Helsinki City Marathonille lähes 6500 juoksijaa

Tämänvuotinen Helsinki City Marathon juostaan lauantaina 14.8. kello 15 alkaen, ja mukaan on ilmoittautunut lähes 6500 juoksijaa eli kilpailun historian toiseksi suurin lukema. Juhlamaratonin lähtö- ja maali sijaitsevat Mäntymäentiellä Paavo Nurmen patsaan luona.

Ensimmäinen Helsinki City Marathon juostiin 26.7.1981. Jo tuolloin mukaan ilmoittautui 1574 juoksijaa. Näistä juoksijoista 24 on juossut kaikki Helsinki City Marathonit.
Juoksijoiden joukossa on tänäkin vuonna joukko eliittiurheilijoita. Naisten sarjassa Venäjän Margarita Plaksina lähtee hakemaan kolmatta perättäistä voittoaan. Miesten sarjassa saman maan Pavel Andrejev yrittää uusia viimevuotisen voittonsa.
Helsinki City Marathon on lyönyt itsensä hyvin läpi myös kansainvälisenä juoksutapahtumana. Tänä vuonna mukana on 880 ulkomaalaista juoksijaa, jotka edustavat 56 eri kansallisuutta. Molemmat luvut ovat HCM:n historian korkeimpia.
- Tämän kokoisen tapahtuman järjestäminen ilman osaavien ja motivoituneiden vapaaehtoisten panosta olisi mahdotonta, kertoo kilpailunjohtaja Pertti Raunio.
Näin ollen kilpailuorganisaatio kasvaakin lähes 900 henkilön kokoiseksi. Mukana olevista vapaaehtoisista valtaosa on ollut mukana Helsinki City Marathonin järjestelyissä mukana jo useamman vuoden ajan - osa jopa läpi tapahtuman 30-vuotisen historian.
Vapaaehtoiset toimivat mm. huollon eri tehtävissä ja liikenteenohjauksessa. Lisäksi apua tarvitaan mm. keskeyttäneiden kuljettamisessa ja tapahtumanaikaisessa viestinnässä.
Ennen maratoonarien urakan alkua Eläintarhan kentällä juostaan lasten Minimaraton. Aamukymmenestä alkaen radalla nähdään lähes tuhat lasta. Juostavat matkat on mitoitettu syntymävuoden mukaan niin, että pienet maratoonarit juoksevat joko yhden tai kahden kilometrin verran.