Valinta tuntuu erittäin hyvälle, ja arvostan vuoden yleisurheilija palkinnon erittäin korkealle. Tämän kaltainen julkisuus tekee hyvää koko vammaishuippu-urheilulle, kertoo Leo-Pekka Tähti joulukuussa hyvin sujuneelta harjoitusleiriltä Etelä-Afrikasta.
Juoksijat siirtyvät yleensä lyhyiltä matkoilta pitkille matkoille, mutta porilainen Tähti teki päinvastoin. Hän aloitti kilpailu-uransa maratoonarina. Hän kelasi 15-vuotiaana vuonna 1998 puolimaratonin Euran maratonilla, joka oli varsinaisesti juoksukilpailu.
Tähti tahtoo edelleen olla maailman paras. Hän voi keskittyä ensi vuoden suurkilpailuissa yhteen lajiin, koska ohjelmassa ei ole 200 metrin kelausta.
–Tavoittelen Lontoon paralympiakisoissa 100 metrin kultamitalia. Olen pettynyt, jos sitä ei tule. Aion voittaa ensi vuonna myös EM-kultaa Hollannin Staadskanaalissa.
Tähden kovin vastustaja ensi vuoden arvokilpailuissa on todennäköisesti saksalainen Marc Schuh, joka myös on maailmanlistan ykkönen 400 metrillä.
– Minulla ei ole tapana paukutella henkseleitä, mutta Schuhin pitää keskittyä Lontoossa vain sataselle, jos hän aikoo voittaa minut.
Kehitys ei ole pysähtynyt tyytyväisyyteen
Tähden ura ei ole todellakaan ollut mikään tähdenlento.
–Kilpailen vielä Rion paralympiakisoissa 2016.
Mitä aiot tehdä urheilu-uran jälkeen?
–En tiedä vielä tarkemmin, mutta haluan työskennellä vammaisurheilun parissa. Suhtaudun tulevaisuuteen avoimin mielin, Tähti sanoo haastattelun päättyessä kiivetessään ketterästi pyörätuolista autoonsa.
Tähden uran jatkuminen ei ole ainakaan asenteesta kiinni. Hänen mottonsa on: ”Kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen.” Tähden kehitys ei ole kuitenkaan pysähtynyt, vaikka hän on ollut urallaan monesti myös tyytyväinen suoritukseensa.
****
Nummi-Pusulan juoksevat lähettiläät
Kestävyysjuoksijat Meri ja Viivi Rantanen yllättyivät iloisesti palatessaan kotiin heinäkuun lopulla junioreiden EM-kilpailuista Tallinnasta. Pusulan torilla heitä vastassa oli 50 seurakaveria Nummen Kipinästä.
Aihetta juhlaan oli, sillä Meri juoksi Tallinnassa 3000 metrillä neljänneksi sekä 5000 metrillä viidenneksi ja hänen kaksoissiskonsa Viivi 3000 metrin estejuoksussa kymmenenneksi. Rantasilla oli Tallinnassa Nummi-Pusulasta matkustanut 40 hengen huutosakki.
Tuhannen asukkaan Pusulan kylässä oli kesällä todellinen yleisurheilubuumi. Ne, jotka eivät päässeet Tallinnaan paikan päälle, seurasivat Rantasten juoksuja reaaliajassa paikallisessa ravintolassa, Pusulan krouvissa.
Lokakuussa 18 vuotta täyttäneet Rantasen kaksoset piristivät Suomen enimmäkseen mollivoittoista yleisurheilukesää. He ovat kehittyneet tänä vuonna huikeasti. Meri Rantanen on parantanut 1500 metrin ennätystään 26 sekunnilla, 3000 metrin ennätystään 48 sekunnilla ja 5000 metrin ennätystään minuutilla ja 40 sekunnilla. Viivin vastaavat lukemat ovat 23, 38 ja 32 sekuntia.
Pusulalaisen Antti Linnakosken valmentamat Rantaset hallitsivat tänä vuonna 19-vuotiaiden SM-kilpailuja mielin määriin. Meri voitti helmikuussa hallissa SM-kullat 800 ja 1500 metrillä. Hän voitti huhtikuussa kymmenen kilometrin maantiejuoksun, toukokuussa neljän kilometrin maastojuoksun ja elokuussa 1500 metrin sekä 3000 metrin ratajuoksujen Suomen mestaruudet eli kaikki kauden SM-kilpailunsa.
Viivi voitti 2000 metrin estejuoksun mestaruuden ja sijoittui 3000 metrillä toiseksi. Lisäksi hän juoksi hopeaa maastossa sekä pronssia maantiellä ja hallissa 1500 metrillä.
Meri ei osallistunut akillesjänteen tulehduksen vuoksi syksyn maaston edustustehtäviin, mutta Viivilt nekin hoituivat. Hän voitti Uddevallassa Pohjoismaiden mestaruuden ja sijoittui Velenjen EM-kilpailuissa parhaana suomalaisena 10:nneksi.
– Tavoittelin PM-maastoissa mitalia. Voitin muun muassa Oona Kettusen, jota en voittanut kesällä kertaakaan. En olisi voittanut PM-kultaa, jos Meri olisi ollut mukana, Viivi vähättelee.
****
Vuosi 2011 nosti taas uusia tähtiä pinnalle
Kenian Patrick Makaun maratonaika 2.03.38 jäi yleisurheiluvuoden 2011 ainoaksi miesten maailmanennätykseksi, mutta se ei tarkoita sitä, että vuosi olisi ollut tylsä - päinvastoin.
Yllättäviä käänteitä nähtiin monessakin lajissa pitkin kesää, ja ne jatkuivat myös Daegun MM-kilpailuissa syksyllä.
Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n vuoden parhaaksi mieheksi jälleen kerran valitsema Jamaikan pikakiituri Usain Bolt järjesti taas väriä ja värinää radoille, muttei pelkästään nopeudellaan.
Boltin asema maailman nopeimpana miehenä ei ole mitenkään itsestään selvää, kun Lontoon olympiakisoihin on aikaa seitsemän ja puoli kuukautta. Hänen maanmiehensä Yohan Blake heitti jo tänä vuonna 200 metrin ajallaan 19,26 sellaisen haasteen, ettei Boltilla ole varaa vähäiseenkään ylimielisyyteen.
Pikamatkoilta löytyi myös muita uusia tähtiä: Grenadan Kirani James ja Rondell Bartholomew 400 metrillä sekä USA:n Jason Richardson 110 metrin aidoissa. James ja Richardson ylsivät maailmanmestareiksikin.
Naisten yleisurheiluvuosi 2011 muistetaan ennen muuta Australian pika-aiturista Sally Pearsonista, jonka Daegun MM-kilpailujen voittoaika 12,28 palautti mieleen 1980-luvun.
Yksi kaksi maailmanennätystäkin naiset saivat aikaan. Saksan Betty Heidler paukautti moukaria alkukesästä 79,42, mutta Venäjän Vera Sokolova käveli 20 kilometriä aikaan 1.25.08 jo helmikuussa. Kummastakaan ei tullut maailmanmestaria.
Daegussa häikäisivät Pearsonin ohella Kenian Vivian Cheruiyot 5000 ja 10000 metrillä, Venäjän Maria Savinova 800 metrillä ja Julia Zaripova esteissä, USA:n Lashinda Demus 400 metrin aidoissa, Uuden-Seelannin Valerie Adams kuulassa, Venäjän Maria Abakumova ja Tshekin Barbora Spotakova keihäässä sekä Venäjän Tatjana Tshernova seitsenottelussa.
USA:n Carmelita Jeter ja Jamaikan Veronica Campbell-Brown taistelivat tasapäisesti maailman nopeimman naisen tittelistä, mutta Botswanan Amantle Montsho rikkoi totuttuja asetelmia 400 metrillä.
Venäjän Jelena Isinbajevan paluun vaisuudesta huolimatta seiväs muodostui kivikovaksi lajiksi niin talvella kuin kesällä, eikä Heidler ollut ainut onnistuja moukarissa; 50. tuloksen paraneminen 1,55 metrillä viime vuodesta kielii tasosta jos mikä.
Venäjän Anna Tshitsherova palasi äitiyslomalta ja riisti korkeuskuningattaren kruunun Kroatian Blanka Vlasicilta. Yksi lajinsa ylivoimaisimpia oli Venäjän kävelijä Olga Kaniskina, joka jatkoi suvereenia kultaputkeaan 20 kilometrin kävelyssä.
****
Vain olympiakulta puuttuu Cheruiyotilta
Kenian kestävyysjuoksija Vivian Cheroiyot oli yksi tämän vuoden ylivoimaisimmista yleisurheilijoista voitettuaan kaikki arvokilpailustarttinsa.
Espanjan Punta Umbriassa Cheruiyot, 28, porhalsi ensimmäiseen maaston maailmanmestaruuteensa, ja Etelä-Korean Daegusta tuli tuplajättipotti, kun hän uusi 5000 metrin MM-kultansa ja valloitti myös 10000 metrin mestaruuden.
Tuntuu lähes uskomattomalta, että ensi kesänä tulee kuluneeksi 12 vuotta Cheruiyotin olympiadebyytistä. Sen aikoihin Cheruiyot oli nuori koulutyttö, mutta Lontoon tuliterälle olympiastadionille hän lähtee ennakkosuosikkina, joka tiedostaa hetken tärkeyden.
- Elämäni suurin intohimo on voittaa jonain päivänä olympiakultaa. Olen suunnannut katseeni Lontooseen jo pitkään, hän vahvistaa.
Cheruiyot luo uskoa myös kotimaansa, ja miksei koko itäisen Afrikankin naisille, joiden elämään ovat perinteisesti kuuluneet hyvin varhainen avioituminen ja perheen perustaminen.
Cheruiyot on osoittanut esimerkillään, että on olemassa toinenkin tie. Hän asetti urheilu-uransa etusijalle, mikä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.
- Tiedän, että minun ja muiden kenialaisnaisten mitalijuoksuja Daegussa seurasi joukko erittäin lupaavia tyttöjä. Heillä on mahdollisuus samaan, mutta heidän on myös oltava valmiit harjoittelemaan ainakin 5 - 6 vuotta erittäin kovaa, ennen kuin tällaiset saavutukset ovat heidän ulottuvillaan, Cheruyiot muistuttaa.
****
Muita aiheita:
Kari Saarinen jäähyväishaastattelussaan: "Urheilu on jatkuvaa muutosta"
Talkooväki ei lopu IK Falkenista
Heimo Elosen mielestä kaikki ei mennyt ihan kohdalleen tämän vuoden yleisurheilussa
Timo Kujanpää muistelee edesmennyttä Tapio Pekolaa
SUL:n puheenjohtaja Antti Pihlakoski muistuttaa kolumnissaan urheilun ja liikunnan
monimuotoisista arvoista
Yleisurheilun Kuvalehti 3/2013 ilmestyy perjantaina 24.5.
- Henkilökuvassa MM-rajan rikkonut kävelijä Anne Halkivaha
- Nuorina urheilijoina moukarinheittäjät Ilmari Lahtinen ja Juho Saarikoski
- Laaja kesäkauden ennakkokatsaus lajiryhmittäin
- Tampereella pian kaikki valmiina EM-kilpailuihin
- Maaston ja maantien SM:t
- Heimo Elonen tarkastelee pika-aitamaailmaa
- Matti Hannus kertoo muun muassa korkeushyppääjä Derek Drounista
La 18.5. Timanttiliiga 2/14 Shanghai
Su 9.6. Eliittikisat 1/5 Joensuu
La 22.6. - su 23.3. EM-joukkuekilpailu 1-liiga Dublin LIVE