Utriainen toipui kuumeilustaan PM-maastoihin

Suomen joukkue maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Ruotsin Uddevallassa lauantaina on mielenkiintoinen sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Läheskään kaikkia kärkinimiä ei mukaan saada, mutta useita Helsingin EM-kilpailuihin tähtääviä juoksijoita kumminkin.

Miesten 9 kilometrin matkalla Suomea edustavat Joonas Harjamäki, Jarkko Järvenpää, Antti-Pekka Niinistö, Oskari Pennanen ja Jussi Utriainen.
Utriainen joutui luopumaan Amsterdanin maratonista sairastumisen vuoksi, joten hänen kuntonsa peräti 8 päivää kestäneen 38 - 39 asteen kuumeen jälkeen on jonkinasteinen arvoitus. Lajipäällikkö Tommy Ekblom uskoo kuitenkin Jussin kuntoon ja maastojuoksutaitoon.
- Jussilla oli ennen sairastumista alla kaksi kuukautta hyvää maratonharjoittelua. Uddevallan radasta löytyy myös alamäkeä, jossa Jussi on tunnetusti erityisen taitava; hänen askeleensa rullaa laskuissa paremmin kuin monen muun.
Harjamäki on selättänyt akillesjännevaivansa ja on Ekblomin mukaan paremmassa syyskunnossa kuin koskaan aiemmin. Joonaksen kanssa nuorten sarjojen SM-maastoissa tulisia yhteenottoja juossut Järvenpää nousi viime kesänä ryminällä ratajuoksuhuipulle ja on yksi mielenkiintoisimmista seurattavista ensi kauttakin ajatellen.
- Jarkko alkaa muistuttaa kropaltaankin kestävyysjuoksijaa. Hän on kokenut urallaan selvästi uuden tulemisen, Ekblom kehuu.
Myös Niinistö ja Pennanen ovat osoittaneet maastojuoksutaitonsa moneen otteeseen SM-tasolla, joten Ruotsin länsirannikon mäet tuskin hätkähdyttävät heitä.

Lehtinen naisten ykköstykkinä

Naisten 7,5 kilometrin matkalle Suomi on valinnut Sanni Klemelän, Johanna Lehtisen, Katarina Skräddarin ja Elina Lindgrenin.
Lehtinen pääsi harjoittelemaan tänä vuonna pitkästä aikaa terveenä, ja hänelle PM-kilpa on sopiva testi ennen lähtöä Etelä-Afrikkaan 14. marraskuuta. Sinne suuntaavat hänen lisäkseen Jukka Keskisalo, Janne Ukonmaanaho, Jonas Hamm, Leena Puotiniemi ja Niclas Sandells.
- Yleensä Johanna ei ole innostunut maastotehtävistä, mutta hyvä näin. Hänellä on realistisia mahdollisuuksia Helsingin EM-kilpailuihin sekä 1500 että 5000 metrillä. Elina sairasteli loppukesästä, mutta on pitänyt marraskuun lopun Firenzen maratonia tavoitteenaan, ja Sanni piristyi selvästi juhannuksen jälkeen, Ekblom luonnehtii.
Skräddar on juoksijana vielä hyvin uusi kasvo, jonka pronssimitali viime kevään SM-Nivalassa tuli melkoisena yllätyksenä.

Tyttöjen joukkuekilvassa kultasauma

Uddevallassa jaetaan myös joukkuemitaleita, ja Suomi on erittäin potentiaalinen mestarisuosikki 19-vuotiaiden naisjunioreiden 4,5 kilometrin mestariksi joukkueella Anette Haukilahti, Oona Kettunen, Viivi Rantanen, Ilona Välimäki.
- Viime kesän ratatulosten perusteella olemme vahvoilla, vaikka Meri Rantanen joutuikin jättämään reissun väliin akillesjänteen kipeydyttyä Kuortaneella, Ekblom pohtii.
Haukilahden kesäkausi meni pilalle mykoplasman vuoksi, mutta nyt juoksu kulkee taas. Kettunen ja Rantanen ovat hyvinä estejuoksijoina vahvoja maastossa, kuten Välimäkikin.
Miesjunioreiden 6 kilometrillä Suomea edustaa nelikkö Ville Heikkilä, Juho Jumisko, Jaakko Piesanen ja Martti Siikaluoma. Kaikki viihtyvät maastossa - varsinkin Heikkilä ja suunnistajanakin menestynyt Siikaluoma. Jos ratkaisu jää kiriin, Jumisko on varmasti vahvoilla.
- Valitettavasti kaksi taukoa mykoplasman vuoksi pitämään joutunut Ossi Kekki ei ehtinyt vielä kuntoon, mutta kyllä hänkin taas harjoittelee, Ekblom kertoo.

Ukonmaanaho ja Bergdahl toipilaina

Lajipäällikkö Ekblom myöntää, että odotti useamman kuin kuuden kestävyysjuoksijan tarttuvan mahdollisuudesta harjoitella marras-joulukuussa Etelä-Afrikassa.
Lontoon maratonrajan rikkonut Puotiniemi treenaa siellä vain kaksi viikkoa muiden viipyessä kaksinkertaisen ajan. Hän lähtee uransa ensimmäiselle vuoristoleirille.
Ukonmaanahon nivusta leikattiin ratakauden jälkeen, joten hän vasta aloittelee juoksuharjoittelua, mutta muut painavat täydellä höyryllä.
Toinen leikkauspöydällä syksyllä käväissyt maajoukkuejuoksija on maileri Mikael Bergdahl, jonka akillesjännettä putsattiin. Hän liittyy leiritykseen vasta tammikuussa.