05.10.2011 09:33
Suomalaisen naisyleisurheilun taso on lähtenyt nousuun, vaikkei sitä esimerkiksi Ruotsi-ottelun murskatappion perusteella uskoisikaan.
Kun vertaillaan lajien kymmenen parhaan tuloksen keskiarvoja viime vuoden vastaaviin lukemiin, naisissa vuosi 2011 pesee 2010:n kirkkaasti 15,5 - 6,5 kuulan keskiarvon pysyttyä millilleen samana. Miehissä vuosi 2010 oli parempi 13 - 8. Myös tänä vuonna syntyneet kaksi uutta keskiarvoennätystä osuvat naisten lajeihin - estejuoksuun ja moukarinheittoon.
Naisten kestävyysjuoksu meni muutenkin komeasti eteenpäin, sillä vain 1500 metrillä taannuttiin - paljolti sen vuoksi, ettei Mari Järvenpää kilpaillut. Esteiden keskiarvo parani huimat 22 sekuntia, ja kova oli 5000 metrin 17 sekunnin kohennuskin.
- Nuoret, kuten Meri ja Viivi Rantanen, Oona Kettunen, Heidi Eriksson sekä Niina Chydenius, kehittyivät komeasti, ja hieman kokeneempi Janica Mäkelä nousi jo hyvin lähelle EM-tasoa. Myös Johanna Lehtinen ja Elina Lindgren saivat juosta ehjän kauden, kestävyysjuoksun lajipäällikkö Tommy Ekblom puntaroi hyvän kesän salaisuutta.
- Eniten minua ilahdutti nimenomaan kokonaisuus; eteenpäin mentiin monella taholla, hän jatkoi.
Maratonin keskiarvoja ei vielä tässä vaiheessa kannata laskea, koska edessä on useita kansainvälisiä juoksuja, joissa suomalaisia on mukana. Esimerkiksi Jussi Utriainen yrittää Lontoon-näyttöä Amsterdamissa, ja ainakin Laura Markovaaralta ja Henri Manniselta odotetaan myös hyviä aikoja toisaalla.
Markovaara ja Berliinissä olympiamaratonin A-rajan rikkonut Leena Puotiniemi osallistuivat vahvasti myös ratamatkojen tulostalkoisiin juostuaan kympin ennätyksensä Ruotsi-ottelussa.
- Leena osoitti kyllä olevansa todella kova palautuja juostuaan kuukauden välein ennätyksensä ja siinä välissä vielä puolikkaan ja ratakympin! Ekblom kehuu.
Miesten keskimatkoilla keskiarvo nousi muun muassa Miro Laurilan ja Tommi Sundellin ansiosta, mutta Ekblom myöntää kokonaisuuden jääneen pettymykseksi - olkoonkin, että Niclas Sandells ja Tommy Granlund juoksivat komeat kasisataset Lapinlahdella. Mikael Bergdahlia lukuunottamatta kärki junnasi paikallaan varsinkin tonnivitosella.
Pidemmillä matkoilla keskiarvossa näkyvät muun muassa Matti Räsäsen kunnon romahtaminen, Utriaisen Lontoo-projekti sekä vanhat ja hieman uudemmat vammat.
Moukarissa on valoisa tulevaisuus
Naisten moukarin uuden keskiarvoennätyksen 62,583 takana on nimemonaan tason tiivistyminen. Tätä ennen yli 62 metrin keskiarvoon oli päästy vain vuonna 2007.
Merja Korpela heitti Kuortaneella yli 69 metriä, ja Leena Solvin sekä Sini Latvala pystyivät 65 metriin. Johanna Salmela nousi jo melkein 64 metriin, ja Jenni Penttilä tuli metrin perässä. Jonna Miettinen kipusi 60 metrin kerhoon, ja 17-vuotias Heli Rinnekarikin heitti melkein 58 metriä.
- Viime vuosikymmenen alkupuolella, Mia Strömmerin ja Sini Pöyryn, nykyisen Latvalan, takana tuli ensin Merja Korpela ja sitten kaukana takana muut. Nyt meillä on erittäin hyvä nuorten heittäjien tilanne sekä miehissä että naisissa, heittojen lajipäällikkö Mauri Auvinen luonnehtii.
Miestenkin keskiarvo nousi yli metrin, hyvin lähelle 72 metrin rajaa, ja Auvisen mukaan varaa jäi vielä parempaankin:
- Jos Tuomas Seppänen ei olisi sairastunut keskitalvella mykoplasmaan, hän olisi voinut heittää 77 - 78 metriä.
Moukari muodosti heittolajeista kirkkaan poikkeuksen, sillä muista heitoista vain naisten kiekon keskiarvo nousi puolisen metriä ja muut joko pysyivät suunnilleen ennallaan tai taantuivat - pahimmin miesten kiekko.
Paljon surkuteltu miesten keihään tilanne ei näytä keskiarvon valossa kovin heikolta, mutta Auvinen muistuttaa, että kärkitulokset jäivät kauas toivotusta, kuten naisissakin, joissa nuorista vain Jenni Kangas kehittyi selvästi.
Nuorta voimaa esillä pikamatkoilla
Miesten pikamatkoilla nuorten ilahduttava kehittyminen sekä toisaalta Jonathan Åstrandin ennätyskunto käänsivät tilanteen kohtalaisen hyväksi. Hyvin meni myös sileällä nelosella sekä pitkissä aidoissa - paljolti nuorten ansiosta.
Naisten sprinteissä Nooralotta Nezirin pika-aitakunto oli suurin ilonaihe, mutta myös Ella Räsänen ja Anna Hämäläinen menivät eteenpäin. Juoksijoita piisaa varsinkin satasella ja kakkosella muutaman sadasosan sisään lähes kymmenkunta, mutta siitä joukosta pitäisi edes muutama saada kansainväliseen vauhtiin.
Miesten hypyt taantuivat järjestään, joskaan pituudessa ei jääty kuin 1,9 senttiä viimekesäisestä kaikkien aikojen keskiarvoennätyksestä. Sielläkin oli vaikeuksia takana aivan tarpeeksi.
Naisten kolmiloikka lähti Kristiina Mäkelä johdolla nousuun, hyvä oli myös korkeus, jonka tilanne muistuttaa naisten pikamatkoja: ryysis on kova 180 sentin kahta puolen.
Seipään laskukautta selittävät Vanessa Vandyn lopettaminen ja Minna Nikkasen tekniikkaongelmat sekä loukkaantuminen.
Kävelyissä ei ehkä saavutettu arvokilpailuissa sitä, mitä haluttiin, mutta
kaksi miestä selvästi alle neljän tunnin ja sitä myötä olympiakoneeseen 50 kilometrillä on kuitenkin hyvä saldo.
Nuorista Heikki Kukkonen kehittyi rutkasti, ja Aku Partanen palasi tasolleen. Naisissakin on todella lupaavaa nuorta kaartia tulossa, mutta se ei näkynyt vielä 20 kilometrillä - kympillä kylläkin jo komeasti.
Moniotteluissa naiset menivät komeasti eteenpäin Jenni Kiviojan ja nuorempien johdolla, mutta huono ei ollut miestenkään otteluvuosi, vaikka siitä puuttui kansainvälisen luokan kärkitulos.
10 parhaan keskiarvovertailu
MIEHET 2010 - 2011:
100 m: 10,623 - 10,576
200 m: 21,569 - 21,580
400 m: 48,309 - 48,087
800 m: 1.50,848 - 1.50,601
1500 m: 3.44,985 - 3.44,290
3000 m: 8.11,044 - 8.14,353
5000 m: 14.14,031 - 14.15,603
10000 m: 30.22,110 - 30,11,706
3000 m ej: 9.01.465 - 9.06,657
110 m aj: 14,293 - 14,3850
400 m aj: 53,167 - 52,694
Korkeus: 212,5 - 210,9
Seiväs: 530,3 - 527,5
Pituus: 775,9 - 773,8
Kolmiloikka: 15,319 - 15,283
Kuula: 17,938 - 17,903
Kiekko: 58,147 - 56,318
Moukari: 70,799 - 71,951
Keihäs: 82,830 - 82,463
Kymmenottelu: 7255,0 - 7132,7
20 km k: 1.37.14 - 1.33.44
NAISET 2010 - 2011:
100 m: 11,962 - 11,885
200 m: 24,364 - 24,378
400 m: 55,739 - 55,573
800 m: 2.08,690 - 2.07,086
1500 m: 4.23,694 - 4.23,920
3000 m: 9.39,709 - 9.33,368
5000 m: 16.55,402 - 16.32,813
10000 m: 35.30,600 - 35.20,009
3000 m ej: 10.48,747 - 10.26,744
100 m aj: 13,824 - 13,715
400 m aj: 1.00,305 - 1.01,450
Korkeus: 178,5 - 180,2
Seiväs: 383,5 - 375,7
Pituus: 605,4 - 603,9
Kolmiloikka: 12,872 - 13,045
Kuula: 14,277 - 14,277
Kiekko: 51,457 - 52,008
Moukari: 61,621 - 62,583
Keihäs: 53,058 - 53,099
Seitsenottelu: 5221,0 - 5324,4
10 km k: 54.05 - 51.39
20 km k: HUOM! 8 ka 1.55.24 - 1.56.56
Yleisurheilun Kuvalehti 2/2012 ilmestyy torstaina 5.4.
Aiheina muun muassa:
Hallikauden raportit ja analyysit teemalla "kohti EM- ja olympiakesää"
Olympiamaratonille valmistautuva Leena Puotiniemi
Savon uusi pikajuna Maria Räsänen
Korkeushyppäävät perhenäidit maailman huipulla
Matti Rantasen ajatuksia Kalevan kisoista, Kalevan maljasta ja paljon muustakin
EM-historiikkisarjassa Helsinki 1994
Mielenkiintoisia kolumneja
KLIKKAA YLÄPALKISTA "LEHTI" JA LUE LISÄÄ!
Shanghain Timanttiliiga 19.5.
Rooman Timanttiliiga 31.5.
Tampereen eliittikisat 10.6.
+
jatkuva seuranta kansainvälisistä kilpailuista