21.12.2011 12:56
Yleisurheiluvuodesta 2011 jäi mieleen monta hetkeä, vaikkei sitä kirjatakaan suomalaisen lajihistorian säkenöivimpien menestystarinoiden joukkoon. Kerrataan vielä tärkeimmät.
Hallimaaottelu otti heti tulta
Kansainvälinen yleisurheiluvuosi 2011 alkoi räväkästi uudella hallimaaottelulla Suomi - Ruotsi - Norja Tampereella. Ruotsilta tuli köniin, mutta yleisöä riitti tuvan täydeltä, ja Osku Torron hyppäämä SE 233 kruunasi mainion lauantaipuhteen, jossa varsinkin nuoret urheilijat tekivät joukolla hyviä tuloksia. Perinne jatkuu, ja helmikuussa 2012 otellaan Norjassa.
Nuoret naiset karkasivat muilta
Vuoden 2011 hallikalenteri oli siitä erikoinen, että kaikki SM-kilpailut järjestettiin Helsingin Liikuntamyllyssä. Kenties suurimman paukun järjesti naisten 60 metrillä 16-vuotias Milja Thureson, joka kukisti kaikki ennakkosuosikit. Kesällä Milja juoksi vain kaksi satasta heinäkuussa, mutta hänen ikätoverinsa Ella Räsänen voitti suoranmitan Suomen mestaruuden.
EM-Pariisi oli Nikkasen juhlaa
Maaliskuu 2011 oli Minna Nikkasen, joka paransi seiväshypyn halli-SE:tään Pariisin EM-kilpailuissa neljästi ja sijoittui tuloksellaan 460 neljänneksi. Valitettavasti samanlainen vire ei löytynyt enää kesällä, ja kaiken lisäksi Minnan peukalosta katkesi jänne MM-kilpailuihin valmistautumisleirillä Korean Mokpossa. Talvella kuitenkin nähtiin, että Minnalla on mahdollisuudet aivan huipullekin.
Utriaisen vauhti sen kuin kiihtyi
Jussi Utriainen oli loppukevään suomalaisnimi. Puolimaratonin SE 1.02.50 sai jatkoa saman matkan SM-kullasta sekä jälleen kerran 15 kilometrin maastomestaruudesta. Jussin suunnitelmiin kuului antaa lokakuussa Amsterdamissa Lontoon olympiamaratonille riittävä näyttö, mutta hanke kariutui sairastumiseen. Onneksi keväällä on vielä mahdollisuuksia hyvillä reiteillä, joten peukut pystyyn!
Superiin oli vielä pitkä matka
Viikko ennen juhannusta Suomi yritti nousta EM-joukkuekilpailun ykkösliigasta superiin Turkin läntisimmässä suurkaupungissa Izmirissä. Ei onnistunut, vaikka Ari Mannio masensi keihäässä kotiyleisön suosikin Fatih Avanin, Jonathan Åstrand juoksi 200 metrillä ennätyksensä 20,50, ja etenkin nuori osasto selvisi urakastaan kunnialla. Turkin kieli ei avautunut pitkän viikonlopun aikana, vaikka katukylteistäkin löytyi kovin tutun tuntuisia sanoja...
Huonon onnen estemiehet
Heinäkuussa jahdattiin ankarasti Daegun MM-kilpailujen tulosrajoja, mutta ne olivat tiukassa. Kenties huono-onnisin oli estejuoksija Janne Ukonmaanaho, joka kyllä rikkoi selvästi esteiden B-rajan Lapinlahdella, mutta hävisi jokaisen yhteenottonsa Jukka Keskisalolle ja jäi sen vuoksi rannalle. Keskisalon kevättalveen kuului jalkaterämurtuman paranteleminen, eikä kunto noussut missään vaiheessa toivotuksi, ja A-raja jäi saavuttamatta.
Nuoret valoivat uskoa tulevaan
Nuorten arvokilpailuista saatiin menestystä, ja naisyleisurheilumme tilaa surkuttelevia lohdutti se, että mitaleita toivat nimenomaan nuoret naiset. Nooralotta Neziri voitti 100 metrin aitojen junioreiden EM-kullan, ja Kristiina Mäkelä (kuvassa) loikkasi samoissa kekkereissä hopeaa. Oona Sormunen kiskaisi 22-vuotiaiden EM-Ostravassa keihäspronssia. Nuoret miehemmekin ottivat useita pistesijoja, joten tulevaisuutta on, kunhan näistä ikäluokista pidetään hyvää huolta!
Mannio loisti Kalevan kisoissa
Keihäsmies Ari Mannio pelasti sinänsä mainiot Turun Kalevan kisat viime hetkellä. Mannio heitti voittotuloksen 85,12, joka nostatti jopa mitalitoiveita MM-kilpailuihin. Poissa viivalta olivat mykoplasmasta toipunut Tero Pitkämäki sekä juhannusviikolla kyynärpäänsä leikkauttanut Teemu Wirkkala, mutta se ei himmentänyt Mannion saavutusta yhtään. SM-viikonlopun jälkeen osasivat yltiöoptimistitkin myöntää, että MM-joukkue jää historiallisen pieneksi. Lopulta Daegussa urheili vain 12 suomalaista, kun loistavatasoisesta SM-pituusfinaalissakaan ei edes Tommi Evilä rikkonut MM-rajaa 810. Se jäi kahden kiduttavan sentin päähän.
Melkoinen soppa keihäsvalinnoista
Lappeenrannan eliittikeihäästä 13. elokuuta nousi lähes vertaansa vailla oleva kaplakka. Sampo Lehtola kiskaisi 83,77 ja valittiin MM-Daeguun, mutta Antti Ruuskasen tukihenkilöt kokivat vääryyden tapahtuneen ja valittivat urheilun oikeusturvalautakuntaan. Sen päätös puolsi Ruuskasta, ja Lehtolalle jouduttiin antamaan kouraan Korean-leirillä paluuliput. Ruuskanen piti Daegussa tasonsa, mutta sillä ei irronnut yhdeksättä sijaa kummempaa - parhaana suomalaisena toki, kun koko kesän erilaisten vaikeuksien kanssa taistellut Tero Pitkämäki jäi karsinnassa 17:nneksi ja Mannio 14:nneksi. Olli-Pekka Karjalaisen moukarikin lensi yhdeksänneksi pisimmän kaaren.
Daegussa jäätiin nollille
Daegun MM-kilpailuihin palataan erikseen omassa kuvakavalkadissa lähipäivinä, mutta kaikkihan muistamme Suomen saaliin 0+0+0=0 ja pisteitäkin 0, kun Ruuskasen ja moukarimies Olli-Pekka Karjalaisen yhdeksännet sijat jäivät parhaiksi saavutuksiksi. Siitä sukeutui oikeutetusti keskustelu suomalaisen yleisurheilun nykytilasta, mutta "asiantuntijoilta" karkasi keskustelun aikana mopo käsistä useita kertoja pahastikin pusikon puolelle.
Täysi Stadion jäi ensi kesään
Helsingin Olympiastadionilla riitti tyhjiä istuinrivejä varsinkin Ruotsi-ottelun ensimmäisenä päivänä, mutta toisena sentään yleisöä tuli niin, että tunnelma kohosi kutakuinkin normaaliksi. Suomen miehet päihittivät Ruotsin, mutta naiset kellahtivat kumoon kaikkien aikojen toiseksi suurimmalla piste-erolla. Jospa Stadionkin saataisiin täyteen ensi kesänä EM-kilpailuissa
Palautumisihme juoksi Lontooseen
Kestävyysjuoksija Leena Puotiniemi on palautumisihme. Mitä muutakaan voi sanoa hänen loppukesän ohjelmastaan: 24.7. puolimaraton Savonlinnassa 1.15.20, 7.8. SM-kympin hopeaa ajalla 34.37,48 Turussa, 20.8. maratonin SM-kultaa Helsingissä ajalla 2.38.05, 3.9. puolimaraton 1.15.06 Jyväskylässä, 9.9. Ruotsi-ottelun kymppi 34.15,72 Helsingissä, 25.9. maratonin olympiaraja puhki Berliinin-ajalla 2.35.54 ja 9.10. puolimaraton 1.14.26 Vantaalla. Onnea Lontooseen!
Yleisurheilun Kuvalehti 2/2012 ilmestyy torstaina 5.4.
Aiheina muun muassa:
Hallikauden raportit ja analyysit teemalla "kohti EM- ja olympiakesää"
Olympiamaratonille valmistautuva Leena Puotiniemi
Savon uusi pikajuna Maria Räsänen
Korkeushyppäävät perhenäidit maailman huipulla
Matti Rantasen ajatuksia Kalevan kisoista, Kalevan maljasta ja paljon muustakin
EM-historiikkisarjassa Helsinki 1994
Mielenkiintoisia kolumneja
KLIKKAA YLÄPALKISTA "LEHTI" JA LUE LISÄÄ!
Shanghain Timanttiliiga 19.5.
Rooman Timanttiliiga 31.5.
Tampereen eliittikisat 10.6.
+
jatkuva seuranta kansainvälisistä kilpailuista