Ministeri Arhinmäki kannustaa vapaaehtoisiksi EM-Helsinkiin

Ensi kesänä Helsingissä järjestettävien yleisurheilun EM-kilpailujen vapaaehtoishaku on käynnissä 30.11.2011 saakka. EM-tapahtumaan tarvitaan lähes 1700 vapaaehtoistyöntekijää moniin erilaisiin tehtäviin. Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki kannustaa suomalaisia hakeutumaan vapaaehtoisiksi ja korostaa, että vapaaehtoistyö on kivijalka, jonka varaan rakentuu Suomen maine huippuluokan urheilutapahtumien järjestäjänä.

– Vapaaehtoistoiminta on aina kuulunut pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusrakenteisiin. Erityisesti urheilutoiminnassa vapaaehtoisten merkitys on korvaamaton, sillä vapaaehtoisten työpanos on mahdollistanut suomalaisen urheilujärjestelmän kehittymisen nykyiselleen ja auttanut Suomea luomaan kansainvälisen maineen huippulaadukkaana kisajärjestäjänä. Tätä mainetta meillä ei ole varaa hukata, Arhinmäki toteaa.
Suomalaisen vapaaehtoistoiminnan kykyjä mitataan jälleen ensi kesänä, kun edessä on varsinainen urheilutapahtumien supervuosi Suomessa.
– EM-yleisurheilu, MM-jääkiekkoilu ja painin kansainvälinen olympiakarsintaturnaus ovat tapahtumia, jotka tuovat koko suomalaiselle yhteiskunnalle aitoa lisäarvoa niin toiminnallisesti, imagollisesti kuin taloudellisestikin.
- Näiden tapahtumien perustana on laadukas vapaaehtoistyö, jota ei voi eikä saa ulkoistaa millekään instituutiolle, koska silloin toiminnasta katoaa intohimo ja kipinä. Niiden avulla ylletään huippusuorituksiin, Arhinmäki korostaa.

EM-vapaaehtoiseksi jo yli tuhat halukasta

Helsingin EM-kilpailujen pääsihteeri Esa Honkalehto kertoo EM-kilpailujen vapaaehtoishaun tuottaneen jo toista tuhatta hakemusta. Kaikille toiminnan sektoreille ehtii kuitenkin vielä mukaan.
– Tarvitsemme innokkaita ja osaavia ihmisiä esimerkiksi VIP-palveluihin, joukkueattaseoiksi, logistiikkatoimintoihin ja mediapalveluihin sekä lukuisiin muihin tehtäviin. Kaikki vapaaehtoiset saavat laadukkaan koulutuksen ja unohtumattoman elämyksen, sekä tietenkin arvokkaan referenssin ansioluetteloonsa, pääsihteeri lupaa.
Honkalehto muistuttaa, että EM-yleisurheilu tarjoaa vapaaehtoisille kokemuksen, jollaista ei tulevaisuudessa ole näkyvissä.
– Samanlaisia kilpailuja tuskin enää saamme Helsinkiin ennen kuin Olympiastadion on kokonaan uudistettu. EM-kilpailut tarjoavat vapaaehtoisille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea urheilun suurtapahtuma sisältä päin ja olla mukana kansainvälisen huippuyleisurheilun tunnelmassa, Honkalehto hehkuttaa.                          

Euroopan mestaruuksista kamppaillaan Helsingin Olympiastadionilla viiden päivän ajan 27.6. - 1.7.2012. Kilpailuihin saapuu noin 50 osallistujamaata, 1 600 joukkueiden jäsentä, 160 000 katsojaa ja 1000 median edustajaa.
Vapaaehtoishaku on käynnissä osoitteessa: http://www.helsinki2012.fi/sivut/vapaaehtoiset.