04.08.2010 14:25
Miesten ja naisten Suomen mestaruudet ovat jaossa torstaista alkaen Kainuun pääkaupungin Kajaanin Vimpelinlaakson stadionilla.
Lukuisten henkilökohtaisten ennätysten lisäksi Kajaanissa saatetaan rikkoa Kalevan kisojen lämpötilaennätys, sillä lauantaiksi ja sunnuntaiksi on luvattu 31 - 33 asteen lukemia.
Jännitettävää riittää, sillä hyvin harvassa lajissa näyttää olevan ylivoimaista suosikkia.
Jopa vuonna 1998 alkanut Olli-Pekka Karjalaisen voittoputki moukarinheitossa on uhattuna, sillä EM-Barcelonassa 10:nneksi nakannut Karjalainen on hävinnyt tänä kesänä sekä David Söderbergille että Tuomas Seppäselle.
Tero Pitkämäki yrittää palata kahden vuoden tauon jälkeen valtaan keihäänheitossa, mutta edelliskesien mestareilla Tero Järvenpäällä ja Teemu Wirkkalalla on sanansa sanottavana. Myös Ari Mannio ja Antti Ruuskanen himoitsevat arvokasta titteliä, eikä unohtaa pidä Harri Haataistakaan.
Robert Häggblom ja Seppo Kujala taistelevat kuulakullasta, ja kiekossa odotetaan kovaa kaksinkamppailua Mikko Kyyrön ja Frantz Krugerin välillä.
Jännittävät juoksumatkat
Miesten 15 metrille ovat ilmoittautunet Jonas Hamm, Niclas Sandells ja Mikael Bergdahl. Kamppailussa voi käydä melkein miten vain.
Esteissä nähdään Joonas Harjamäen ja Janne Ukonmaanahon yhteenotto, ja pisimmillä ratamatkoilla välejään selvittelevät Matti Räsänen ja Jussi Utriainen.
Jonathan Åstrand voittanee 200, Matti Välimäki 400 ja Mikko Lahtio 800 metriä, ja vähintään yhtä suuri suosikki on Jussi Heikkilä pitkissä aidoissa, joissa superlupaus Oskari Mörö viimeistelee nuorten olympiareissulle Singaporeen.
Sen sijaan lyhyiden aitojen asetelma heitti kuperkeikkaa Juha Sonckin poisjäännin vuoksi. Sonckin takareiteen tuli Barcelonan EM-alkuerässä peräti kymmenen sentin repeä, eli hänen kautensa loppui siihen. Antti Korkealaakso on nyt ykkössuosikki, mutta Markus Vilenkin tule lujaa.
Satasen voi voittaa kuka tahansa joukosta Åstrand, Hannu Hämäläinen, Joni Rautanen, Hannu Ali-Huokuna - toisin sanoen Barcelonassa SE:n juosseesta pikaviestijoukkueesta, eikä unohtaa sovi myöskään Jarkko Ruostekiveä ja Visa Hongistoakaan.
Jarkko Kinnunen ei toipunut EM-viisikymppisen karmeasta kokemuksestaan uhkaamaan Antti Kempasta 20 kilometrillä kävelyssä. Yksi kysymysmerkki on, kestääkö Mikko Halvarin kyynärpää kymmenottelua.
Kuka voittaa pituuden?
Yksi mielenkiintoisimmista lajeista on miesten pituushyppy, jossa Tommi Evilä saa kimppuunsa vinon pinon haastajia: EM-seiska Petteri Laxin, Otto Kilven ja Mikko Kivisen.
Eemeli Salomäki kaivoi Barcelonassa pussistaan aivan uuden seipään, jota hän toivottavasti pääsee käyttämään Kajaanissakin. Se olisi merkki sitä hyvästä tuloksesta, kenties 565 - 570:stä.
Korkeuden ylivoimainen suosikki on Osku Torro, ja kolmiloikassa Aleksi Tammentielle ei ole näköpiirissä uhkaajia.
Räsäselle ensimmäinen naisten SM-kulta?
Naisten lajeissa suosikit ovat selvempiä, mutta muutama kysymysmerkkikin löytyy.
Sari Keskitalo voittanee 100 metriä, mutta joko Ella Räsänen tai Anna Hämäläinen yllättää hänet 200 metrillä? Räsänen on joka tapauksessa 400 metrin selvä ykkössuosikki
Mari Järvenpää on päässyt niin hyvään kuntoon, että voittanee 800 ja 1500 metriä, mutta 5000 ja 10000 metrin mestareita on hankalampi ennustaa. Vitosella Sanni Klemelä on suosikki, mutta kymppille tulevat myös yki kolmekymppiset maratoonarit Sanna Kullbergin ja Laura Markovaaran johdolla mukaan ja voivat olla kuumassa ilmassa kovia.
Pika-aidat menevät ilman haavereita Nooralotta Nezirille, ja Emma Millardille voi Ilona Rannan kukistaminen olla edelleen liian kova paikka.
Anne Halkivaha ja Tiina Muinonen havittelevat tiukimmin 10 kilometrin kävelyn kultaa, ja Niina Kelo on valmis vastaanottamaan Maiju Mattilan haasteen seitsenottelussa.
Molemmat osallistuvat myös yksilölajeihin. Kelo on kova kuulassa Johanna Pulkkisen puuttuessa polvileikkauksen vuoksi, mutta Hennariikka Järvinen ja Satu Helin eivät helpolla voittoa luovuta.
Mattila puolestaan uhkaa Hanna Grobleria, Tiina Hakasta ja Mari Sepänmaata korkeudessa. Seipäässä katsotaan, onko Minna Nikkanen SE-kunnossa ja onko Vanessa Vandy päässyt lähellekään hänen kuntoaan.
Pituudessa Noora Pesolaa tuskin yllätetään, vaikka Sofia Sadeharju onkin valmis haastamaan. Kolmiloikassa kaikki on auki, sillä Elina Sorsan ja Kristiina Mäkelän lisäksi halajaa muuta muukin.
Moukarin kullan ottaa Merja Korpela ja hopean Lena Solvin. Pronssista kamppailee kokenut Sini Latvala nuorempiaan vastaan.
Keihäässä nähdään uunituore maailmanmestari, junnujen MM-sankari Sanni Utriainen, joka pääsi kesän parhaaseen kuntoonsa juuri sopivaan aikaan. Utriaisella on tilaisuus tehdä keihäshistoriaa, sillä Kalevan kisat eivät tunne kahden polven mestariperhettä.
Sannin isä Esa Utriainenhan voitti yllättäen Helsingin Kalevan kisoissa 1979. Oona Sormusella ja Jelena Jaakkolalla on sanansa sanottavana siihen.
Ystävykset Sanna Kämäräinen ja Tanja Komulainen iskevät tulisesti yhteen kiekkoringissä, eikä voittajaa pysty ennustamaan.Pääsette mukaan Kalevan kisojen tunnelmiin tuoreeltaan internetissä www.yleisurheilu.fi ja www.sul.fi sekä järjestäjien sivuilla www.kalevankisat.fi
Yleisurheilun Kuvalehti kertoo kisoista numerossaan 6/2010, joka ilmestyy 10. syyskuuta.
Yleisurheilun Kuvalehden numero 1/2012 ilmestyy perjantaina 3.2.
Aiheina:
- henkilökuvassa korkeushyppääjä Jussi Viita
- nuoren urheilijan haastattelussa moniottelija Juuso Hassi
- ulkomaisista tähdissä esittelyssä USA:n hyppääjät Christian Taylor ja Will Claye
- seiväsvalmentaja Steve Ripponin mietteitä Etelä-Afrikan-leiriltä
- Maailman ympäri -osiossa päähenkilönä seitsenottelija Tatjana Tshernova
- EM-historiasarjassa palaamme Helsinkiin ja vuoteen 1971
- MM-halliennakko
- Mikko Karpin ja Arto Kuusiston kolumnit ym.
Klikkaa yläpalkista "lehti" ja lue lisää!
4.2. Tähtien kisat Tampere (LIVE-seuranta)
4. - 5.2. SM-hallimoniottelut
11.2. Norja - Suomi - Ruotsi -hallimaaottelu
18. - 19.2. SM-hallit Tampere (LIVE-seuranta)