Neziri ja Mäkelä Suomen ykköstoivot EM-Tallinnassa. Junioreiden EM-ennakko ja aikataulu

Jo kolmantena viikkona peräkkäin saadaan jännittää torstaista sunnuntaihin nuorten sarjojen arvokilpailuja. Nyt ovat vuorossa juniorit eli suomalaisessa koodistossa 19-vuotiaat Viron pääkaupungissa Tallinnassa.
Suomen tavoite on kaksi mitalia ja viisi pistesijaa. Vahvimpina mitalistiehdokkaina pidetään pika-aituri Noora-Lotta Neziriä ja kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelää, mutta mahdollisuutensa on myös miesaitureilla sekä moukarinheittäjillä.

Seuraamme luonnollisesti Tallinnan tapahtumia tarkkaan pitkin loppuviikkoa. Tässä alustusta laji lajilta sekä aikataulu:

MIEHET:

100 m: Satasesta on helppo ennakoida maaottelua Ranska - Iso-Britannia. Jimmy Vicaut on juossut peräti 10,16 viime ja 10,20 tänä vuonna, joten vaaka kallistuu Ranskaan päin, mutta briteillä on radalla 10,29 painellur David Bolarinwa ja 10,35 kellottanut Adam Gemili. Kroatian David Horvat ja Liettua Kostas Skrabulis voivat rikkoa rintaman

200 m: Ranskan kolmoisvoittokaan ei yllättäisi, sillä Vincent Michalet´lla on taulussa 21,07, Jimmy Vicaut´lla 21,09 ja Jeffrey Johnilla viime vuodelta 21,15. David Bolarinwa pitää Ison-Britannian lippua korkeimmalla, ja Espanjan Oscar Husillos vaanii yllätyspaikkaa Puolan Karel Zalewskin kanssa. Jani Koskelalla on loistotilaisuus kiitää alle 22 sekunnin, jos hän juoksee kakkosmatkaansa.

400 m: Viime kesän MM-hopeajunnu, Unkarin Marcell Deak-Nagy on ylivoimainen suosikki tilastoaikansakin 45,74 perusteella, mutta hänet tunnetaan myös kovana kilpailijana. Venäjän Nikita Uglov on juossut lähelle 46 sekunnin rajaa, ja alle 47:n on painellut myös hänen maanmiehensä Radzhel Kashefrazov. Italian kaksikko Marco Lorenzi - Michele Tricca nähtäneen myös mitalitaistossa. Jani Koskela yrittää alle 48 sekunnin ja välieriin.

800 m: Ranskan Pierre Ambroise Bosse on juossut peräti 1.46,18 ja lähtee selvänä suosikkina matkaan. Alle 1.48:n ovat menneet myös Ruotsin parin vuoden takainen 17-kesäisten maailmanmestari Johan Roogestedtm Belgian Martijn Scheepers ja Tshekin Miroslav Burian, mutta taktiikkaerissä tietysti kaikki on mahdollista. Esimerkiksi Norjan Håkon Mushom voi löytöää itsensä vaikka mitalipallilta.

1500 m: Kukaan ei ole alittanut 3.40:tä, mutta Norjan Thomas Solberg Eide sekä britit Adam Cotton ja Charlie Grice ovat päässeet lähelle. Italian Abdikadar Sheikh Al Mohad ja Portugalin Rui Pinto vaikuttavat aika vahvoilta, eikä Saksan Marcel Fehriäkään pidä unohtaa, mutta todellisen yllätysmestarin mahdollisuuskin on olemassa, jos aivan kävelyksi pannaan.

5000 m: Ison-Britannian Jonathan Hayn 13.57,16 on ylivoimainen tilaston ykkösaika, ja hän yrittäneekin ratkaisua varhaisessa vaiheessa. Ranskan Francois Barrer on juossut 14,06,72 ja Puolan Bartosz Kowalczyk 14.12,40. Rui Pinto olisi kova sana kirillään, mutta tuplaa hän ei voi aikataulun vuoksi yrittää.

10000 m: Vain 11 nuorukaista uskaltautuua radalle, ja heistä Venäjän Vitali Moisejev on ainut puolen tunnin alittaja tänä vuonna - Espanjan Gabriel Navarro jo viime kesänä. Mikäli muiden ikäluokkien merkkeihin on uskominen, Turkin Muhammet Emin Tan on hyvänä kolmosen ja esteiden miehenä vaarallinen kirissä, ja Puolan Szymon Kulkalla riittää myös matkavauhdin sietokykyä.

3000 m ej: Kolme nousee yli muiden: Venäjän Ilgizar Safiulin 8.45,12, Turkin Muhammed Emin Tan 8.46,43 ja Ranskan Romain Collenot-Spiret. Jos Tan juoksee myös kympin, hänellä on hurja urakka esteiden aikataulun takia. Saksan Martin Grau, Unkarin Benjamin Szalai ja Ranskan Ali Babaci ovat todennäköisesti kärkipäässä.

110 m aj: Jussi Kanervon SE 13,73 ja Pasi Roslundin 13,86 ovat täysin käypää valuuttaa finalisteja arvuuteltaessa, mutta mitaleille on vielä matkaa. Britti Andy Pozzi on kiitänyt 13,29, Jack Meredith viime vuonna 13,32, Saksan Gregor Traber 13,31 ja Belgian Dario Vanderveken 13,47. Seuraavista sijoista Kanervo ja Roslund voivat jo taistella mm. Puolan Filip Drosdowskin, Hollannin Ken Smetin, Ranskan Cherif Bandan, britti Ben Kelkin Saksan Leroy Balschuweitin ja Martin Vogelin sekä Italian Hassane Fofanan kanssa. Elmo Lakalle välieräpaikka olisi hyvä saavutus.

400 m: Belgian Stef Vanhaeren, Saksan Varg Königsmark ja Italian Jose de Leon ovat ainoat 51 sekunnin alittajat ja taistelevat kullasta. Seuraavista sijoista kamppaillaan ankarasti, eikä Oskari Mörö ole hyvänä kilpailijana vailla mahdollisuuksia, vaikka Viron Rasmus Mägi ja Saksan Felix Franz ja Venäjän Denis Kudrjavtsev kovia ovatkin. Jos Oskari juoksee selvästi alle 51,50:n kaikki on mahdollista.

Korkeus: Tiedossa huipputasokas kamppailu, sillä Venäjän Nikita Anitshenko on hypännyt peräti 230 ja Israelin Dmitri Kroyter 228, Venäjän Daniil Tsyplakov 226 ja Italian Gianfranco Tamberi 225! Myös Saksan Mateusz Przybulko, Venäjän Semjon Pozdnjakov ja Tanskan Janick Klausen vat valmiita yli 220:een, eikä yllättäjiäkään voi poissulkea.

Seiväs: Ranskan Emile Denecker on tilastokärkenä 563:lla, mutta Saksan Daniel Clemensin 550, maanmiehensä Carlo Paechin 535 sekä Espanjan Didac Salasin 540, Ranskan Kevin Menaldon 540 antavat aiheen odottaa kovaa taistelua. Kreikan Panayiotis Laskaris ja Ruotsin Andreas Duplantis ja Simon Gyllensteenkään eivät ole poissuljettuja mitalistivaihtoehtoja.

Pituus: Turkin nouseva yleisurheilu jyllää täälläkin, sillä Kaan Sencan on pompannut peräti 792, vaikkakin jäi EM-joukkuekilvassa 728:een. Venäjän Sergei Morgunov on tasainen 770:n mies, eivätkä Puolan Tomasz Jaszczuk tai Romanian Valentin Tobockaan paljoa heilahtele. Myös Ranskan Jean-Baptiste Diatta ja Viron Meelis Simson ovat hyviä kilpailijoita. Mainitaan myös Tanskan Andreas Trajkovski.

Kolmiloikka: Kolme 16 metrin ylittäjää löytyy: Venäjän Aleksandr Jurtshenko 16,35 ja Kreikan Pavlos Boftsis sekä Romanian Sergiu Caciurac 16,01. Kuten kaksikakkosten EM-finaalissa nähtiin, valtavat ennätysparannuksetkin ovat mahdollisia, joten esimerkiksi Espanjan Pablo Torrijos ja Ranskan Madjid Tombolahy vaanivat mitalia.

Kuula: Viime vuonna junnujen MM-hopean ja nuorten olympiakullan vienyt Puolan Brzozowski on töötännyt kuusikiloista 20,61, mutta aivan samaan on pystynyt myös Italian Daniele Secci. Saksan Dennis Lewke on porukan kolmas 20 metrin ylittäjä, ja siinäpä on koossa selvä mitalistiehdokkaisen kolmikko, johon korkeintaan Itävallan Lukas Weisshaidinger, Ranskan Frederic Dagee tai Puolan Pawel Regin voinee kiilata. Arttu Kangas taistellee finaalipaikasta ennätyksensä 19,11 tuntumaan pystyessään, mutta Ville Savolaisen olisi parannettava 18,12:ta.

Kiekko: Puolan Wojciech Praczyk ja Itävallan Lukas Weisshandlinger ovat päässeet 1,75-kiloisella tasaiseen 60 metrin kuntoon, mutta niin on Saksan Philippe Grewekin, jonka maanmiehellä Bekedikt Stienenillä ei ole 63,52:n lisäksi muita 60 metrin puhkaisuja. Montenegron Danijel Furtula, Ruotsin Daniel Såhl ja Puolan Damian Kaminski kamppailevat myös pistesijoista. Teemu Poikolaisen on vain lähdettävä parantamaan ennätystään 54,27.

Moukari: Tilaston perusteella Ranskan Quentin Bigotin 78,00 ja Moldovan Sergiu Marghijevin 76,45 povaavat kaksinkamppailua kullasta. Itse kilpailu on kuitenkin täysin eri juttu, ja siihen Juho Saarikosken 73,42, Ilmari Lahtisen 72,75 ja Jesse Lehdon 72,60 antavat erittäin mielenkiintoisia näkymiä. Espanjan Pedro Jose Martin, Valko-Venäjän Jauheni Ivanau, Saksan Nils Lindner ja Tristan Schwandke, Ruotsin Elias Håkansson sekä Latvian Edgaras Timermanis ja Venäjän Jevgeni Korotkovski vaikuttavat muista 71 - 73 metrin miehistä vaarallisimmilta. Vähintään kaksi miestä pitäisi saada finaaliin, ja minimivaatimus on yksi pistesija.

Keihäs Latvian Zigismunds Sirmais liikkuu aivan omilla metriluvuillaan junnujen ME-kaarillaan 84,60 ja 84,47. Normaaliheitoillaan hän on lyömätön, mutta myös Venäjän Valeri Jordan on heittänyt jo yli 80 metriä. Puolan Marcin Krukowski, Latvian kakkostykit Intars Isejevs ja Rolands Strobinders sekä Saksan Bernhard Seifert vaanivat kärkikaksikon yllättämistä. Toni Sirviöllä on hyvätkin mahdollisuudet finaaliin, mutta Jarmo Marttilan ja Tuukka Taitosen on parannettava ennätyksiään.

Kymmenottelu: Ranskan Kevin Mayerilla ei ole tältä vuodelta tulosta, mutta viime kesältä peräti 7928. Saksan Matthias Bruggerin 7702, Steffen Kinkin 7749 ja Johannes Hockin 7846 antavat aiheen ounastella kolmen kauppaa ja neljännen korvapuustia, joskaan Venäjän Aleksandr Kopeikin ja Pavel Rudnev sekä Valko-Venäjän Aliakse Spirin eivät le kovin paljon heikompia. Juuso Hassille passeli tavoite on ehjä sarja yli ennätyksensä 7154.

10000 m kävely: Venäjäiset eivät olekaan nyt tilastokärkenä, sillä Saksan Hagen Pohle on kävellyt peräti 40.28,21. Dementji Tsheparev pitää varmasti Venäjän mainetta yllä, ja Ukrainalla on 42 minuutin alittajakaksikko Oleksandr Verbitskii - Ihor Ljashtshenko. Aleksi Ojala kuuluu ennätyksensä 43.56,41 perusteella häntäpäähän, mutta sieltä on hyvä lähteä parantamaan ennätystä ja napsimaan päänahkoja.

4x100 m: Vanha tuttu juttu, eli Iso-Britannia ja Ranska käyvät voittokamppailun, johon Italialla lienee eniten sanottavaa.

4x400 m: Venäjä, Iso-Britannia, Italia, Saksa ja Ranska taistelevat voitosta.

NAISET:

100 m: Britti Jodie Williamsin rakettikehitys on pysähtynyt, mutta 11,34 on toki kärkiaika ja nostaa Williamsin suosikiksi, sillä Hollannin Daphne Schippers tuskin tekee samana päivän muuta kuin seitsenottelee. Mitaleille on monta ottajaa, kuten Unkarin Anasztasia Nguyen, Hollannin Jamile Samuel ja Ukrainan Maria Shmidova. Maria Räsäsen on liikahdettava alle ennätyksensä 11,93 päästäkseen juoksemaan kahdesti.

200 m: Seitsenottelun junioreiden maailmanmestari Dafne Schippers on juossut kärkiajan 22,90, mutta tuskin lähtee radalle alkueriin puolitoista tuntia seitsenottelun 800 metrin jälkeen. Williams on päässyt 23,09 mutta viime kesänä 22,79, joten tämän kaksikon yhteenotto on yksi herkkupaloista Tallinnassa. Jamile Samuel on vahvin ehdokas pronssille, mutta Maria Shmidova, Ranskan Jennifer Galais ja Saksan Katharina Grompe painelevat lähes samaa vauhtia. Nostetaan yllättäjäehdokkaaksi Sveitsin Mujinga Kambundji. Maria Räsäsen välieräpaikka olisi iloinen yllätys.

400 m: Romanian Bianca Razor kävi jo juoksemassa 17-vuotiaiden MM-viitoseksi ja on ajallaan 52,56 vahvoilla Euroopan mestariksi. Valko-Venäjän Julia Jurenja saattaa myös pystyä 53 sekunnin alle ja Adelina Pastor juosta pronssinkin Romaniaan, joskin britti Katie Kirk antaa hyvän vastuksen. Venäjän juoksijoiden puuttuminen ihmetyttää.

800 m: Ukrainan 2.00,37 juossut Anastasia Tkatshuk on ylivoimainen suosikki, jonka jälkeen tulee ahdasta. Britti Rowena Cole, Saksan Hanna Klein, Romanian Ioana Doaga, Ukrainan Olha Ljahova sekä venakot Aivika Malanova ja Svetlana Rogozina tulevat puolentoista sekunnin sisällä 2.04:n kahta puolen.

1500 m: Serbian Amela Terzic on kova vauhdinpitäjä, joka juoksi viime kesänä jo 4.13,46, mutta Ioana Doaga ja Saksan Lisa Ollesch pystyvät halutessaan alle 4.20:n. Sitä saatetaan nyt tarvita. Ainut kysymysmerkki on, juokseeko Terciz 1500 vai 3000 metriä. Oletetaan, että tonnivitosen. Saksan Gesa-Felicitas Krause keskittynee esteisiin.

3000 m: Jos Terzic ei juokse, Turkin Esma Aydemir, britti Emelia Gorecka, Saksan Lisa Jäsert ja Venäjän Olesia Polkovnikova muodostavat suosikkikvartetin, jonka välittömään läheisyyteen Meri Rantasen 9.27,43 on noussut. Rantasen toivo on keskikova matkavauhti ja oikea-aikainen ratkaisuyritys. Mitalikaan ei ole mahdoton ajatus, joskin vaatii taktista täysosumaa.

5000 m: Ainoat16 minuutin alittajat, Emelia Gorecka ja Annabel Gummow haluavat hoitaa kaksoisvoiton Iso-Britannialle ja tehnevät ratkaisunsa sen mukaisesti. Turkin Aydemir ja Kreikan Anastasia Karakatsani vaikuttavat kovimmilta uhkaajilta, mutta takaa voi tulla joku kovalla ennätysparannuksellakin. Toivottavasti hän on Meri Rantanen, joka lähtee liikkeelle 16.43,71 ennätyksenään. Pistesija mahdollinen.

3000 m ej: Saksan Gesa-Felicitas Krause on juossut 9.52,00, kun seuraavaksi kovimmat ajat ovat Venäjän Gulshat Fazlitdinovan 10.04,81 ja Jevdokia Bukinan 10.10,14. Jannika Johnin 10.15,82 nostattaa myös saksalaisodotuksia, ja muista Belgian Sofie Gallein tiedetään hyväksi arvokilpailijaksi. Viivi Rantasen 10.47,64, Camilla Richardssonin 10.50,31 ja Pihla Hokkasen 10.54,05 muodostavat lähtökohdan ennätysjahdille alkuerissä. Finaalipaikka olisi iloinen yllätys.

100 m aj: Uskomattoman herkullinen tilanne; Nooralotta Neziri lähtee tilastokärkenä ja kilpailuun. Kahdesti MM-viitosena ja kerran EYOF-kultamitalistina kokemusta hankkinut Nooralotta on juossut 13,37, kun junnujen maailmanmestari, Norjan Isabelle Pedersen on kipaissut 13,46 - viime suvena toki 13,30, joten on makuasia, kumpaako pitää ennakkosuosikkina, mutta mitalia Suomeen ilman muuta odotetaan. Venäjän Jekaterina Bleskina on pinkonut 13,61 ja kuuluu porukan kansainvälisesti kokeneimpiin. Belgian Ella De Maitren 13,60, Puolan Karolina Koleczekon 13,64, Saksan Franzizka Hoffmannin 13,70 ja Unkarin Greta Kerekesin 13,76 nousevat myös lähimpään haastajakerhoon, Lotta Harala juoksi viime vuonna 13,65, mutta ylikunto-ongelmat ovat pitäneet vauhdin toistaiseksi piilossa. Josko välieriin?

400 m aj: Tuoksahtaa vahvasti Venäjän kaksois- jopa kolmoisvoitolta, sillä Vera Rudakova on juossut 57,10, Anastasia Korshunova 57,97 ja Valeria Hramova 58,06, kun muista paras on Hollannin Bianca Baak 58,77:llä. Ranskan Aurelie Chaboudez. Saksan Kim Carina Schmihdt ja Puolan Agnieszka Karczmarczyk tulevat lähinnä kyseeseen yllättäjistä.

Korkeus: Liettuan Airine Palsyte pomppasi Madridissa 192, mutta Venäjän Maria Kutshina on hyppinyt niitä kotkeuksia lähes kaikissa kilpailuissaan - parhaimmillaan 194. Myös Jekaterina Fedotova haluaa viedä mitalin Venäjälle, mutta on selvästi epätasaisempi. Valko-Venäjän Valeria Bahdanovitsh, Montenegron Marija Vukovic  ja Saksan kolmikko Melina Brenner - Nele Hollmann- Nadja Kampschulte sekä Italian Alessia Trost ovat yllätysvalmiita.

Seiväs: Ruotsin Angelica Bengtsson ylitti hallissa peräti 447, muta kesällä toistaiseksi vain 428. Mitalia länsinaapurissa toki odotetaan, mutta voi sen tuoda myös 424 hypännyt Michaela Meijer. Suosikki on silti 440 ylittänyt Venäjän Natalia Demidenko. Ukrainan Hanna Sheleh, Saksan Lilli Schnitzgerling, Venäjän Anastasia Birjukova, Ison-Britannian Katie Byres ja Belgian Aurelie De Suck ovat toki 420 - 430:n naisia myös. Jatta Salmelan on luultavasti ainakin sivuttava ennätystään 390 finaaliin päästäkseen.

Pituus: Saksan väkivahva Lena Malkus on ylivoimainen suosikki hurjalla tuloksellaan 670. Hänett tunnetaan hyvänä kilpailijana, jota korkeintaan Romanian Alina Rotaru, Venäjän Polina Jurthsenko ja Ukrainan Hristina Hrishtutina voivat horjuttaa. Käsittämätöntä, että vain 11 naista on ilmoitettu mukaan. Kristiina Mäkelä - jos hyppää - voi lähteä paineitta parantamaan ennätystään 600.

Kolmiloikka: Venäjän Jana Borodina on 14,35:llä suursuosikki, koska kyseessä ei ole onnenkantamoinen, vaan hän on tasaisessa 14 metrin vireessä. Erinomaisena suurkilpailijana tunnettu Kristiina Mäkelä voi aivan hyvin ottaa hopeaa, sillä 13,64 on kovaa valuuttaa tässä joukossa. Lähin uhka on Ukrainan 13,57 hypännyt Hanna Aleksandrova. Romanian Andreea Maria Todereanu on ponnistanut 13,29 ja Bulgarian Gabriela Petrova 13,27. Sanni Rajaniemelle toivotaan karsinnassa kauden parhaita hyppyjä päälle 12 ja puolen metrin.

Kuula: Saksan Lena Urbaniak on työntänyt 16,64 ja lähtee suosikkina rinkiin, mutta kovia ovat muutkin saksalaiset: Anna Rüh 15,95 ja Krisrtin Zaumsegel 15,75. Venäjän 16,17 pukanneelta Natalia Tronevalta odotetaan rintaman rikkomista, ja voivat sen tehdä myös Ukrainan Viktoria Korzh tai Puolan Anna Wloka.

Kiekko: Anna Rüh on paiskannut 59,97, joten Saksan kiekkoperinteiden odotetaan saavan ainakin mitaloidun jatkon. Britti Shanice Craftin 57,89 nousee lähimmäs, ja sitten mennäänUkrainan Viktoria Klothskon 54,16:een. Myös Saksan muut naiset, Sonka Kielmann ja Kristin Pudenz ovat pitkälle päälle 50 metrin heittäjiä.

Moukari: Ukrainan Anna Skidan on viskannut 67,56, mutta Slovenian 66,55 paiskannut Barbara Spiler on niin luotettava arvokilpailuheittäjä - jo kolminkertainen arvomitalisti, että hän nousee ykkössuosikiksi. Turkin Kicilcim Kaya ja Ranskan Alexia Sedyh - mr. Moukari Jurin tytär - nousevat 64 - 65 metrin naisina ykköshaastajiksi, ja britti Mura Perkins sekä unkarilainen Fruszina Fertig yllättäjäehdokkaiksi. Suomen kolmikko Elina Uustalo - Mari Röpelinen - Junia Koivu hakee ainakin yhtä finaalipaikkaa, eikä se ihan mahdotonta ole, mutta ennätyksiä se vaatii.

Keihäs: Latvian Lina Muze joutui viime kesänä Sanni Utriaisen masentamaksi MM-Monctonissa ja haluaa maksaa nyt potut pottuina. Kun keppi on lentänyt 60,64, Muze on jättisuosikki. Viro odottaa 57,82 paiskanneelta Liina Laasmalta mitalia, sillä 57,18 heittänyt Prescilla Lacurieux on paljon epätasaisempi. Myös Tshekin Irena Shediva pystyy lähes milloin vain 53 - 55 metriin, kuten Serbian Marija Vucenovickin. Jenni Kangas on heitellyt enimmäiseen 51 - 53-metrisiä, mutta jos käsi kestää, pistesijaa toivotaan. Venäjän Jervgenia Anantshenko, Ukrainan Katerina Derun, Saksan Laura Henkel, Puolan Zaneta Lencewska ja britit Izzy Jeffs sekä Freya Jones ovat suunnilleen samantasoisia Jennin kanssa.   

Seitsenottelu: Hollannin junioreiden maailmanmestari Daphne Schippers hoitanee nopeudellaan homman kotiin, kuten Götzisissa syntynyt 6172 pinnan hurja tulos antaa aiheen olettaa. Saksan Sara Gambetta on otellut 5907 ja Latvian Laura Ikauniece on tuloksellaan 5879 kolmossuosikki. Venäjän Maria Novozhenkova, Saksan Christina Kiffe ja Tilia Udelhoven sekä UnkariN Xenia Krizsan täydentävät tiiviin haastajajoukon noin 5800 pisteessä. Henna Palosaaren 5184 ja Tiina Säilyn 5147 takaavat kovan keskinäisen kamppailun.

10000 m kävely: Venäjä ottaa kaksoisvoiton, sillä Svetlana Vasiljevan 42.43 ja Jelena Lashmanovan 43.41 ovat lähes eri planeetalta muihin verrattuina, ja Anna Jermina saattaa sinetöidä kolmoisvoiton, vaikka onkin pari minuuttia heikompi. Saksan Charlyne Czyhy ja Ukrainan Ljudmila Oljanovska toivovat kärkityttöjen sammahtamista tai hylkäystä.

4x100 m: Saksa, Iso-Britannia, Hollanti ja Ranska lienevät kovimmat.

4x400 m: Saksa, Romania, Iso-Britannia, Puola, Ukraina, Ranska - kukapa tietää näistä mestarin etukäteen!

Torstai 21.7.
9.30 N 10 000 m kävely
10.00 M kuula kars A+B  
10.40 N seitsenottelu 100 m aj  
11.00 M moukari kars A
11.10 N 100 m ae
11.40 M 100 m ae
12.10 N seitsenottelu korkeus A+B  
12.15 M moukari kars B
12.20 N 400 m ae
12.50 M 400 m ae
15.25 M korkeus kars A+B  
15.30 N kiekko kars A
15.50 N 800 m ae
16.20 N seitsenottelu kuula A+B  
16.25 N 100 m ve
16.45 M 100 m ve
16.50 N kiekko kars B
17.05 M pituus kars A+B  
17.10 M 1500 m ae
17.35 N 400 m ve
17.55 M 400 m ve
18.10 M kuula LK
18.15 N seitsenottelu 200 m  
18.20 M keihäs kars A
18.25 N seiväs kars A+B  
18.50 N 3000 m ae
18.55 N kolmiloikka kars A+B  
19.25 N 3000 m ej ae
19.30 M keihäs kars B
19.55 M 10 000 m LK


Perjantai 22.7.
10.00 M seiväs kars A+B  
10.05 M 110 m aj ae
10.20 N moukari kars A
10.45 N 100 m aj ae
10.50 N korkeus kars A+B  
11.15 N 1500 m ae
11.35 N moukari kars B
11.45 M 800 m ae
12.15 N 400 m aj ae
12.30 N seitsenottelu pituus A+B  
12.50 M 400 m aj ae
15.00 N keihäs  
16.00 N 100 m aj ve
16.15 N kolmiloikka LK
16.25 M 110 m aj ve
16.45 M moukari LK
16.50 N 800 m ve
17.10 M 100 m LK
17.20 N 100 m LK
17.35 N seitsenottelu 800 m  
18.00 M 3000 m ej ae
18.15 M pituus LK
18.35 N kiekko LK
18.45 N 400 m LK
18.55 M 400 m LK
19.15 N 200 m ae
19.45 M 200 m ae

Lauantai 23.7.
9.30 M kiekko kars A
9.35 M kymmenottelu 100 m  
10.05 M 10 000 m kävely LK
10.30 M kymmenottelu pituus A+B  
10.35 N kuula kars A+B  
10.40 M kiekko kars B
11.30 N 4x400 m  ae
11.50 N pituus kars A+B  
11.55 M 4x400 m  ae
12.00 M kymmenottelu kuula A+B  
12.10 N keihäs kars
15.00 N 400 m aj ve
15.05 M kymmenottelu korkeus A+B  
15.20 M 400 m aj ve
15.30 N seiväs LK
15.35 N moukari LK
15.40 N 200 m ve
16.00 M 200 m ve
16.20 M 800 m ve
16.30 N kuula LK
16.45 N 100 m aj LK
17.00 M 110 m aj LK
17.15 N 800 m LK
17.30 N 3000 m ej LK
17.35 M korkeus LK
17.55 M 200 m LK
18.05 M 200 m LK
18.15 M keihäs LK
18.25 M 1500 m LK
18.35 M kolmiloikka kars A+B  
18.40 N 3000 m LK
19.00 M kymmenottelu 400 m  
19.30 M 5000 m LK

Sunnuntai 24.7.
9.30 M kymmenottelu 110 m aj  
10.25 M kymmenottelu kiekko  
10.30 N 4x100 m  ae
11.10 M 4x100 m  ae
13.15 M kymmenottelu seiväs A+B  
15.00 M kiekko LK
15.35 N korkeus LK
15.55 M kolmiloikka LK
16.00 N 400 m aj LK
16.10 M 400 m aj LK
16.25 M 800 m LK
16.40 N 4x100 m LK
16.45 M kymmenottelu keihäs
16.50 M 4x100 m LK
16.55 M seiväs LK
17.05 N 1500 m LK
17.20 M 3000 m ej LK
17.40 N 5000 m LK
17.50 N pituus LK
18.05 N keihäs LK
18.15 M kymmenottelu 1500 m  
19.00 N 4x400 m LK
19.20 M 4x400 m LK