10.01.2011 10:50
Iso osa suomalaisista maajoukkueyleisurheilijoista harjoittelee paraikaa eteläisessä Euroopassa tai jopa kauempana. Merkittäviä jobinposteja ei ole kuulunut, vaan varsinkin pikajuoksijoilla ja hyppääjillä on tiukkana tavoiteenaan kilpailla Pariisin EM-hallissa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Miesten pikajuoksumaajoukkue ahertaa käytännössä kokonaisuudessaan Teneriffalla, jonne Hannu Hämäläinen ja Jonathan Åstrand menivät jo marraskuun puolella.
Mitä porukalle kuuluu, pikajuoksujen ja hyppääjien lajipäällikkö Jorma Kemppainen?
- Lajivalmentaja Petteri Jousteelta tuli juuri sellaista viestiä, että Teneriffalla kaikki on ok. Kuulumiset eivät olleet ylimaallisen hienoja eivätkä ylimaallisen huonoja.
- Myös viime vuonna vastoinkäymisiä kokeneet Jarkko Ruostekivi ja Visa Hongisto ovat päässeet oikein virkeään rytmiin. Joni Rautasella oli ennen etelään lähtöä hieman etureisiongelmia, muttei ole enää.
Hannu Hämäläinen empi joulukuisessa haastattelussamme, ottaako hän EM-hallit tavoitteekseen. Onko Hannu tehnyt jo päätöksensä?
- On, ja kyllä hän, kuten kaikki muutkin pikaviestimaajoukkuemiehet tähtäävät Pariisiin tosissaan. Hannu etsii hallikilpailuja muualta Euroopasta, mutta muille helmikuun alun hallimaaottelu Ruotsia ja Norjaa vastaan antaa tarkempaa suuntaa.
- Jos Tampereella liikahtaa alle 6,70:n, Euroopasta löytyy varmasti kilpailuja. Jos ajat ovat 6,7-alkuisia, Pariisia kohti yritetään pääasiassa kotimaan kilpailujen kautta.
Onko kärkipikajuoksijoita muualla kuin Teneriffalla juuri nyt?
- Jasmin Showlah lähti Malesiaan ja Jussi Heikkilä Etelä-Afrikkaan. Annimari Korte aitoi justiin ennätyksensä USA:ssa, vaikkei se sikäläistä valmentajaa ollut vielä tyydyttänytkään...
Onko kukaan sanonut selvästi EI hallikaudelle?
- Heikkilän Jussi pääsi harjoittelemaan niin myöhään, että hän tuskin kilpailee sisällä, ja aika ohuen langan varassa se on Välimäen Matillakin.
Hallimaaottelu on erittäin tärkeä
Pituushyppääjien etujoukkona Teneriffalle matkusti jo nelisen viikkoa sitten Petteri Lax, ja Mikko Kivinen leireili Playa del Inglesissä. Tällä viikolla Teneriffalle lentävät myös Otto Kilpi sekä Tommi Evilä lajivalmentajaisänsä Juhanin kanssa. Sen sijaan Roni Ollikainen treenailee Etelä-Afrikassa.
Mitä Laxille kuuluu?
- Petterin isä Kari-Pekka viestitti, että pientä flunssaa on ollut, mutta muuten homma on toiminut.
Kotimainen hallikausi on jo alkanut muun muassa seiväshyppääjien harjoituskilpailuilla, ja tammikuun loppua kohti tahti rupeaa tiivistymään. Hallikausi julistetaan oikein kunnolla alkavaksi Tampereella lauantaina 5. helmikuuta maaottelulla Ruotsia ja Norjaa vastaan.
Miten tärkeä ottelu on pikakiitureille ja hyppääjille?
- Erittäin tärkeä, sillä hallikausi on muuten niin kovin lyhyt. Näistä kahdesta lajiryhmästä on vähintään kymmenen urheilijan pääsy EM-Pariisiin realismia, ja niitä paikkoja tavoittelee 20 - 25 urheilijaa. Tampereella annetaan siis EM-näyttöjä.
- Monta vuotta tässä onkin huudettu maaottelun perään. Sekä Ruotsilla että Norjalla on hyviä sprinttereitä ja hyppääjiä, joten Pirkkahallissa saadaan juuri tähän tilanteeseen sopivia kilpailuja!
Utriainen ja Wirkkala jo Etelä-Afrikassa
Otetaan tähän härkäviikkokatsauksen ensimmäiseen osaan myös heittäjien kuulumiset. Heitä ei vielä ole niin paljon etelässä, mutta jokunen kuitenkin, lajipäällikkö Mauri Auvinen kertoo.
- Keihäänheittäjät Sanni Utriainen ja Teemu Wirkkala leireilevät Ison-Britannian joukkueen mukana Etelä-Afrikan Stellenboschissa kolme viikkoa, ja Teemu jatkaa sieltä vielä Potschefstroomiin Gerbrandt Groblerin vieraaksi.
Stellenboschissa brittejä ja tytärtään kaitsee Esa Utriainen, jonka läsnäolo lienee tärkeää myös Wirkkalalle, joka ei ole nimennyt ketään henkilökohtaiseksi valmentajakseen?
- Näin on, mutta en sitten tiedä, onko Groblerilla ketään valmentaa paikalla. Onhan Kimmo Kinnunen nimetty Teemun harjoittelusta vastaavaksi liiton valmentajaksi, muttei hänkään varsinaisesti ohjelmia tee.
Teneriffalta löytyy myös Merja Korpelan, Lena Solvinin, Juha Kauppisen ja valmentaja Harri Huhtalan muodostama moukariryhmä. Helmikuussa samaa tannerta pölisyttämään lentävät Olli-Pekka Karjalainen, Arno Laitinen ja Jenni Penttilä valmentajansa Arto Rinta-ahon kanssa, ja Teneriffalla nähdään myös ainakin kiekkonainen Tanja Komulainen.
Olisiko Huhtalan tulo Korpelan valmentajaksi se taikasana, jolla 70 metrin muuri vihdoin murrettaisiin?
- Minulla on sellainen käsitys, ettei Merja ole käyttänyt vielä läheskään kaikkea potentiaaliaan, ja toivottavasti Harri saa rohkaistua hänet vielä astetta tehokkaamman harjoittelun kautta. Eläkkeelle poliisin työstä jääneestä Harrista saatiin hyvä vahvistus valmentajakaartiimme!
EM-halliin tuskin lähtee edes yhtään kuulantyöntäjää, mutta maaliskuun puolivälissä Sofiassa kilpailtavaan Euroopan talviheittocupiin kylläkin.
- Ainakin 22-vuotiaisiin miehiin sekä naisiin tai kaksikakkosiin naisiin saamme täyden joukkueen. Sanni lentää Sofiaan brittien mukana, ja kiekkonaiset Tanja sekä Kämäräisen Sanna heittävät Sofiassa, koska heille se on tärkeä kilpailu EM-Helsinkiäkin ajatellen.
Pitkämäellä pitkä Amerikan-leiri huhtikuussa
Suurta yleisöä kiinnostaa tietysti Tero Pitkämäen tilanne. Onko hän päässyt harjoittelemaan terveenä, ja miten valmentaja Hannu Kangas on luonnehtinut harjoittelun onnistumista muuten?
- Hannu on ilmaissut tyytyväisyytensä Teron tilanteeseen. Hän lähtee vasta aprillipäivänä kolmen viikon leirille USA:han, San Diegon lähistölle, josta muuten Andreas Thorkildsen on ostanut talon. Muita leirejä Terolle ei tule, koska hän heittää jo toukokuun alkupuolella Dohan Timanttiliigassa.
- Teron harjoittelusta on maksimivoimaa karsittu ja tilalle on otettu muun muassa kuntopallonheittoja, joilla hän yrittää löytää sen liikkuvuuden ja elastisuuden, jolla hän sai muutama vuosi sitten keihääseen todella pitkän vetovaikutuksen.
Tero Järvenpää pääsee muutaman viikon sisällä kokeilemaan, miten syksyllä leikattu olkapää kestää heittämistä. Miten muut keihäsmiehet leireilevät kevään korvalla?
- Wirkkalan suunnitelmat ovat auki, mutta Portugalin Alfa Mareen lähtevät ainakin Järvenpää, Antti Ruuskanen ja Ari Mannio.
Kuulostaa siis siltä, että mörssärikaarti on säilynyt kutakuinkin terveenä, eikä ainakaan keneltäkään ole koipi katkennut?
- Ei ole uusia loukkaantumisia tiedossa, mutta kuulamies Mika Vasaran epäonni sen kuin jatkuu. Hänen vasen olkapäänsä jouduttiin leikkaamaan, koska sieltä löytyi repeämä. Se syntyi viime keväänä, kun Mika kaatui loikkaharjoituksessa Kuortaneella ja löi olkansa hiekkakasan reunukseen.
- Heikki Jaroma leikkasi Mikan, ja hän on jo saanut käden pois kantositeestä, mutta vasemmalla kädellä ei voi tehdä oikein mitään kuuteen kuukauteen. Se merkitsee väistämättä ensi kesän pilalle menemistä, koska yhden käden harjoittelulla ei mitenkään voi pitää yllä sellaisia yläkropan voimatasoja, että kuula tuntuisi keveältä. Todella harmillista!
Naisten ykköstyöntäjältämme Johanna Pulkkiselta jäi viime kesäkausi väliin, kun hänen molemmat polvensa leikattiin. Johanna harjoittelee jo, mutta pystyykö hän kilpailemaan jo hallissa?
- Tuskin vielä, mutta hän pääsee pian täysipainoiseen harjoitteluun tavoitteenaan kesäkausi.
Yleisurheilun Kuvalehti 3/2013 ilmestyy perjantaina 24.5.
- Henkilökuvassa MM-rajan rikkonut kävelijä Anne Halkivaha
- Nuorina urheilijoina moukarinheittäjät Ilmari Lahtinen ja Juho Saarikoski
- Laaja kesäkauden ennakkokatsaus lajiryhmittäin
- Tampereella pian kaikki valmiina EM-kilpailuihin
- Maaston ja maantien SM:t
- Heimo Elonen tarkastelee pika-aitamaailmaa
- Matti Hannus kertoo muun muassa korkeushyppääjä Derek Drounista
Su 9.6. Eliittikisat 1/5 Joensuu
La 22.6. - su 23.3. EM-joukkuekilpailu 1-liiga Dublin LIVE