Kalevan kisoihin myytiin 18400 pääsylippua - Ruotsi-otteluun tulossa yleisöryntäys

Haasteellinen lipunmyynti onnistui Kajaanissa elokuun 5.- 8. päivinä järjestetyissä Kalevan kisoissa.
Kisoihin myytiin yhteensä noin 18 400 lippua, mutta Vimpelinlaakson stadionilla kilpailuja seuraamassa käyneiden määrä nousi selvästi suuremmaksi.

Vierailijoita oli kolmen ja puolen helteisen kilpailupäivän aikana yhteensä 25 500, jotka koostuvat muun muassa katsojista, urheilijoista taustajoukkoineen, talkoolaisista ja mediasta.
Myydyistä lipuista yritysmyynnin osuus oli 8900 lippua. Piletin, RTG:n ja Kainuun Liikunnan ennakkomyynnin saldo oli 2500 lippua. Portilta lipun osti 7000 katsojaa. Päivittäinen kävijämäärä jakautui seuraavasti: torstai 4000, perjantai 5500, lauantai 7000 ja sunnuntai 9000.
Vaikka kisat järjestettiin EM-kilpailujen jälkeen, ne kiinnostivat myös mediaa. Tietoa tapahtumista välitti peräti 150 median edustajaa printti- ja sähköisestä mediasta sekä YLEstä.
- Yleisön ja median määrä osoittaa selvästi sen, että yleisurheilulla on paikka urheilevan Suomen sydämessä, toteaa Kalevan kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Erkki Hulkkonen sanoo.
Kisojen taloudellinen tulos selviää syksyn aikana. Se jaetaan Kajaanin Kipinän ja muiden järjestelyissä mukana olleiden yleisurheiluseurojen sekä Kainuun Liikunnan kesken.
- Kisoista saatu palaute on ollut äärimmäisen positiivista. Siitä kiitos kuuluu kainuulaiselle talkooväelle, joka jälleen kerran osoitti ammattitaitonsa eri alueilla”, Hulkkonen korostaa.

Maaotteluun myyty jo 46500 lippua

Jo 46 500 katsojaa on varmistanut paikkansa 27.–28.8. Helsingin Olympiastadionilla käytävään Suomi—Ruotsi-maaotteluun. Lauantain liput ovat myyneet erinomaisesti ja perjantainkin osalta katsomot ovat täyttynyt viime päivien aikana kiihtyvällä vauhdilla.
– Lauantaille osa katsomoista on lähes loppuunmyytyjä. Esimerkiksi takasuoran paikat ovat kortilla, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Saarinen kertoo.
Suomi—Ruotsi-maaottelu on tutkitusti suomalaisten mielestä kiinnostavin kotimainen urheilutapahtuma. Tämä kiinnostus näkyy myös yleisölipunmyynnissä. Lipunmyynnin tahdista voidaan päätellä, että Olympiastadionin lehterit täyttyvät molempina päivinä.

Liput kannattaa hankkia nyt

Maaottelun kilpailorganisaatio kehottaa katsojia hankkimaan lippunsa hyvissä ajoin, jotta turhalta jonottamiselta vältyttäisiin. Lippuja kuitenkin myydään vielä maaottelupäivinä Olympiastadionin etukentälle rakennettavalla kisatorilla.
Tämän lisäksi vielä porteillakin myydään lippuja käteisellä, jos kyseisen katsomon paikkoja sattuu olemaan jäljellä.
– On hienoa huomata, että suomalainen yleisurheilu kiinnostaa ja saa massat liikkeelle. Maaottelun tunnelmaa on mahdotonta kuvailla, se on pakko kokea, Saarinen toteaa.