Andersson on Ruotsin uusi tuhkimotarina

Ruotsin urheiluelämässä on totuttu tuhkimotarinoihin, ja jälleen on syntynyt yksi uusi. Maratoonari Isabellah Anderssonissa on aineksia koko kansan supertähdeksi.

Kenialaissyntyinen Isabellah Andersson valloitti uuden kotimaansa yleisön voitettuaan viime toukokuun viimeisen päivän helteessä Tukholman maratonin naisten sarjan ennätyksellään 2.33.52.
Aivan yllätyksenä se ei tietenkään tullut, sillä Andersson oli vienyt ykköspystin jo viime kesänä parannettuaan siinä juoksussa entistä ennätystään yli 16 minuuttia. Nyt lohkaisu oli enää 22 sekuntia.
Myös Anderssonin debyyttimaratonilta Växjöstä irtosi ykkössija vuonna 2006.
- Kun harjoittelee vakavissaan, tällaistakin voi sattua, Andersson kommentoi tuolloin onnesta hämmennyksissään.
Vielä komeampaa oli kuitenkin tulossa. Tammikuun 23. päivänä Dubausta kantautui uutinen Ruotsin ennätyksestä 2.26.52, jolla Andersson sijoittui kivikovassa kansainvälisessä seurassa viidenneksi.
Viimeistään tuolla juoksulla Andersson sai päälleen valtavat odotukset ensi kesän EM-maratonista Barcelonassa.
- Toivottavasti sain innostettua muutaman muunkin ruotsalaisen satsaamaan tänä keväänä maratoniin, jotta saisimme hyvän joukkueen, Andersson toivoo.

Maratonmitali maistuisi Ruotsille

Ruotsalaiset odottavat Barcelonasta varsin yksiselitteisesti mitalia, joka olisi superharvinaista herkkua. Viimeksi sinikeltaiset värit on nähty arvokilpailujen palkintopallilla vuonna 1952, kun Gustaf Jansson sinnitteli Helsingissä pronssille.
Olympiakisoista Ruotsilla on myös Ernst Fastin pronssi 1900 ja John Svanbergin hopea 1906. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, EM-maratonilla ruotsalaisia on tärpännyt viimeksi Pariisissa 1938, jolloin Henry Palme juoksi pronssia. Neljä vuotta aiemmin Thore Enochsson oli taistellut Torinossa hopeaa.
Ei siis yhtään naisten maratonmitalia - vielä! Barcelonassa Andersson on epäilemättä "merkitty nainen", joka sitä paitsi tuskin on sanonut vielä viimeistä sanaansa.
- Kilpailupäivän aamuna Dubaissa tunsin oloni erittäin hyväksi, ja valmentajani kanssa laadimme aikataulun, joka olisi tuonut 2.26.59:ään.
- Missään vaiheessa sen vauhdin pitäminen ei tuottanut ongelmia. Hermostuin tosin alussa, kun muut kärkinaiset olisivat halunneet juosta hiljempaa, ja kun menin kärkeen, he ryntäsivät taas edelleni.
- Puolimatkan jälkeen "juna meni" ja jäin juoksemaan omaa vauhtiani. Sain vielä kolmenkympin jälkeen väsyneitä tyttöjä kiinni, mistä sain itseluottamusta, Andersson kertoo nettipäiväkirjassaan.

Tarina alkoi suunnistuksesta

Andersson, 28, tuli Amoro-nimisenä Ruotsiin vuonna 2004 opetellakseen suunnistamaan. Siihen hänet oli innostanut Keniassa harjoitusleiriään pitänyt ruotsalaissuunnistaja.
Rastien perässä juokseminen ei oikein ottanut onnistuakseen, mutta sydän jäi Ruotsiin.
Isabellah palasi sinne vuosi myöhemmin ja rakkaus ruotsalaisen suunnistajan Lars Anderssonin kanssa roihahti ilmiliekkeihin.
Pariskunnalle on syntynyt jo jälkikasvuakin - Beyonceksi ristitty tytär, joka parkaisi ensi-itkunsa viime vuoden tammikuussa. Yksivuotissynttäreitä vietettiin Isabellahin kotimaassa Eldoretissa, jonne Anderssonit palasivat leireilemään Dubaista.
- Olin toki juoksennellut aiemminkin, mutten huipputasolla. En todellakaan olisi uskonut toissa kesänä voittavani Tukholman maratonia - kunhan haaveilin 2.40:n alituksesta.
- Ensimmäinen voittoni tuli minulle yllätyksenä, vaikka olinkin harjoitellut hyvin. Sen takia otin silloin  alun hyvin varovasti yli puolimatkaan asti.
Toisella kertaa Andersson ei enää jarrutellut, vaan meni omia menojaan alusta saakka. Hänen hienosti onnistuneesta vauhdinjaostaan kertoo puolimatkan väliaika 1.17.26.
Kummallakin kerralla Lena Gavelidin osaksi on jäänyt seistä kakkoskorokkeella.
- Lars huusi 28 kilometrin kohdalla, että johdin noin kahden minuutin turvin. Se antoi hurjasti lisää voimia, ja täpötäydelle stadionille puikahtaminen 200 metriä ennen maalia tuntui ihanalta! uusi kansallissankari kertasi.
- Ainut huolenaiheeni koski Beyoncea, joka vilustui pari päivää ennen juoksua. Onneksi hän toipui hyvin!

Tavoite jo Lontoossa

Ruotsalaiset pitävät Anderssonista tämän välittömän ja iloisen käytöksen ansiosta.
- Sain valtavasti onnitteluja tuntemattomiltakin. Juoksun jälkeen kesti noin viikon, ennen kuin kroppani rupesi taas tuntumaan normaalilta, ja kesäkuun puolivälissä pääsin taas tavalliseen harjoitusrytmiin, hän kertoi internet-päiväkirjassaan.
Hyvän kuvan Anderssonin tavoitteellisuudestaan saa hänen harjoittelumääristään. Kaksi viikkoa Tukholman maratonin jälkeen kilometrejä karttui 197.
Andersson sai viime toukokuussa Ruotsin kansalaisuuden, joten arvokilpailuissa juoksemiselle ei ole enää esteitä.
- MM-Berliiniin en edes yrittänyt, koska niin pian synnytyksen jälkeen onnistuminen olisi epätodennäköistä. Ensi kesänä haluan olla mukana Barcelonan EM-maratonilla, mutta jo nyt harjoitteluni tähtää Lontoon olympiakisoihin 2012, Andersson vakuuttaa.
Seuraavaksi Andersson täyhää puolimaratonille Hollannissa maaliskuun loppypuolella. Eldoretissa sateet ovat jonkin verran haitanneet hänen leiriään, mutta Dubain-reissusta huolimattakin juoksukilometrejä kertyi tammikuussa mittariin kunnioitettavat 814.

Isabellah Anderssonin kotisivut: www.isabellah.se